26.01.2025
KARHUBASKET VOITOKAS TUPLA-JATKOAIKA TRILLERISSÄ

(kuva: Janne Yli-Korhonen)
Sanalasku mitä isot edellä, sitä pienet perässä, käännettiin lauantaina toisinpäin. Nimittäin Karhubasketin valtakunnallisessa U19 divarissa pelaavat miehenalut voittivat kotona IKH Areenassa Helsingin NMKY:n kakkosjoukkueen kahden jatkoajan jälkeen lukemin 106-98. Poikien voittoa petasivat peräti 55 pistettä tehnyt Elias Ylipeltola (55/6/7), 25 levypalloa poiminut Eemeli Riihimäki (19/25/6/4 torjuntaa) ja neljä riistoa napannut Kalle Kohtala (23/9/3/4 riistoa).
Tämän ottelun jälkeen parketille Uudessakaupungissa astelivat Karhubasketin Korisliigajoukkueen pelaajat. Ilmassa oli samalla haikeutta, sillä vierailu oli viimeinen legendaariseen Pohitullin saliin, jossa Hait juhlivat Suomen mestaruutta keväällä 1990. Pohitullille paipattamaan olivat tulleet myös maan parhaat fanit, sillä oranssipaitoja löytyi päätykatsomosta miltei 100. Fanien huima kannustus läpi ottelun tuki jälleen kerran oranssipaitoja ja siivitti kauhajokiset voittoon.
Pohitullin jäähyväiset eivät lähteneet kauhajokisten suunnitelmien mukaan liikkeille. Hait puolustivat hyvin ja pelasivat erinomaista hyökkäyspeliä kapellimestari Bojan Sarcevicin (24/7/9/4 riistoa) johdolla. Isäntien otteista ei huomannut, että kokoonpanosta puuttui kaksi parasta pistemiestä, kun sekä Wesley Person Jr ja Mikael Aalto olivat poissa kokoonpanosta. Kaleb Warner (21/6) upotti avauskympillä kolme kolmosta ja kokoonpanosta puuttunutta Aaltoa tuurannut Kalle Peltonen (8/3/3) oli hyvällä pelituulella. Kun isäntien ottelun hahmo Jalen Jackson (31/6/3) lämpeni, niin Hait johtivat avausneljänneksen lopussa 30-13. Kauhajokiset kavensivat ero kympin lopussa, joten toiselle neljännekselle lähdettiin lukemista 30-16.

Sitten pimeni Ruudun lähetys, mutta hyvä niin, sillä samalla vieraat kampesivat mukaan peliin. Noin minuutin kestänyttä 0-11 jaksoa johti Quan Jackson (21/12/5), tehden yhdeksän pistettä tuohon kirivaiheeseen. Hait pitivät kuitenkin johtoaseman, mutta seuraavaa oranssipaitojen rynnistystä johti kokoonpanoon palannut Andre Gustavson (11/10/2) ja kolmisen minuuttia ennen puoliaikaa oltiin lukemissa 43-43, kun Seth Millner Jr (21/11) upotti kolmosen. Viimeiset hetket ennen puoliaikaa mentiin isäntien merkeissä ja tauolle joukkueet poistuvat palindromilukemissa 54-45.
Karhubasket oli kolmannella kympillä hivuttautunut kahden pisteen etäisyydelle ja vieraat ottivat johtopaikan ensimmäistä kertaa itselleen Millnerin ja Joen Toussaintin (8/1/4) peräkkäisillä kolmosilla päätöskympin alussa, kun tulostaulu näytti lukemia 71-73. Johtoasema vaihteli joukkueiden välillä, mutta Kalle Koivusen (9/2) kolmonen teki tilateeksi 77-84, kun pelaamatta oli neljä minuuttia. Siihen loppui kauhajokisten pisteiden teko ja Sarcevic hivutti Haita lähemmäs neljällä vaparilla. Warner upotti kolmosen ja kun viimeiseen minuuttiin ei pisteitä nähty, niin ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoajan alkuun Hait ottivat Sarcevic – Jackson kaksikon avulla viiden pisteen etumatkan. Karhubasket hiipi tasoihin, kun Nate Pollard Jr (19/16/5) upotti kakkosen ja Quan Jackson kolme vaparia, joista kaksi viimeistä 10 sekuntia ennen loppua, joten edessä oli toinen viiden minuutin jatkoaika.
Kun jälkimmäistä jatkoaikaa oli jäljellä alle kaksi minuuttia Sarcevicin vaparit ja Warnerin kakkonen tekivät lukemiksi 99-95. Pollard haki yhden yhdeksästä hyökkäyslevypallosta ja tippasi eron kahteen pisteeseen. Sekavien vaiheiden jälkeen kauhajokiset saivat puolinopean hyökkäyksen, jossa Pollard löysi kulmassa olleen Millnerin, joka kolmonen teki lukemiksi 99-100, kun pelaamatta oli 19 sekuntia. Hait pitivät aikalisän, mutta vapaa kolmonen ei uponnut, joten vieraat pääsivät kahteenkin otteeseen varmistamaan voittoa, mutta kaikki neljä vaparia heitettiin ohi. Viimeinen ohiheitto ei osunut rautaan, joten Haille jäi vielä 0,9 sekuntia aikaa hakea voittopisteitä, mutta piiiiiiitkän tarkastelun jälkeen ja 0,4 sekunnin uusintayritys ei muuttanut lopputulosta, joten Karhubasket nappasi ylemmän loppusarjan ensimmäisen voittonsa numeroin 99-100.

