Ty Berry oli kauhajokisten paraspistemies Salossa (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Karhubasket lähti lauantaina Saloon, jossa ilman tappioita Korisliigan aloittanut Vilpas odotti kauhajokisia kylään. Vierailla ei lähtöasemat kamppailuun olleet parhaat mahdolliset, sillä Christian Davisin (ylävartalovamma) ja Hugo Bomanin (alavartalovamma) lisäksi sairastuvalle olivat liittyneet Jayden Zackery (alavartalovamma) ja Aleksi Riihimäki (alavartalovamma). Jalkeille saatiin kuitenkin yhdeksän pelaajan iskuryhmä, jolla salolaisia lähdettiin haastamaan.
Salohallissa oli paikalla totuttuun tapaan maan paras faniryhmä, kun oranssipaitaiset vierasfanit pitivät katsomotapahtumia hallussaan läpi ottelun. Fanien läpi ottelun jatkuneeseen dominointiin pystyi alussa vastaamaan myös Karhubasket. Ty Berry 21/4/1) ja Ike Nweke (20/5/2) johdattivat vieraat parissa minuutissa 0-7 johtoon. Vilpas heräsi pelaamaan, mutta kauhajokiset pysyivät edellä Fiifi Aidoon (3/1/2), Antti Ahosen (5/2/1) ja Kalle Koivusen (8/4/1) kolmosilla. Avauskymppi umpeutui lukemissa 22-26.
Sentteri Ike Nweke upotti toisen neljänneksen alkuun pari kakkosta, joten kauhajokiset johtivat 22-30. Vilpas vastasi 10-2 jaksolla kapteeni Mikko Koiviston 8/1/1) johtamana, joten kympin puolivälin lähestyessä lukemat olivat 32-32. Koivunen ja Ahonen pitivät vieraita niukassa johtoasemassa, mutta juuri ennen puoliaikaa Ze’Rik Onyema (17/6/1) siirsi Vilppaan johtopaikalle, kun puoliajalle poistuttiin lukemissa 42-40.
Kun kolmatta neljännestä oli pelattu parisen minuuttia ja tilanne oli 47-44, niin Vilpas iski 16-0 jakson noin kolmessa minuutissa, joka löi vieraat kanveesiin. Iskuja jakelivat alkukauden Korisliigan paras pelaaja Samu Adler (16/2 syöttöä) ja Jalen Brooks (12/13/3). Kauhajokiset pyristelivät vastaan, mutta pyristelyt hiipuivat taistelutahdon kanssa, joten Vilpas vei päätöskympin peräti 42-19 ja purjehti kauden neljänteen voittoon lukemin 116-75.
Vilpas voitti levypallot 46-26 ja upotti kolmoset 48 prosentin tarkkuudella (12/25). Kun kakkoset upposivat 70,2 prosentilla, niin lukemat olisivat voineet olla murheellisemmatkin. Onneksi kauhajokiset menettivät pallon vain kahdeksan kertaa.
-Ensimmäisellä puoliajalla meille tuli vain kaksi pallon menetystä ja hyökkäyspäässä tapahtui hyviä juttuja, päävalmentaja Janne Koskimies lähti summaamaan peliä. Toisella puoliajalla Vilpas pystyi syöttämään pallon meidän pienen pelaajan yli, emmekä saaneet tätä ratkaistua, vaikka kävimme asiaan läpi usealla aikalisällä. Näin Vilppaan isot pelaajat tekivät 28 pistettä mieheen, vaikka ovat pelanneet noin viiden pisteen keskiarvolla ennen tätä ottelua. Emme halua mennä poissaolojen taakse, sillä muiden pelaajien pitäisi pystyä täyttämään vapautuvat pelipaikat. Huolissaan pitää olla taisteluilmeestä ja kamppailukovuuden puutteesta, Koskimies harmitteli.
