13.02.2025
KARHUBASKET TAPPIOLLA MAAJOUKKUETAUOLLE

Nate Pollard Jr (12/13/4) oli Karhubasketin parhaimmistoa (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Korisliigan kamppailut jäävät runsaan kahden viikon tauolle keskiviikkona pelatun kierroksen jälkeen. Tauon aikana Susijengi pelaa kaksi maaottelua, joissa on mukana myös Karhubasketin Andre Gustavson. Muut joukkueesta pääsevät lataamaan akkuja ja parantelemaan pieniä kolhuja, ennen kuin oranssipaidat jatkavat treenaamista kohti viiden ottelun loppurutistusta ylemmässä loppusarjassa ja maaliskuun loppupuolella alkavia pudotuspelejä varten.
Ehkäpä kauhajokiset olivat lomatunnelmissa jo keskiviikkona, kun Salon Vilpas isännöi ylemmän loppusarjan ottelua. Tämä näkyi heittämisessä, sillä vieraat upottivat 80 pelitilanne heittoa koriin vain 36 prosentin tarkkuudella. Vapareita saatiin vain kahdeksan kappaletta, mikä saattaa olla vain hyvä juttu, kun osumatarkkuus niissä oli luokaton 37 prosenttia (3/8). Vilpas oli aktiivisempi ja hankki 26 vapaaheittoa ja kotijoukkue upotti ne 80 prosenttisesti.

Karhubasket suti ensimmäisellä neljänneksellä kaikki kahdeksan kolmosta ohi ja osa niistä ei osunut edes levyyn. Kun lisäksi kaikki neljä vapaaheittoa menivät harakoille, niin ainoastaan isäntien viisi menetystä piti lukemia siedettävinä. Pieneen loppukiriin oli mahdollisuuksia, kun EU-virheen jälkeen saatiin kaksi vapaaheittoa ja pallonhallinta, mutta näiden tulos tulikin jo kerrottua aikaisemmin. Avauskymppi päättyi lukemiin 21-14.
Andre Gustavson (9/1/3) avasi vieraiden kaukoheittopelin kolmosellaan, mutta positiivinen vaikutus oli varsin lyhytaikainen. Seitsemän seuraavaa kolmosta menivät ohi, joten puoliajalle lähdettiin tilanteesta 38-31.

Kolmannen neljänneksen puolivälissä Vilpas meni Omar Paynen (14/8/2/3 torjuntaa) vaparilla 10 pisteen johtoon, kun Salohallin valotaulut näyttivät lukemia 49-39. Nuorten euronäytöspeleistä Vilppaan miehistöön palannut Samu Adler (13/7/2) kasvatti kotijoukkueen etumatkan suurimmilleen eli 13 pisteeseen, kun kymppiä oli pelaamatta vajaat kolme minuuttia. Janne Koskimies kutsui joukkueensa aikalisälle, jonka jälkeen kauhajokiset kutistivat eron kolmeen pinnaan 2-12 jaksolla. Sen aikana Joe Toussaint (8/5/6/4 riistoa) onnistui yhdessä ja Oliver Kandén (17/1/1) kahdessa kolmosessa. Lisäksi Kandén upotti tuossa kohtaa kaikki vieraiden onnistuneet vapaaheitot. Kirivaiheen ansiosta päätösneljännekselle lähdettiin lukemista 56-53.

