UUTISET

16.11.2018

OTTELUENNAKKO: HELSINKI SEAGULLS – KARHUBASKET

Keskiviikkona karvaan jatkoaikatappion kärsinyt Karhubasket (5 voittoa/4 tappiota) matkaa sunnuntaina Helsinkiin, jossa se kohtaa Seagullsit (1/5). Gulls on pelannut harvakseltaan ja tehomies Wayne Balckshearin loukkaantuminen tuli joukkueelle pahaan aikaan. Gulls yrittää kääntää kurssia pikaisesti, ettei pudotuspelipaikka karkaa liian kauas jo ennen joulua. Gulls hankki viikolla kaksi uutta pelaajaa, jotka tekevät ensiesiintymiset joukkueen kokoonpanossa sunnuntaina.

Karhubasketin tappio keskiviikkona KTP:lle tuli pistein 84-87. Kauhajokiset hankkivat kolmannella kympillä yli 10 pisteen etumatkan, mutta kun kotkalaiset veivät viimeisen neljänneksen pistein 11-22, niin ottelu eteni jatkoajalle. Karhubasket heitti viimeisellä neljänneksellä joukkueen pelisysteemin roskikseen ja pelaajat alkoivat vuorotellen ottaa huonoja ratkaisuja. Yliyrittämisestä seurasi myös menetyksiä, joista KTP sitten pääsi rankaisemaan. Vääryys ei olisi ollut KTP:n voitto varsinaisella peliajalla, mutta Michael Poundsin vapaat kolmoset sinetöivät pelin vieraille.

Ennen kotitappiota KTP:lle Karhubasket haki vierasvoiton Kotkasta 77-86 ja hävisi sarjakärki Vilppaalle Salohallissa 83-77. Nämä kaksi ottelua olivat kuitenkin parannusta edellisiin, mutta keskiviikon viimeisellä neljänneksellä joukkue palasi sitä vaivanneiden virheiden pariin.

Ilahduttavaa keskiviikkona oli nähdä uuden sentterin Tyler Johnsin peli. Johns antoi hyvän kuvan itsestään ja teki 17 pistettä sekä poimi kuusi levypalloa. Johns omaa pitkät ja nopeat kädet, mutta on myös liikkuva. Nyt alle tulee muutamat lisäharjoitukset, joten toivottavasti yhteispeli sujuu jo paremmin.

– Tekemisemme taso on ollut viime otteluiden aikana melkoisessa turbulenssissa, Jussi Laakso harmittelee. – Keskittyminen perusasioihin ja niiden toteuttaminen on tärkein asia, mihin tarvitaan jokaisen joukkueen jäsenen panos. – Tämän em. asian ollessa kunnossa meillä on mahdollisuus hakea sarjapisteet Helsingistä.

Karhubasketin kokoonpano: Durrell Summers, Rene Rougeau, Taylor Johns, Antti Niskanen, Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen, Okko Järvi, Eero Innamaa, Joona Hakamaa (GTD50%), Mike Moser.

Seagulls on vahvistanut joukkuetta kahdella uudella pelaajalla. Takamies Andre Hollins saapuu Helsinkiin Liettuasta, jossa aloitti kauden Kadainiai Nevezinis joukkueessa. 188 senttinen Hollins on Liettuan lisäksi pelannut Belgiassa, Saksassa, Unkarissa ja Ranskan Pro B:ssä. – Etsimme joukkueeseemme vahvistusta ja Andre Hollins oli Liettuassa vapaana, Gullsien valmentaja Mikko Larkas kertoo joukkueen tiedotteessa. – Andre on pelannut Euroopassa useamman kauden ja pelannut mm. FIBA Europe Cupia viime kaudella. – Hollins tuo meille korintekovoimaa ja kokemusta. – Etuna on myös se, että Juwan Staten tuntee pelaajan ennestään. Juwanilta saamamme palaute oli kokonaisuudessaan positiivista.

Toinen uusi pelaaja on Salon Vilppaasta tuttu takamies Juwan Staten. Kaudella 2016-2017 Staten pelasi Vilppaassa 48 ottelua ja kirjautti tilastoihin 13,9 pistettä, 2,9 levypalloa ja 4,3 syöttöä ottelua kohden. Staten päätti kauden salolaisten kanssa hopeisiin mitaleihin, kun Vilpas hävisi Korisliigan finaaleissa Joensuun Katajalle. 180 senttinen takamies valittiin kauden 2016-2017 vuoden ulkomaalaispelaajaksi Korisliigassa.

Samalla helsinkiläiset tiedottivat, että ovat purkaneet Andre Spightin pelaajasopimuksen. Spight suuntaa seuraavaksi Turkkiin. Jenkki Wayne Blackshear on sivussa Gullsien pelaavasta kokoonpanosta, loukkaantumisen takia.

Hollinsin ja Statenin lisäksi Gullsien kokoonpanossa nähdään sunnuntaina 185 senttinen takamies Tyler Thornton (6,3/2,3/4,2) ja 203 senttinen sentteri Christopher Ortiz (6,3/5). Ortiz pelasi viime kaudella Kobrissa 40 ottelua, tehoilla 16,8 pistettä ja 7 levypalloa, joten viime kauden tasolle mies ei vielä ole yltänyt. Jenkkien lisäksi Gullsien avainpelaajat ovat vuonna 1981 syntyneet Timo Heinonen (10,7/2,5/1,5) ja sentteri Tuukka Kotti (20,2/8,8/4,2). Varsinkin Kotti on ollut joukkueelleen tärkeä pelaaja, sillä Spightin lähdettyä, hän johtaa joukkueensa piste-, levypallo- ja syöttötilastoa. Heinonen on pelannut peräti 788 Korisliigaottelua, joka on Korisliigahistorian suurin määrä.

Muista pelaajista pitää nostaa esille takamies Alex Vaenerberg (3,8/2,3/3) ja nuori Ricky Waxlax (6,8/2,7), joka on ottanut vastuuta, kun sitä on ollut tarjolla. Mikko Larkaksen pelaavaan kokoonpanoon kuuluvat lisäksi Sakari Laakso (2,6/1,2), Jesper Granlund (1,6/1) ja Erik Waxlax.

Seagulls majailee Korisliigan jumbopaikalla, eikä se ole voittanut kuudesta ottelusta kuin yhden. Tuo voitto tuli sen kauden avausottelussa Kisahallissa. Korihait lähtivät silloin kotimatkalle 87-72 tappion jälkeen. Sen jälkeen on tullut tappiot kotona Kobrille ja Vilppaalle. Vieraissa helsinkiläiset ovat hävinneet Pyrinnölle, KTP:lle ja Ura Basketille.

Gullsien ongelmat ovat olleet levypallopelissä, jossa Kotin on saatava apuja. Gulls on Korisliigan huonoin joukkue levypalloissa 32,5 irtopallon keskiarvolla. Karhubasket on paraslevypallojoukkue, mutta kuten keskiviikkona nähtiin, pitää ne levypallot silti ottaa ja ennen kaikkea haluta. Gulls menettää pallon vain 10,8 kertaa ottelua kohden, mutta aivan kuten kauhajokisetkin, kaipaa se onnistumisia kolmosissa. Nyt Gullsien prosentti kaaren takaa on 30,8, kun se Karhubasketilla on 32,6.

– Joukkueessa paljon muutoksia ja pelivalmius on hieman kysymysmerkki, Mikko Larkas ennakoi sunnuntaina ottelua. – Uskon kuitenkin meidän olevan valmiita haastamaan kotisalissa hallitsevan suomen mestarin.

Kokoonpano: Thornton, Vaenerberg, Staten, Hollins, E.Waxlax, Heinonen, Kotti, Ortiz, Laakso, Granlund, R.Waxlax.

Helsinki Seagulls – Karhubasket sunnuntaina Kisahallissa kello 17. Jos ei pääse paikanpäälle, niin ottelua voi katsoa suorana lähetyksenä Elisa Sport kanavalta.

Virallinen kisakatsomo on Pub Janoisessa Leipurissa, jossa peliä voi katsella mukavassa seurassa ja nauttia virvokkeita sekä siipiä herkullisesta Hot Wings buffasta.

 

 

15.11.2018

KTP HAKI SARJAPISTEET KARHULUOLASTA

Taylor Johns esiintyi ensimmäistä kertaa oranssipaidassa keskiviikkona

KTP ja Karhubasket uusivat keskiviikkona viime perjantaisen ottelun Kotkasta. Steveco Areenalla Karhubasket oli parempi pistein 77-86. KTP oli sisuuntunut ja kuittasi voiton Kauhajoelta lukemin 84-87.