Vilpas jatkaa Korisliigan sarjataulukon kärjessä ainoana joukkueena, jolla ei vielä ole tappiotakaan rasitteena. Karhubasket kuuluu tasaiseen keskikastiin kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Keskiviikkona kauhajokiset matkustavat paikallisvastustaja Lapuan Kobrien vieraaksi. Kobrat ottivat lauantaina kauden avausvoittonsa, kun sarjapisteet haettiin Joensuusta. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Kobrat pääsivät kotimatkalle Joensuusta voiton jälkeen, kun alla oli 21 peräkkäistä vierastappiota Korisliigassa.
18.10.2025
OTTELUENNAKKO: SALON VILPAS – KARHUBASKET
Karhubasket (2 voittoa/1 tappio) lähtee lauantaina Saloon, jossa Korisliigaa ilman tappioita isännöivä Vilpas (3 voittoa/0 tappiota) isännöi kauhajokisia. Karhubasket otti viime lauantaina kotona IKH Areenassa murskavoiton Tapiolan Hongasta, joka tuli numeroin 99-53. Vilppaan edellinen ottelu pelattiin Lapualla perjantaina 10.10. Kauden kolmannen voittonsa Vilpas otti lopulta pistein 75-89.
Karhubasket saa jälleen kerran tukea vieraspelissä omalta fanijoukolta, sillä matkaan lähtee täysi fanibussi ja muitakin oranssipaitaisia faneja on saapumassa kannustamaan kauhajokisia aina hyvätunnelmaisessa Salohallissa. Jos fanibussiin ei ennätä, niin ottelua voi seurata suorana Ruudusta, jossa lähetys käynnistyy kello 17.50.
Salon Vilpas – Karhubasket lauantaina kello 18 Salohallissa
Karhubasketin viime lauantaita edeltävässä ottelussa, joka päättyi 89-77 tappioon Bisons Loimaan vieraana, tuli kokoonpanoon paha aukko, sillä takamies Jaeden Zackery sai ottelussa alavartalovamman. Tämä piti Zackeryn sivussa kotiottelusta Honkaa vastaan ja sairasloman pituudeksi arvioidaan 2-3 viikkoa. Väliin tulevat siis jäämään lauantaisen Vilpas pelin lisäksi paikallisottelu Kobria vastaan keskiviikkona 22.10. Lapualla ja kotiottelu Lahtea vastaan lauantaina 25.10.
Zackeryn lisäksi sairastuvalla ovat Christian Davis (ylävartalovamma) ja Hugo Boman (alavartalovamma). Molempien paluuseen pelaavaan kokoonpanoon on vielä matkaa, joten täyttä nippua ei vielä hetkeen saada jalkeille. Uusimpana nimenä sivussa lauantaina saattaa olla Aleksi Riihimäki (alavartalovamma). Hänen pelikunto ratkeaa lauantaina ja pelikunnon määrittelee jo lauantaina kello 10 julkaistava alustava kokoonpano. Päävalmentaja Janne Koskimiehen ottelua alustavat kommentit ja kokoonpano löytyvät lauantaina kello 10 TÄSTÄ linkistä.
Jaeden Zackery puuttui kokoonpanosta viime lauantaina, mutta aloittavaksi takamieheksi noussut Juuso Salmi pelasi hyvin. Tästä kertoo yhdeksän jaettua syöttöä, joiden lisäksi Salmi teki seitsemän pistettä. Myös Aleksi Riihimäki pelasi viime lauantaina erinomaisesti ja teki Koriliigan piste-ennätykseksi 12 pistettä noin 17 minuutin peliajalla. Yli 10 pisteen Honkaa pääsivät Riihimäen lisäksi Eemi Luukkonen (12/7/2) ja Ike Nweke (16/1). Heittovireen bonuskaaren takaa löysi kapteeni Oliver Kandén (16/6), upottaen neljä kolmosta 50 prosentin tarkkuudella. Ty Berry (18/7/6) jatkoi tarkkaa kaukoheittopeliä, onnistumalla POP Pankki -kolmosessa neljästi ja kasaten lopulta joukkueen suurimman pistepotin 18 pinnalla.
(Kuva: Janne Yli-Korhonen)
Kauhajokiset voittivat levypallot 48-36 ja 28 syötöllä löytyi runsaasti vapaita heittopaikkoja kaarelle, joten kolmoset upposivat hyvällä 46,9 prosentin tarkkuudella. Samoissa asioissa pitää onnistua myös lauantaina, jos Vilpas meinataan yllättää Salohallissa. Syöttöjen, levyrien ja kolmosten lisäksi avainasemassa on tiivistis puolustuspeli, sillä siinä pitää onnistua, jos voitto halutaan napata.
Vilpas aloitti kauden 89-82 kotivoitolla Loimaan Biisoneista. Salolaiset voittivat levypallot 44-37 ja olivat vastustajaa tarkempia sekä kakkosissa (54 %) että kolmosissa (36,4 %). Vilpas teki 13 pistettä nopeista hyökkäyksistä ja sai viisikon ulkopuolelta 28 pistettä. Claudell Harris Jr (20/4/4) oli joukkueen paras pistemies 20 pinnalla. Häntä säestivät Jalen Brokks (13/17) ja Samu Adler (11/2/3).
Toisessa pelissä Espoossa Honka oli aseeton Vilpasta vastaan. Samu Adler oli liekinheitinmoodissa ja teki lopulta 34 pinnaa. Vilpas oli jälleen parempi levyreissä 35-44 ja tarkempi pelitilanneheitoissa (2p 61,1 %, 3p 50 %). Jälleen joukkue iski 13 pistettä nopeista ja nyt penkiltä tuli peräti 48 pistettä. Adlerin lisäksi pistetalkoisiin osallistui Claudell Harris Jr (20/1/8) 20 pisteellä.
Lapualla Vilpas oli marssimassa selvään voittoon, kun se johti kolmannen neljänneksen loppupuolella 19 pisteellä (48-67). Mutta ehkä salolaiset nostivat jalkaa kaasulta, joten Kobrat luikertelivat takaisin peliin. Päätöskympin puolivälissä eroa oli enää kolme pistettä ja hetkeä myöhemmin lukemat olivat 73-75. Viimeiset runsaat kolme minuuttia menivät Vilppaalle kuitenkin 2-14, joten kauden kolmas voitto tuli lukemin 75-89. Vilpas oli parempi levypalloissa 35-41 ja upotti kakkoset 52,9 ja kolmoset 35,5 prosentin tarkkuudella. Ansley Almonor (19/4) oli joukkueensa paras pistemies ja Adler sekä Brooks tekivät 16 pinnaa mieheen.
Salon Vilppaan kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):
#0 Ansley Almonor, 201 cm, laituri, USA, Kentucky (USA)
#2 Tino Yli-Junnila, 195 cm, laituri, FIN, Salon Vilpas
#3 Claudell Harris Jr., 193 cm, takamies, USA, Mississippi State (USA)
#4 Mikko Koivisto, 194 cm, laituri, FIN, PuHu Juniorit
#5 Jalen Brooks, 196 cm, laituri, USA, Louisiana State (USA)
#11 Thomas Rönnholm, 193 cm, laituri, FIN, Keravan Kori-80
#12 Samu Adler, 198 cm, takamies, FIN, Tapiolan Honka
#14 Sebastian Lindberg, 193 cm, laituri, FIN, Tapiolan Honka
#20 Luukas Vaara, 207 cm, sentteri, FIN, Lahti Basketball Juniorit
#21 Ze’Rik Onyema, 206 cm, sentteri, USA, Texas (USA)
#22 Eero Innamaa, 188 cm, takamies, FIN, Turun NMKY
#28 Daniel Rantapaju, 182 cm, takamies, FIN, Turun NMKY
Vilppaan joukkueeseen liittyi viime kesänä Sebastian Lindberg, joka saapui Saloon Katajasta. Lindberg on pelannut kolmessa ottelussa runsaat 18 minuuttia ottelua kohden ja tehnyt pistekeskiarvoksi 7,7 pinnaa. Vili Nyman siirtyi Vilppaasta Katajaan viime kauden jälkeen.
Almonor päätti viime keväänä neljä vuotta kestäneen yliopistouransa kovassa Kentuckyn yliopistossa, jossa hän pelasi 36 ottelussa ja oli viisikossa seitsemän kertaa. Peliaikaa tuli 14,2 minuuttia ottelua kohden ja keskiarvoiksi 5,3 pistettä ja 1,6 levypalloa. Almonor upotti vaparit 91 ja kolmoset 42 prosentin tarkkuudella. Kolme ensimmäistä yliopistokautta hän pelasi Fairleigh Dickinsonissa, jossa viimeisellä kaudella 2023-2024 pistekeskiarvo oli 16,4 pistettä.
Claudell Harris Jr:n yliopistoura käynnistyi kaudella 2021-2022 Charleston Southernissa ja jatkui kahden kauden jälkeen Boston Collegeen. Sieltä matka jatkui yhden kauden jälkeen Mississippi Stateen, jossa hän pelasi viime kaudella 34 ottelua ja aloitti niistä 18. 23 minuutin peliajalla pisteitä syntyi 9,6, levypalloja 2,8 ja syöttöjä 1,2 per ottelu.
Ze’Rik Onyema päätti viisi kautta jatkuneen yliopistouran viime keväänä Texasin yliopistossa, jossa 206 senttinen ja 107 kiloinen sentteri pelasi 35 ottelua. Peliaikaa tuli 10,3 ottelua kohden ja keskiarvot olivat 3,2 pistettä ja 2,7 levypalloa.
Jenkkinelikosta Jalen Brooksilla on aikaisempaa kokemusta ammattilaiskentiltä. Viime kaudella hän pelasi 27 ottelua Sveitsissä ja BBC Nyonin joukkueessa. Keskiarvot olivat 35,4 minuutin peliajalla 21,6 pistettä, 11,3 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Lisäksi hän riisti pallon 2,6 kertaa ottelua kohden. Yliopistouran Brooks päätti keväällä 2023 LSU Shreveportissa (22,5/11,2/2,1).
Salon Vilppaan tilastot (ottelut, peliminuutit, pisteet/levypallot/syötöt):
#0 Ansley Almonor, 3 ott, 27,1 min, 16/4,7/0,3
#2 Tino Yli-Junnila, 1 ott, 4,3 min, 6/1
#3 Claudell Harris Jr., 3 ott, 25 min, 18,3/3,3/5
#4 Mikko Koivisto, 3 ott, 19,6 min, 10/0,7/2, 1 riisto
#5 Jalen Brooks, 3 ott, 25,1 min, 12/8,3/1,3/1,7 riistoa
#11 Thomas Rönnholm, 1 ott, 8,5 min, 0/1/1
#12 Samu Adler, 3 ott, 23,4 min, 20,3/3,3/4, 1 torjunta
#14 Sebastian Lindberg, 3 ott, 18,2 min, 7,7/1/1
#20 Luukas Vaara, 3 ott, 23,3 min, 5,3/6,7/1,7/2 riistoa/1 torjunta
#21 Ze’Rik Onyema, 3 ott, 16,7 min, 5,3/5/1,7
#22 Eero Innamaa, 3 ott, 16,8 min, 2,7/2,7/2
#28 Daniel Rantapaju, 1 ott, 1,9 min,
Vilppaan pitää saada Mikko Koivistolle palloa bonuskaaren taakse (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Kokenut Mikko Koivisto on ollut alkukaudesta hyvässä vireessä. Pisteitä on syntynyt 10 pinnan keskiarvolla ja kolmoset ovet uponneet 46,2 prosentin tarkkuudella. Myös Sebastian Lindbergin käsi on ollut bonuskaaren takaa kuumana, sillä Sebu on pommittanut kolkit koriin 55,6 prosentin tarkkuudella sukkaan. Vielä tarkempana kaaren takaa on ollut Ansley Almonor, sillä hänen tarkkuus on ollut 56,3 prosenttia, kun yhdeksän kolmosta 16 yrityksestä on onnistunut. Joukkueen pisteykkönen Samu Adler on upottanut kolkit 42,9 prosenttisesti, joten ei siinäkään ole huomautettavaa. Kakkosten osumatarkkuus on Adlerilla hurja 84,6 prosenttia, joten valmennus varmasti haluaa hänelle enemmän heittoja.