Neljännen kympin alkuun Eemi Luukkonen (10/5) ja Toussaint pitivät Karhubasketin pisteen päässä Vilppaasta (60-59). Sitten Vilpas ratkaisi pelin 11-0 jaksolla, kun Adler, Amin Adamu (23/4/6) ja Vili Nyman (4/4) nostelivat korit. Kauhajokiset saivat lopussa leikattua eron viiteen pisteeseen, mutta todellista uhkaa Vilppaan voitolle ei saatu aikaan. Summerin soidessa lukemat olivat 80-73 ja Vilpas otti kauden 14 voittonsa.
Vilpas voitti levypallot 43-39. Kauhajokiset hakivat 19 hyökkäyslevypalloa ja tekivät niistä 17 pistettä. Menetykset menivät 20-9 ja pisteet menetyksistä 8-18, mutta luokattoman heittopelin takia voittoa ei kyetty ottamaan. Vilpas otti 53 pelitilanneheittoa, joka oli 27 vähemmän kuin vierailla, ja laittoi ne sisään voittoon vaaditulla 52 prosentin tarkkuudella (2p 59 %, 3p 27 %). Ei salolaisten kaukoheittopeli ollut parhaimmillaan, mutta isännät ottivat vain 11 kolmosta, joka oli 27 yritystä vähemmän kuin oranssipaidoilla.
-Vilpas sai alkuun pari torjuntaa ja niistä nopeita hyökkäyksiä, Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen analysoinnin. Me ei saatu kaukoheittoja sisään hyvistä paikoista huolimatta. En ollut avauskympin jälkeen huolissaan, koska meillä oli vastustajaa enemmän heittoja. Niitä oli vastustajaa enemmän koko pelin ajan. Lopussa tapahtui paljon. Vilpas puolusti hyvin ja he veivät nyt pisimmälle sen meitä vastaan käytössä olevan tavan, että takamiehille annetaan tilaa pallottomina ja pallollisina. Oli tilaa, mutta emme saaneet onnistumisia. Maajoukkuetauolla on aikaa harjoitella ja voimme miettiä sitä, että kuinka vastustajat tulevat jatkossa meitä vastaan pelaamaan. En muista tällaista peliä, että häviämme, kun meillä on 30 pelitilanneheittoa enemmän. Vilppaalla oli 22 vapaaheittoa toisella puoliajalla. Kausi on kuitenkin helmikuussa ja vaikka meillä on nuori joukkue, niin valintojen pitää olla parempia. Esimerkiksi, kun Eemi upotti kolmosen ja oli seuraavassa tilanteessa kaarella vapaana, niin yritämme porata palloa korin läheisyyteen. Tästä pelistä oli meidän jatkolle hyötyä, kun näimme, miten Vilpas meitä puolusti, Koskimies pohti.
Karhubasket lähtee maaottelutauolle sarjataulukon kakkospaikalta. Kataja hävisi keskiviikkona kotona sarjakärki Seagullseille 80-85, joten joensuulaiset ovat kauhajokisia neljä sarjapistettä eli kaksi voittoa perässä. Tavoitteena oleva kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle on lähellä, mutta sen varmistamiseksi vaaditaan viidestä pelistä vähintään kahta voittoa. Toki kotietu voidaan varmistaa yhdellä tai vaikka ilman voittojakin, jos muut ottelut menevät sopivasti ristiin.
Vilpas vahvisti voitolla otettaan neljännestä eli viimeisestä kotietupaikasta. Salolaiset ovat sarjataulukossa tasoissa Korihaiden kanssa, mutta Vilppaalla on yksi ottelun vähemmän pelattuna. Biisonit ovat Vilpas-Hait kaksikkoa kaksi sarjapistettä perässä, mutta loimaalaisilla on Vilppaan tapaan pelattuna 26 ottelua. Taistelu viimeisestä kotietupaikasta huipentuu loppusarjan viimeisten kierrosten aikana, jolloin Vilpas kohtaa Biisonit vielä kaksi kertaa ja Hait kertaalleen. Kotietutaistelu voi hyvinkin mennä lopulta keskinäisten ottelun vertailuun, jos joukkueet päätyvät tasapisteisiin. Nyt tilanne keskinäisissä otteluissa on; Vilpas-Hait 2-1 (Vilpas +31), Vilpas-Bisons 1-1 (Bisons + 22), Hait-Bisons 3-0, joten jos Hait ja Bisons päätyvät tasapisteisiin, niin uusikaupunkilaiset ovat edellä.
Korisliigan alemman loppusarjan puolella viime kevään Suomen mestari BC Nokia otti keskiviikkona harppauksen kohti pudotuspelejä, voittamalla Hongan kotona pistein 95-84. Toki paikka ei ole varma, sillä Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen maaottelutaukoa Kouvot isännöi Pyrintöä. Jos Kouvot tuon ottelun voittaa, niin kolmikko Nokia-Pyrintö-Kouvot ovat tasapisteissä ja ratkaisevat kaksi viimeistä pudotuspelipaikkaa viiden viimeisen kierroksen aikana.
Keskiviikkona Kobrat hävisivät kotona KTP:lle lukemin 84-88 ja joukkueiden ero sarjataulukon tyvipäässä on nyt 10 pistettä eli viisi voittoa. Kobrat ovat nyt todella tukalassa paikassa, sillä välttääkseen putoamisen kauden päätteeksi divariin, lapualaisten on pakko voittaa kaikki viisi viimeistä otteluaan ja KTP:n tulisi hävitä kaikki kuusi jäljellä olevaa alemman loppusarjan kamppailua. Tämän lisäksi Kobrien pitäisi hakea päätöskierroksella Kotkasta vähintään 10 pisteen voitto. Näyttää vahvasti siltä, että Kobrien 13 kautta kestänyt Korisliigataival tulee tällä kaudella päätökseen.
Karhubasket palaa Korisliigan kamppailuiden pariin kotona IKH Areenassa lauantaina 1. päivä maaliskuuta, kun Hait uivat vieraaksi kello 18 alkavaan otteluun. Korihaiden peliä johtaa legendaarinen ja useita kausia Kauhajoelle pelannut takamies Bojan Sarcevic. Mielenkiintoinen nimi on myös Mikael Aalto, joka on Andre Gustavsonin tapaan nimetty Susijengin leirityskokoonpanoon maaottelutauon ajaksi. Liput lauantain 1.3. otteluun ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi.