UUTISET

21.01.2019

KARHUBASKET MURSKASI KORIHAIT

Karhubasket lähti lauantaina hakemaan vierasvoittoa Uudestakaupungista. Asetelmat eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä kokoonpanosta puuttuivat loukkaantumisten takia Eero Innamaa ja Taylor Johns. Mikael Laihosen toipuminen on vielä vaiheessa, eikä hänkään ollut pelikunnossa. Cameron Jones oli pukenut peliasun päälleen ja teki ensi esiintymisen puolustavan mestarin kokoonpanossa.

Vieraat nappasivat runsaassa kolmessa minuutissa 2-7 johtoaseman, joten Korihaiden valmentaja Damion Dantzler yritti herätelle joukkuetta aikalisällä. Se ei pelin kulkua muuttanut, sillä Cameron Jones (16/6) naulasi vaparin ja Antti Niskasen (13/5) kolmosella ero venähti jo 11 pisteeseen. Kotijoukkue menetti pelivälinettä toistuvasti ja Karhubasket rankaisi näistä kovilla prosenteilla. Niskanen ja Rene Rougeau (18/6/4) muuttivat taululle lukemiksi 2-19, joten Hait oli pakotettu jo toiselle aikalisälle. Chris Jenkins (12/5/2) ja Topias Kuukkanen (10/3/2) onnistuvat neljänneksen loppuun, joten toiselle kympille lähdettiin lukemista 7-20.

Toisen neljänneksen alussa Greg Mangano (16/7/3) onnistui kahdessa kolmosessa ja Okko Järvi (20/9/5) yhdessä, joten ero kasvoi 22 pisteeseen. Neljänneksen puolivälissä lukemat olivat jo 11-44 ja peli oli käytännössä taputeltu. Puoliajalle poistuttiin lukemissa 20-51.

Okko Järvi jatkoi hyvää pelivirettä (kuva: Erkki Hautaviita)

Kolmannella neljänneksellä Marius van Andringa (6) onnistui kahdessa perättäisessä kolmosessa, mutta se ei pelin kulkua muuttanut. Järven johdolla vieraat menivät menojaan ja kymppi päättyi lukemiin 36-68.

Viimeinen neljännes päättyi lukemiin 55-97, joten Karhubasket kirjasi 42 pisteen vierasvoiton. Karhubasket voitti levypallot 28-49 ja liikutteli palloa mukavasti pelaajalta pelaajalle, josta kertoo 22 syöttöä. Bojan Sarcevic (6/5/7) johti vieraiden peliä mallikkaasti ja Okko Järvi jatkoi vahvoja esityksiä. Cameron Jones teki kelpo debyytin, vaikka vastustajan heikko pelivire ei paras mittari ollutkaan.

– En ole ennen nähnyt joukkueeltani näin hyvää puolustusta, Karhubasketin valmentaja Jussi Laakso kiitteli omiaan. – Se oli suurin syy voittoon. – Puolustaminen meni juuri niin kuin olimme suunnitelleet ja Cameron oli hyvä lisä puolustuspeliin. – Pystyimme haastamaan heidän heitot, eikä Hait upottaneet vapaitakaan heittoja. – Lisäksi meidän faniryhmä toi mukavasti lisävirtaa meille, joten iso kiitos heille, Laakso kiitteli.

Joukkue kiitti fanejaan hyvästä kannustuksesta pelin jälkeen (kuva: Erkki Hautaviita)

Karhubasket palaa kotiluolaan keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu Kouvot. Kouvolalaiset ovat sarjataulukossa kauhajokisten takana sijalla viisi, joten keskiviikon kamppailu on tärkeä sarjasijoitusten kannalta. Karhubasketin otteluohjelma jatkuu tiiviinä, sillä Kouvot pelin jälkeen ohjelmassa on kaksi kamppailua Ura Basketia vastaan.

18.01.2019

OTTELUENNAKKO: KORIHAIT – KARHUBASKET

Karhubasket (11 voittoa/8 tappiota) lähtee lauantaina hakemaan vierasvoittoa Korihaista (5/15). Karhubasket on sarjataulukossa neljäntenä ja Korihait on Korisliigan jumbona. Sarjataulukkoa ei kuitenkaan kannata tuijottaa, sillä muistissa on kauhajokisten edellinen vierailu Uudessakaupungissa. Lokakuun puolivälissä voitto oli jäämässä kotijoukkueelle, mutta Karhubasketin hurja kiri kolmannella kympillä pelasti joukkueen.