Karhubasket oli saanut kokoonpanoon uuden sentterin, 201 senttisen Taylor Johnsin. Johns pelasikin kelpo debyytin, tehden 24 minuutissa 17 pistettä ja poimimalla kuusi levypalloa. Hänen +/-tilastonsa osoitti lukemaa +11, johon voi olla tyytyväinen. Johns olisi varmasti pelannut enemmänkin, jatkoajalle venyneessä ottelussa, mutta hän sai virhetilinsä täyteen.

Ottelun ensimmäinen kymppi eteni tasatahtiin, sen puoliväliin saakka. KTP:n Kevin Langford (17/6/7) upotti tarkasti kakkosia ja viiden minuutin kohdalla oltiin lukemissa 10-10. Antti Niskanen (4/2) ja Johns pääsivät Bojan Sarcevicin (7/4/7) tarjoilusta nostamaan kotijoukkueen johtoon. Mike Moser (18/9/3) venytti kotijoukkueen etumatkan kuuteen pisteeseen kakkosella, mutta Tyrell Nelson (8/10) muovasi lukemiksi 21-17. Kymppi päättyi Sarcevicin kolmoseen, joten toiselle kympille siirryttiin lukemista 24-17.

Toinen neljännes alkoi vähäkorisesti. Rene Rougeau (16/4/3/5 torjuntaa) aiheutti vieraille päänvaivaa vahvoilla ajoilla korille.

KTP:n Matt Williams (19/10) ja Moser vaihtoivat kolmoset, joten neljä minuuttia oltiin lukemissa 30-24. Aikalisän jälkeen KTP vei runsaan minuutin jakson 0-6, Williamsin kolmosella ja Michael Poundsin (10/3) sekä Langfordin kakkosilla. KTP jatkoi vahvasti. Donte Thomasin (15/12) vapari ja sitä seurannut hyökkäyslevypallo toivat Williamsille neljänneksen kolmannen onnistuneen kolmosen, joten lukemat olivat 32-35. Sarcevic vapautti Johnsin donkkiin, mutta Thomas nappasi heti perään hyökkäyslevypallon ja nosti helpon korin. Moser onnistui kahdessa vaparissa ja Karhubasketin aikalisän jälkeen vielä kolmosessa, joten kotijoukkue johti summerin soidessa 39-37. Pelikelloon olisi kuitenkin vielä pitänyt jäädä aikaa, joten viimeisiä sekunteja pelattiin harvinaisen pitkään. KTP avasi pitkällä syötöllä puoleen kenttään, mutta pallo meni sivurajasta yli. Aikaa oli vieläkin jäljellä ja KTP löysi Thomasin korin alta suht vapaana. Hänen kakkonen tasasi puoliaikalukemiksi 39-39.

Kolmannella kympillä KTP juuttui kolmen pisteen johtoasemassa runsaaksi kolmeksi minuutiksi 46 pisteeseen. Johns ja Rougeau antoivat Karhubasketille 8-0 jakson, joten kotijoukkue meni 51-46 johtoon. Durrell Summers (19/8/3) kärsi virhevaikeuksista, mutta heräsi kolmannella kympillä pelaamaan. Hänen johdollaan kotijoukkue johti kolmisen minuuttia ennen kympin päätöstä 12 pisteellä. Sarcevic kasvatti eroa vielä kakkosella ja KTP tuntui olevan köysissä. Williamsin kolmonen päätti neljänneksen lukemiin 64-53.

Kotiyleisö odotti Karhubasketin etenevän helppoon voittoon. Ilmeisesti sitä odottivat myös kotijoukkueen muutamat pelaajat, sillä Karhubasket alkoi menettää palloa ja ottaa huonoja ratkaisuja. Antto Nikkarinen (9/5/9), Williams ja Thomas siivittivät vieraat 0-6 jaksolla viiden pisteen etäisyydelle, joten Jussi Laakso kutsui joukkueensa aikalisälle. Tämä ei tuonut toivottua parannusta Karhubasketin peliin. Tomi Kaminen vaihtoi kentälle nuoren Okko Ailion (3), joka puolusti hyvin ja teki uransa ensimmäiset Korisliigapisteet kolmosella. Lukemat olivat sen jälkeen 73-71. Kun peliaikaa oli vähän yli minuutti jäljellä, Thomas ja Pounds tasoittivat lukemiksi 75-75. Lopussa KTP oli lähellä voittoa, mutta peli eteni jatkoajalle.

Okko ailion ensimmäiset Koriliigapisteet

Jatkoaika eteni pari minuuttia tasatahtiin, ennen kuin Pounds heitti kolmosen sukkaan, jolla vieraat siirtyivät 79-82 johtoon. Tätä paikkaa KTP ei enää luovuttanut, vaan Poundsin toinen kolmosen pakotti kotijoukkueen aikalisälle tilanteessa 79-85, kun jatkoaikaa oli jäljellä minuutti. Okko Järven (3) lay-up ja sitä seurannut onnistunut vapari, antoi Karhubasketille pienen toivonkipinän. KTP missasi vielä kaksi vaparia, mutta Sarcevicin tasoitusyritys kolmosella kimposi takaraudasta ulos ja Williams pääsi varmistamaan vapariviivalta vieraiden voiton. Summers juoksi vielä lopussa kakkosen, mutta se oli vain kosmetiikkaa ja peli päättyi lukemiin 84-87.

Michael Pounds on juuri sinetöinyt KTP voiton jatkoajan toisella kolmosella

KTP oli Korisliigan parasta levypallojoukkuetta parempi levypalloissa. Vieraat veivät ne 37-51 ja hakivat 13 hyökkäyslevypalloa. Karhubasket sai haettua hyökkäyskorilta vain kolme levyriä ja kun joukkue menetti pelivälineen toisella puoliajalla 10 kertaa, päättyi ottelu tappioon. Vaikka Karhubasket onnistui kakkosissa 55 prosentin tarkkuudella (KTP 46 %), sen prosentti jäi kolmosissa vain kahdeksaantoista (KTP 42 %).

– Onnittelut KTP:lle voitosta, Jussi Laakso aloitti pelin jälkeisen analyysin, tunnustamalla vieraat paremmiksi. – Ottelun ratkaisu nähtiin neljännellä neljänneksellä, kun palasimme siihen paskaan, missä olemme olleet ennen paria edellistä peliä. – Hyppäämme täysin pois meidän hyökkäyspelin kurinalaisuudesta. – Otamme huonoja ratkaisuja ja suutumme niistä ratkaisuista niin paljon, että otamme toisen huonon ratkaisun perään. – Luovutamme pallon vastustajalle ja annamme heille vuorot yrittää. Saimme viimeisellä kympillä vain 11 pistettä ja KTP voitti sen 11 pisteellä. – He pääsivät yrittämään voittoa jo varsinaisella peliajalla ja ottivat sen sitten jatkoajalla. – Tällä tavoin ei hyvä heilu, jos jatkamme hyökkäämistä tällä tavoin. – Ensimmäisellä jaksolla ja kolmannella kympillä oli niitä asioita, jotka toimivat Kotkassa. – Sunnuntaiksi pitää koota joukot ja lähteä voittamaan. – Pitää pelata koko 40 minuuttia, eikä vain 30 tai 35 minuuttia ja jättää sooloilut pois, Laakso painotti.

Karhubasket jatkaa Korisliigaa sunnuntaina Helsingissä, kun Korisliigan jumbopaikalla oleva Seagulls isännöi Kisahallissa kauhajokisia. Helsinkiin olisi lähdössä myös fanibussi, mutta sen varmistumiseen tarvitaan vielä lisäilmoittautumisia. Ohjeet fanibussista löytyvät omasta uutisesta.

Helsingin vierailun jälkeen on ohjelmassa vieraspeli Nokialla ja kotiluolaan Karhubasket palaa lauantaina 24. marraskuuta, kun vieraaksi kello 17 alkavaan otteluun saapuu Uudenkaupungin Korihait.

 

14.11.2018

MINIPOJAT PELAAVAT AMMATTIKOULULLA SUNNUNTAINA 18.11.

Karhubasketin minipojat pelaavat keskisen alueen minipoikien sarjaa sunnuntaina 18.11. ammattikoulun salilla. Minit kohtaavat Lapuan Kobrien Fire ja Ice joukkueet. Karhubasketin ensimmäinen ottelu alkaa kello 10.30 ja toinen kello 15. Ammattikoululla on pelejä läpi päivän, sillä Karhubasketin pelien välissä käydään kaksi muutakin kamppailua, jossa kohtaavat Kobrien joukkueet ja Vaasan Salama.

