10.04.2025
KARHUBASKET HAKI VIERASVOITON JOENSUUSTA

(kuva: Janne Yli-Korhonen)
Karhubasket oli viime lauantaina napannut 1-0 johtoaseman Korisliigan välieräsarjassa Katajaa vastaan. Keskiviikkona oli ohjelmassa toinen kohtaaminen Motonet Areenassa. Kauhajokiset eivät voittoa olleet Joensuusta saaneet kauden kahdesta aikaisemmasta vierailusta, joten rytmiä rikottiin lähtemällä matkaan jo tiistaina. Joukkue yöpyi ja harjoitteli Jyväskylästä, josta keskiviikkona huristeltiin Veljekset Viitalan bussilla perille.
Ottelun alussa olivat pisteet lujassa. Avauskympin puolivälissä lukemat olivat 6-5. Naje Smith (8/5/2) johdatti Katajan 11-8 johtoon, mutta oranssipaitojen kaukoheittopeli oli kohdallaan. Seth Millner Jr (16/2) ja Oliver Kandén (6) onnistuivat ensin ja Eemi Luukkosen kaksi (16/7/5/2 torjuntaa) kolmosta antoivat vieraille 16-19 johtoaseman neljänneksen lopussa. KeShawn Curry (20/7/6) tasoitti lukemat, joten toiselle kympille siirryttiin tilanteessa 19-19.

Zaccheus Darko-Kelly (17/3) vei Katajan 31-20 johtoon kolmessa minuutissa. Joensuulaiset pitivät pitkään noin 10 pisteen etumatkaan, kunnes kympin lopussa Quan Jackson (22/10/5/3 riistoa) herätti kauhajokiset kiriin. Ero kaventui viiteen pisteeseen, mutta Hannes Pöllä (10/7) teki korillaan taukotilanteeksi 49-42.

Luukkosen viisi pistettä kavensi vieraiden takamatkan kahteen pinnaan. Sitten Karhubasket nykäisi 0-9 jakson, joka muokkasi lukemiksi 54-56. Zach Ensmingerin (16/2/7/2 riistoa) kaksi kolmosta antoivat kauhajokisille kuuden pisteen etumatkan. Curry piti isäntiä mukana, mutta Jacksonin johdolla lukemat olivat 65-74, kun kolmas kymppi siirtyi viimeiselle minuutille. Henri Permanto (13/2) päätti neljänneksen tilanteeseen 67-74.
Päätösneljännes mentiin oranssipaitojen komennossa. Nate Pollard Jr (8/5) veivasi palloja koriin ja Karhubasket kasvatti etumatkan 11 pisteeseen. Andre Gustavson (8/5/4/2 torjuntaa) muokkasi lukemiksi 72-85, kun pelaamatta oli runsaat viisi minuuttia. Tästä Kataja ei enää noussut, vaikka Curry pääsi lopussa kaventamaan eron 14 pisteeseen. Loppulukemilla 82-96 Karhubasket nappasi vierasvoiton ja siirtyi välieräsarjassa 2-0 johtoon. Finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.

Karhubasket voitti levyrit 38-39 ja menetykset kirjattiin 13-6, joten avausottelun tapaan kauhajokiset saivat enemmän pelitilanneheittoja (Kat 65 kpl, KB 71 kpl). Kun kolmoset upposivat mukavalla 37 prosentin tarkkuudella, niin tämä riitti voittoon. Pisteet menetyksistä 8-19 ja hyökkäyslevypalloista 4-18 olivat myös avainasemassa. Katajan alavireinen kaukoheittopeli (3p 24,2 %) jatkui avausottelusta. Vieraat saivat hinattua vapaaheittojen osumatarkkuuden 68 prosenttiin, vaikka alussa vaparit tuhrittiin ohi.
-Voiton kulmakivenä avausottelun tapaan oli se, että vastustajalla oli selvästi enemmän pallon menetyksiä kuin meillä, päävalmentaja Janne Koskimies analysoi peliä lehdistössä. Voitimme pisteet pallon menetyksistä 19-8 ja pisteet hyökkäyslevypalloista 18-4. Nämä olivat meille tärkeitä asioita. Tämä oli toinen peli putkeen, missä Kataja ei hyvistä heittopaikoista huolimatta onnistunut kaukoheitoissa. Sanoin pelaajille pukukopissa pelin jälkeen, että nyt ei ole syytä rentoutua. Hyvä voitto, mutta silti jäi paljon parannettavaa. Kataja teki kuitenkin heikolla heittopelillä 82 pistettä, Koskimies painotti.
-Olimme ensimmäisellä puoliajalla hyvin pelissä mukana ja kuskin paikalla, Katajan päävalmentaja Petri Virtanen kertoi. Ansaitsimme puoliaikajohdon. Olimme läsnä ja pelinopeudessa vastustajan tasolla. Kolmas neljännes näytti sen, että kun pelaan yhden huonon kympin, niin se maksaa pelin. Kauhajoki tuli puoliajalta erittäin aktiivisesti, aggressiivisesti ja nöyrästi toteuttaen heidän omaa pelitapaansa. Pelin peli hajosi käsiin, emmekä saaneet kummassakaan päässä kiinni meidän vahvuuksista ja miten meidän pitäisi kamppailla. Upea tapahtuma ja hienoa kannustusta sekä kotiyleisöltä että vierasfaneilta. Nyt pieni lepo ja perjantaina bussin suunta kohti Kauhajokea, jossa pallo nousee lauantaina ilmaan, Virtanen päätti.
Kolmas välierä pelataan IKH Areenassa tulevana lauantaina 12.4. kello 17 alkaen. Lipunmyynti on avoinna osoitteessa Lippu.fi. Areenalla myydään lippuja ennakkoon torstaina kello 11-18 ja perjantaina kello 11-19. Lauantaina IKH Areenan lipunmyynti avautuu kello 15, kun areenan ovet avataan.