Karhubasket on aloittanut vuoden 2019 kahdella kotivoitolla. BC Nokia (98-75) ja sarjakolmonen KTP (98-87) joutuivat kotimatkalle tappioiden jälkeen. Parin pelaajamuutoksen jälkeen kauhajokiset ovat liikuttaneet palloa hyvin, joten heittopaikat ovat olleet parempia. Greg Mangano (16,4/6,2/1,4 torjuntaa) on tuonut kaivattua kaukoheittovoimaa ja on viidessä pelaamassaan ottelussa sopeutunut nopeasti nippuun. Karhubasketilla on mukana uusi pelaaja Cameron Jones, joka tekee Uudessakaupungissa ensiesiintymisen joukkueessa. Taylor Johnsin ja Mikael Laihosen pelaaminen on epävarmaa loukkaantumisen takia. Jos Johns ei pysty pelaamaan, niin Marvin Singleton jatkaa pelaavassa kokoonpanossa. Eero Innamaa on varmuudella lauantaina sivussa. Myös Joona Hakamaa puuttuu kokoonpanosta.

Kaksi edellistä vierasottelua Karhubasket on hävinnyt. Vuodenvaihteessa Pyrintö oli Pyynikillä parempi lukemin 83-80 ja joulukuun 7. päivä Kouvot lähettivät kauhajokiset kotimatkalle 94-79 tappion jälkeen. Kahdeksasta vierasottelusta Karhubasket on voittanut kolme (Korihait 86-93, KTP 77-86 ja Nokia 69-94), joten vieraissa on petraamisen paikka, jos joukkue mieliin taistella pudotuspelien kotiedusta.

Voitto-otteluissa Karhubasket on upottanut kakkoset 57,6 prosentin ja kolmoset 35,4 prosentin tarkkuudella. Joukkue on jakanut näissä peleissä 18,3 syöttöä, joka kertoo paremmasta pallon liikkeestä ja sitä kautta paremmista heittopaikoista. 41,3 levypalloa ottelua kohden mahdollistaa hyökkäyspäässä uusia korintekoyrityksiä ja avaa paikkoja nopeisiin hyökkäyksiin. Nämä ovat isossa roolissa myös lauantaina. Tappioissa kakkoset uppoavat 52 prosentin ja kolmoset vain 29 prosentin tarkkuudella.

Korisliigan sarjataulukossa joukkueet alkavat sijoittua oikeille paikoille, kun ottelumäärät ovat tasoittuneet. Karhubasket on pelannut 19 ottelua ja sen edellä sarjataulukon kolmantena oleva KTP on voittanut kaksi ottelua enemmän, mutta myös pelannut nuo kaksi ottelua enemmän. Sarjakakkonen Pyrintö on hävinnyt seitsemän ottelua, KTP ja Karhubasket kahdeksan. Joensuun Kataja kärsi keskiviikkona kirvelevän tappion sarjakärki Vilppaalle kotisalissa ja joensuulaisilla on nyt kasassa yhdeksän tappiota.

– Muutamien pelaajien loukkaantumiset ovat häirinneet hieman valmistautumista viikonlopun otteluun, lähinnä 5-5 pelaamisen osalta, valmentaja Jussi Laakso harmittelee. – Uutena pelaajana joukkueeseen saapunut Cameron Jones tuo hyvän lisän takakentän rotaatioomme. – Hän on hyvä ammattilainen, joka omaksuu asioita nopeasti. – Uusikaupunki on aina vierasjoukkueelle paha paikka pelata ja meidän tuleekin olla hereillä, jotta kotijoukkue ei pääse ”hurmokseen”. – Kauhajoelta on huhujen mukaan tulossa jälleen bussilastillinen faneja, joiden tuen avulla tähtäin on tukevasti ottelun voittamisessa, Laakso iloitsee.

Karhubasketin kokoonpano: Cameron Jones, Rene Rougeau, Taylor Johns (GTD 50 %), Antti Niskanen, Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen (GTD 50 %), Marvin Singleton (GTD 50 %), Okko Järvi, Jussi Myllyniemi, Greg Mangano.

Karhubasket ja Korihait ovat kohdanneet kaudella kaksi kertaa. Lokakuussa, kauden ensimmäisessä kauhajokiset olivat siis pulassa ensimmäisellä puoliajalla. Hait voittivat sen 50-34. Karhubasket voitti kolmannen kympin peräti 15-36 ja etenivät lopulta 86-93 voittoon. Toisessa kohtaamisessa karhuluolassa kotijoukkue oli koko ajan niskan päällä. Oranssipaidat heittivät todella tarkasti, sillä kakkoset osuivat peräti 78 prosentin ja kolmosetkin 42 prosentin tarkkuudella. Siinä ei ollut uusikaupunkilaisille hirveästi mahdollisuuksia voittoon. Kauhajoki on ollut vaikea vastustaja Korisliigassa. Karhubasketin voittoputki on kasvanut 18 otteluun ja Korihaiden viimeisin voitto keskinäisistä otteluista on helmikuulta 2012.

Korihait pitää hallussaan Korisliigan jumbopaikkaa. Se kuitenkin otti äärettömän tärkeän voiton keskiviikkona kotisalissa Lapuan Kobrista pistein 79-78. Tämä voitto kiristi taistelua tyvipäässä ja Hait ovat nyt voiton päässä Kobrista sekä Ura Basketista. Viidestä voitosta Hait ovat ottaneet kolme kotisalissa. Siellä se on voittanut Kobrien lisäksi Katajan (88-80) ja Kouvot (95-88). Nuo kotivoitot tulivat lokakuussa, ja sen jälkeen joukkue hävisi viisi kotiottelua putkeen ennen keskiviikkoa.