Karhubasketin kinipojat aloittivat sarjan komealla 14-124 voitolla Vaasan Salamasta lokakuun lopussa. Minipoikien sarjataulukon piikkipaikalla on Kobrien Ice joukkue, joka on voittanut selvästi molemmat kauden kaksi ottelua. Karhubasket ja Kobrat Ice ottelu pelataan sunnuntaina kello 15.

Ammattikoulun salilla on sunnuntaina paikalla kanttiin. Tervetuloa kannustamaan poikia voittoon!

13.11.2018

OTTELUENNAKKO: KARHUBASKET – KTP

Karhubasket (5 voittoa/3 tappiota) palaa kolmen vierasottelun jälkeen kotiluolaan keskiviikkona, kun KTP (3 voittoa/6 tappiota) saapuu vieraaksi. Nämä kaksi joukkuetta kohtasivat Kotkassa Steveco Areenalla viime perjantaina. Silloin Karhubasket päätti kahden ottelun tappioputken, vieden sarjapisteet mukanaan 77-86 voitolla.

Viime kauden mestari Karhubasket on pelannut kotona tällä kaudella neljä ottelua ja voittanut niistä kolme. Kausi alkoi voitolla Korisliigaa nyt johtavasta Salon Vilppaasta (115-112). Viime kauden finaaliuusinta venyi aina jatkoajalle saakka, mutta Michael Moserin viime sekunnin kolmonen päätti ottelun Karhubasketin voittoon. Sen jälkeen kauhajokiset voittivat Kouvot pistein 84-72, mutta BC Nokia aiheutti Karhubasketille ensimmäisen kotitappion tammikuun jälkeen, hakemalla karhuluolasta voiton lukemin 86-94. Heti seuraavassa ottelussa Karhubasket voitti Ura Basketin 92-80.

Sen jälkeen ohjelmassa oli kolme vierasottelua. Paikallisottelussa Lapuan Kobrat oli parempi 101-85 ja Vilpas pääsi kuittaamaan avausottelun tappion, voittamalla kamppailun Salohallissa lukemin 83-77. Lapualla Karhubasket sai mukaan sentteri Kazembe Abifin, joka oli loukkaantunut kauden ensimmäisessä ottelussa Vilpasta vastaan. Abifin epäonni jatkui, sillä hän sai ottelussa alavartalovamman, joka pitää hänet pitkään sivussa tositoimista.

Viime perjantaina Karhubasket hankki Abifin tuuraajaksi 24-vuotiaan ja 201 senttisen Taylor Johnsin. Johns saapui maahan perjantaina ja haki viikonloppuna tuntumaan uuteen kotisaliinsa. Johns on yliopiston jälkeen pelannut Sloveniassa, Meksikossa ja Kreikassa. Hän saapui maahan Kreikasta, jossa hänen joukkueensa Panionios teki rosteriin merkittäviä muutoksia. – Etsimme sentterin pelipaikalle pelaajaa, joka sopii meidän pelityyliin, Jussi Laakso kertoo pelaajahankinnan taustoja. – Tämän pelipaikan pelaajia, varsinkaan sellaisia, jotka sopivat pelityyliimme, ei ole paljoa vapaana. – Näin Taylorin kesällä Las Vegasissa ja tein omiin papereihin plusmerkkisiä merkintöjä. – Hän on hyvä pick & roll pelaaja, hyvä levypalloissa, hän omaa pitkät raajat ja hänellä on halu kehittyä, joka tuli ilmi, kun keskustelin hänen kanssa siirtymisestä Suomeen. – Lisäksi hän omaa aikaisempaa kokemusta eurokentiltä, mikä on tärkeä asia. – Toivottavasti pelilupa-asiat ratkeavat nopeasti, jotta saisimme hänet nopeasti pelaavaan kokoonpanoon. Johnsin pelilupa-asiat ovat kunnossa ja hän debytoi oranssissa kotiyleisön edessä keskiviikkona.

– Nopeasti uusi kohtaaminen samaa joukkuetta vastaan, kun KTP saapuu Kauhajoelle, Jussi Laakso ennakoi keskiviikon peliä. – Pieniä juttuja korjataan ja muovataan perjantaista, isoimpana muutoksena kuitenkin uuden pelaajan mukaantulo. – Mielenkiintoista tällaisissa nopeissa ”uusinnoissa” on aina nähdä, mitä vastustaja on muuttanut ja miten pystymme reagoimaan niihin.