Valmennus Jussi Savolainen – Teemu Rannikko peluuttaa joukkuetta laajalla yhdeksän miehen rotaatiolla. Hyvä pallon liike, tarkat kaukoheitot ja aktiivinen hyökkäyslevypallopelaaminen kuuluvat salolaisten identiteettiin tällä kaudella. Hyökkäyslevyreissä aktiivisi ovat olleet Jalen Brooks, Ze’Rik Onyema, Luukas Vaara.
Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolaisen ottelua ennakoiva kommentti: – Mielenkiintoinen ja kovatunnelmainen lauantai-ilta tiedossa Salohallissa. Kuten aina Kauhajokea vastaan pelikovuus ja levypallopelaaminen ovat isossa osassa lopputuloksen kannalta. Vilppaan alustava kokoonpano löytyy TÄSTÄ linkistä lauantaina kello 10.
Salon Vilpas – Karhubasket lauantaina kello 18 Salohallissa
Karhubasketin seuraava kotiottelu IKH Areenassa on lauantaina 25. lokakuuta KELLO 16 (HUOM! alkamisaika). Liput ovat myynnissä ennakkoon osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa lauantaina kello 14.
13.10.2025
KARHUBASKET KAATOI HONGAN
(kuva: Janne Yli-Korhonen)
Karhubasket sai viime lauantaina vieraaksi IKH Areenaan Tapiolan Hongan. Molemmat joukkueet olivat aloittaneet Korisliigan runkosarjan identtisillä saldoilla, kun plakkarissa oli voitto ja tappio. Kauhajokisten lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä sairastuvalla jo olleen Christian Davisin (ylävartalovamma) sinne oli keskiviikkoisen Loimaan vierailun jälkeen liittynyt myös takamies Jaeden Zackery (alavartalovamma). Viime kautisesta loukkaantumisesta itseään pelikuntoon kuntouttava Hugo Boman liittyy pelaavaan kokoonpanoon myöhemmin.
Aleksi Riihimäki (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Kun Zackery oli sivussa, niin aloittavana takamiehenä toimi Juuso Salmi. Salmi pelasi loistavasti, jakaen yhdeksän syöttöä ja teki siinä ohessa seitsemän pistettä sekä poimi kolme levypalloa. Isännät veivät ensimmäisen vitosen lukemin 14-4, eikä sen jälkeen taakseen vilkuillut. Toisella neljänneksellä ero oli kasvanut jo 20 pisteeseen (34-14), Aleksi Riihimäki (12/3) toi energiaa penkiltä ja Ty Berry (18/7/6) upotti kolmosia tarkasti. Hongan parhaan palkittiin Riku Korhonen (13/3). Korhosen johtamana vieraat saivat piste-eron kasvamisen kuriin ja joukkueet lähtivät tauolle lukemissa 43-25.
Oranssipaidat voittivat ottelun toisen puolikkaan 56-28 ja ero oli vähän ennen loppua peräti 49 pistettä (97-48). Honka sai lopulta hieman kaunisteltua loppulukemia, jotka kirjattiin numeroin 99-53. Karhubasketista sentteri Ike Nweke (16/1) teki 16 pistettä ja yli 10 pisteen pääsivät myös Eemi Luukkonen (12/7/2) ja oivan kaukoheittovireen löytänyt kapteeni Oliver Kandén (16/6). Kauhajokiset voittivat levypallot 48-36 ja menettivät pallon vain seitsemän kertaa. Hongalle menetyksiä tuli 15 kappaletta ja niistä kotijoukkue rokotti 21 pistettä. Honka tilastoi 10 syöttöä, mutta kauhajokiset jakoivat niitä 28 kappaletta, joten hyvällä pallon liikkeellä heitot tulivat hyvistä paikoista. Tämä näkyi myös heittotarkkuudessa, sillä kolmoset upposivat 46,9. Hongan osumatarkkuus jäi bonuskaaren takaa vain 16,7 ja kakkosissa 40,5 prosenttiin.