Ylemmän loppusarjan ensimmäinen ottelu oli kolmituntinen maraton. Jos joukkueiden 10 päivää aikaisemman ottelun ratkaisi kauhajokisille Haiden menetykset, niin nyt sen ratkaisi levypallot. Karhubasket otti peräti 63 levyriä ja voitti levypallot lukemin 39-63. Hyökkäyspäässä levypalloja haettiin 26 kappaletta ja niistä tehtiin 20 pistettä. 63 levypalloa vie kauhajokiset pääsarjan ennätystilastossa jakamaan sijaa kymmenen. Yhden ottelun levypalloennätys on muuten Espoon Hongalla, kun kaudella 2005-2006 espoolaiset poimivat 74 levypalloa. Levypalloilla kauhajokiset saivat 88 pelitilanneheittoa, mikä oli 14 enemmän kuin isännillä. Kauhajokiset olisivat voineet ratkoa voiton vapaaheittoviivalta, mutta 37 vaparista vain 20 saatiin koriin, mikä antaa prosentiksi surkean 54.
-Korihait heitti ensimmäisellä puoliajalla hyvin, Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen lehdistötilaisuuden. Varsinkin Kaleb Warner ja Jalen Jackson olivat heittopäällä, kun molemmat upottivat avauspuolikkaalla neljä kolmosta. Tästä pelistä tuli mieleen viime kauden loppusarjan viimeinen peli, jossa Jackson teki tripla-tuplan. Emme saaneet riittävästi haastettua heidän heittoja, mutta paransimme puolustusta toisella puoliajalla. Hyökkäyslevypalloja saimme paljon, mutta siihen varmasti vaikutti myös se, että heitimme paljon alta ohi, josta saimme toisia heittoja. Erikoinen ottelu, sillä tuntui monta kertaa, että peli oli hävitty, mutta monta kertaa myös, että se oli voitettu. Eikä kestokaan ihan normaali ollut, kun peli kesti kaksi tuntia ja 59 minuuttia. Korihait sai pysäytettyä meidän hyökkäämisen, kun johdimme varsinaisen peliajan lopussa seitsemän pistettä, mutta onneksi saimme stoppeja ja pystyimme voittamaan pelin, Koskimies totesi tyytyväisenä.
Karhubasket nappasi ylemmän loppusarjan sarjataulukossa kakkospaikan, kun Kataja hävisi Vilppaalle Salossa. Korisliigan ylempi jatkosarja jatkuu tiistaina, jolloin Karhubasket kohtaa Kisahallissa sarjataulukon ykkösenä olevan Helsinki Seagullsit.
Tiistaina IKH Areenassa on myös kisakatsomo, kun kello 18.30 alkavaa ottelua voi katsella mukavassa seurassa ja nauttia 10 euroa maksavasta Hot Wings Buffasta. IKH Areenan VIP-ravintolan ovet avautuvat tiistaina kello 18.
Karhubasketin ylemmän loppusarjan ensimmäinen kotiottelu on ohjelmassa ensi lauantaina 1. päivä helmikuuta, jolloin kello 18 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu Kataja Basket. Liput ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi ja IKH Areenan lipunmyynti aukeaa lauantaina kello 16, kun areenan ovet avataan.