Karhubasketin kokoonpano: Durrell Summers, Rene Rougeau, Taylor Johns, Antti Niskanen, Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen, Okko Järvi, Eero Innamaa, Joona Hakamaa, Jussi Myllyniemi, Mike Moser.

Karhubasket ja KTP kohtasivat viime perjantaina Steveco Areenalla. Kotkassa kauhajokiset veivät ottelua kolme ensimmäistä kymppiä, Durrell Summersin (27/1/3) ja Rene Rougeaun (21/6/2/3 torjuntaa) johdolla. KTP ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli viimeisellä kympillä viiden pisteen etäisyydelle. Parhaimmillaan kauhajokiset johtivat ottelua 18 pisteellä. KTP:n kirin sytyttäjänä oli nuori Markus Rautasalo (5/1). 203 senttinen sentteri Kevin Langford teki 17 pistettä ja NBA kokemustakin omaava Matt Williams pussitti 15 pistettä. Karhubasket voitti levypallot 36-43, upotti kakkoset 55 prosentin tarkkuudella ja varmisti voiton vapariviivalta, upottaen vaparit 86 prosentin tarkkuudella. Karhubasket hyökkäsi aggressiivisesti kohti koria, keräten 22 vapaaheittoa. Oranssipaitojen uusi sentteri Taylor Johns tuo toivottavasti lisää tilaa kaarelle ja takamies Bojan Sarcevic saa hänestä hyvän tutkaparin, jolla jakaa namupasseja vapaisiin tekopaikkoihin.

KTP:n valmentajalla Tomi Kamisella on käytössä mielenkiintoinen rosteri. Williamsin (13,4/4,7/2) ja Langfordin (11,7/4,2) lisäksi siitä löytyvät jenkit Donte Thomas (12,7/8,4) sekä Tyrell Nelson (13,2/5,8). Kotkalaisten peliä pyörittää takamies Antto Nikkarinen (10,9/3/5,6), joka kuuluu ehdottomasti Korisliigan parhaimpiin takamiehiin. Michael Pounds (8,7/2,6) omaa kovan kokemuksen peleistä ja kolme Lehtorantaa Janne (4,7/2), Joonas (5,3/1,8/2) sekä Juho (3,1/2,6), tuovat laajuutta kokoonpanoon. Kaminen ei arkaile antaa vastuuta nuorille pelaajille, kuten Rautasalo näytti edellisessä ottelussa. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuin Karhubasketin viime kevään mestaruusjoukkueen palaset Juho ja Joonas Lehtoranta otetaan vastaan kotijoukkueen fanien toimesta.

– Reissu lakeuksille edessä ja vastassa entisestään vahvistunut Karhubasket, Tomi Kaminen ennakoi ottelua. – Pyrimme iskemään kotijoukkueen syömähampaisiin entistä kovempaa kiinni ja katsotaan mihin asti se riittää.

KTP:n kokoonpano: Thomas, Williams, Juho Lehtoranta, Pounds, Rautasalo, Nikkarinen, Langford, Hannikainen, Nelson, Ailio, Joonas Lehtoranta.

Karhubasket – KTP keskiviikkona Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallilla. Ottelu alkaa kello 18.30.

Lippuja saa ostettua ennakkoon osoitteesta www.ennakkolippu.com. Lipunmyynti salilla ja ovet aukeavat kello 17. Aulan fanimyyntipisteessä on uutta tavaraa myynnissä ja kun joulukin on tulossa, niin nyt kannattaa olla ostamassa jotain kivaa pukinkonttiin.

Tervetuloa!

www.karhubasket.fi

 

13.11.2018

KARHUBASKET PELAA LAUANTAINA U19 POIKIEN DIVARIA LIIKUNTAHALLILLA

Karhubasket pelaa U19 poikien valtakunnallista divaria Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallilla ensi lauantaina kello 14, kun vieraaksi saapuu Raiders Basket Järvenpäästä.

Karhubasket on divarin sarjataulukossa kolmantena, kun joukkue on pelannut kuusi ottelua. Kuudesta ottelusta on tullut neljä voittoa ja kaksi kamppailua on päättynyt tappioon. Tappiot ovat tulleet kahdessa edellisessä ottelussa. Vieraissa joukkue hävisi viime lauantaina sarjaa johtavalle PuHu:lle 102-79. Sitä edelsi tappio Loimalla, jossa Korikonkarit olivat parempia pistein 95-78.

Nyt kaikki kannustamaan poikia voittoon! Paikalla on kanttiini.