Kapteeni Oliver Kandén upotti neljä kolmosta 50 prosentin tarkkuudella (kuva: Janne Yli-Korhonen)
-Pientä huolta oli ennen ottelua ilmassa, kun jo toinen meidän amerikkalaisista pelaajista oli poissa, päävalmentaja Janne Koskimies aloitti pelin analysoinnin. Tänään nähtiin tason nosto, kuten meidän joukkueessa on aikaisemminkin nähty. Kun pelaajia tippuu pois kokoonpanosta, niin muut pelaajat ovat valmiita täyttämään aukeavan roolin. Meillä oli tänään paljon onnistujia. Alkuviikosta selviää, kuinka vakava Jaedenin (Zackery) loukkaantuminen on. Lauantaina kova haaste, kun vahvan alkukauden pelannut Vilpas odottaa meitä vieraaksi, Koskimies kertoi.
Karhubasket pelaa seuraavan kerran tulevana lauantaina, jolloin se matkaa runkosarjaa johtavan Salon Vilppaan vieraaksi. Salolaiset ovat napanneet voitot kotonaan Loimaan Biisoneista (89-82) ja vieraissa Hongasta (90-121) sekä Kobrista viime perjantaina (75-89). Nähtäväksi jää, että saako Karhubasket rosteriin vahvistuksia jo Salossa.
Päävalmentaja Janne Koskimies palasi viime keskiviikon valitettavaan tapaukseen lauantaisen ottelun lehdistötilaisuudessa. – Toivoisin, että meistä jokainen meistä pitää omalla toiminnallaan huolta siitä, että tämä oli viimeinen kerta, kun Karhubasketin tai Karhubasketin faniklubin nimi on esillä missään rasismiin tai mihinkään syrjintään liittyvässä jutussa. Meillä on omassa joukkueessa erilaisista tautoista tulevia ja eri värisiä pelaajia. Tämä tapaus on aiheuttanut meidän joukkueessa hämmennystä ja pettymystä. Me haluamme olla joukkue, josta kaikki Kauhajoella voi olla ylpeitä ja me haluamme myös olla ylpeitä teistä.
Koskimiehen kommentit viittaavat keskiviikkona sattuneeseen valitettavaan välikohtaukseen, jossa Karhubasketin fanijoukossa ollut henkilö syyllistyi kesken ottelun rasistiseen kommentoitiin Loimaan pelaajaan. Karhubasket on käynyt vakavan keskustelun tämän henkilön kanssa sekä fanijoukon vetäjän kanssa. Seura antaa maanantaina tapahtumista ja sen jälkeisistä selvittelyistä Suomen koripalloliiton kurinpitoyksikölle. Raportin ja kurinpitoyksikön käsittelyn jälkeen selviää, onko muille kurinpidollisille toimenpiteille tarvetta.
11.10.2025
JAEDEN ZACKERY ON SIVUSSA TÄMÄN PÄIVÄN OTTELUSTA
Karhubasketin takamies Jaeden Zackery kärsii alavartalovammasta, eikä ole Karhubasketin kokoonpanossa lauantaina ottelussa Tapiolan Honkaa vastaan. Vamman vakavuus selviää alkuviikon tarkemmissa tutkimuksissa.
Karhubasket kohtaa lauantaina kello 18 IKH Areenassa Tapiolan Hongan. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet Korisliigan runkosarjan yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla.
Lauantaina ottelu alkaa kello 18. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa kello 16, kun areenan ulko-ovet aukeavat. Ennakkoon lippuja voi ostaa osoitteesta Lippu.fi.
10.10.2025
OTTELUN ALKAMISAJAN MUUTOS 25.10. PELI ALKAA IKH AREENASSA KELLO 16
Lauantaina 25.10. pelattavan Karhubasket ‐ Lahti Basketball -ottelun alkamisaika on muuttunut. Ottelu alkaa klo 16.00 ja IKH Areenan ovet auki klo 14.00 alkaen.
Karhubasket ja Kauhajoen Yrittäjät ovat yhteisellä asialla. Karhubasket toivottaa hyvää Y-juhlaa, joka vietetään myös 25.10. Arvostamme kaikkia yrittäjiä Kauhajoella ja koko Suomessa.