03.07.2025
EEMI LUUKKONEN JATKAA ORANSSIPAIDOISSA

Karhubasket on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta ja alkuperäinen sopimus sisälsi myös option kolmannesta kaudesta, mutta osapuolet sopivat toukokuussa, että optiota ei käytetä ja asioihin palataan myöhemmin kesällä.
Luukkonen pelasi viime kaudella oranssipaidoissa 42 ottelussa. Näissä keskiarvoksi syntyi 7,2 pistettä, 4,2 levypalloa ja 1,1 syöttöä 21,6 minuutin peliajalla. Kauhajoella hän on saavuttanut nyt pronssin ja hopean, joten suunta on nousujohteinen. Ennen siirtymistään lakeuksille 23-vuotias ja 200 senttinen Luukkonen pelasi kolme kautta Korisliigaa kasvattajaseura Lahti Basketball joukkueessa.
Päävalmentaja Janne Koskimies oli tyytyväinen jatkosopimuksesta. – Eemin jatkosopimus on tietysti huippujuttu meille monessakin mielessä. Hänestä on kasvanut luotettava runkopelaaja näiden kahden kauden aikana ja hänen monipuolisuutensa ison pään molemmilla pelipaikoilla tuo meille vaihtoehtoja niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Odotukset ovat korkealla sen suhteen, että Eemi pystyy olemaan yksi sarjan parhaista kotimaisista pelaajista ensi kaudella.
-Hienoa päästä jatkamaan Karhun osaavassa organisaatiossa ja valmennuksessa, Lahdesta tavoitettu Luukkonen kertoo tunnelmista. Viimeiset kaksi kautta ovat olleet todella kehittäviä ja opettavaisia. Innolla odotan tulevaa kautta ja IKH-areenan tunnelmaa. Osa joukkuekavereista on jo ennalta tuttuja, mutta kiva nähdä myös uusia kasvoja joukkueessa. Tietenkin unohtamatta huikeita Karhufaneja, jotka jaksavat illasta toiseen olla kannustamassa joukkuettaan. Mukavaa loppukesää kaikille ja nähdään pian IKH-areenalla!