Keskiviikkona Hait menettivät pallon vain 10 kertaa ja Brandon Conley (18/8) sekä Chris Jenkins (14/6) toimivat voiton takuumiehinä. Myös Topias Kuukkanen (9/2/4) upotti muutaman kovan kolmosen ratkaisuhetkillä. Viidessä voitto-ottelussa Hait ovat nakuttaneet kolmoset sukkaan 38,8 prosentin tarkkuudella. Levypalloja joukkue on napsinut näissä otteluissa 42,6 kappaletta ja hakeneet heittopaikat maltilla, joista kertoo 20 syöttöä voitettua ottelua kohden. Tässä siis ne aseet, joihin Karhubasketin on keskityttävä lauantaina.

203 senttinen laituri Chris Jenkins (13,2/5,5/2,7) on Haiden paras pistemies. Mutta Haiden pisteet jakaantuvat todella tasaisesti. Brandon Conley (12,4/6,5/1,5), takamies Mario Edwards (12,1/4,4/6,1) ja Bryan Coleman (10,4/4,3) täydentävät pelaavan jenkkinelikon. Jos Hait mielivät Karhubasketin voittaa, niin avainpelaajat ovat kuitenkin Marius van Andringa (12,8/2/2,8) ja Topias Kuukkanen (10,7/2,8/1,7), joiden kaukoheittopeliä joukkue tarvitsee.

Valmentaja Damion Dantzler peluuttaa laajaa rotaatiota. Mika Nuolivirta (7,3/3) ja takamies Emil Djeen (6,5/2,3/2,9) olivat keskiviikkona sivussa, mutta Miikka Marttinen (3,2/1,8) pelasi hyvin. Joukkue kuitenkin tarvitsee Djeeniä ja Nuolivirtaa, joten toivottavasti he pystyvät pelaamaan lauantaina. Haiden nuoren oman kasvatin Aamos Nikulan ensimmäiset Korisliigapisteet ovat myös tulossa. Ikää Nikulalla on vasta 15 vuotta.

Korihait – Karhubasket lauantaina kello 17 Uusikaupunki 400 Areenalla.

Karhubasket saa jälleen hyvää kannustusta katsomosta, sillä matkaan on lähdössä fanibussi. Innokkaat fanit pääsevät näyttämään kotijoukkueelle kannustamisen mallia ja tuovat aina lisävirtaa joukkueelle.

Jos fanibussin matkaan ei pääse, niin kisakatsomo on tuttuun tapaan Pub Janoisessa Leipurissa, jossa on tarjolla wingsejä ja virvokkeita. Peliä voi katsella suorana myös Elisa Viihteen kautta.

17.01.2019

MIKROPOJAT PELAAVAT SUNNUNTAINA ARON KOULULLA

Sunnuntaina on tarjolla loistavaa koripalloviihdettä, kun Karhubasketin mikropojat pelaavat Aron koululla. Ottelut alkavat kello 11.30 ja jatkuvat koko päivän.

Mikropojat jakaantuivat kauden päätteeksi kahteen joukkueeseen, sillä pokia on paljon. Näin kaikki saavat hyvin peliaikaa. Syksyllä Karhubasket pelasi yhtenä joukkueena. Kuudesta ottelusta joukkue voitti viisi. Ainoa tappio tuli Lapuan Kobrille. Kevääksi tarjolla on hieman pitempiä pelimatkoja, sillä mukaan tulevat Äänekosken Huima ja Jyväskylän HoNSu:n kaksi joukkuetta.

Sunnuntain 20.1. ohjelma:

Klo 11.30 Karhubasket Orange – HoNsU Red

Klo 13 Karhubasket Black – HoNsU White

Klo 14.30 Karhubasket Black – HoNsU Red

Klo 16 Karhubasket Orange – HoNsU White

Aron koululla on kanttiini.

Tervetuloa!

13.01.2019

KARHUBASKET KOTIVOITTOON BC NOKIASTA

BC Nokia haki vierasvoiton karhuluolasta, kun nokialaiset vierailivat Kauhajoella lokakuussa. Lauantaina Karhubasket lähti hakemaan voittoa ja kasvattamaan voittoputkea kotisalissa neljään otteluun.

BC Nokia aloitti kuitenkin terävästi. Vaikka joukkueen kokoonpanosta puuttuivat pelaavan rotaation Niko Mattila ja Daniel Dolenc, niin Sean O’Mara (24/6) laittoi palloa vastustamattomasti alta sisään. Kun Dragan Labovic (18/6/2) vielä naulasi kolmosen, niin vieraat johtivat 2-11. Kotijoukkueen tilannetta vaikeutti sentteri Taylor Johnsin (9/3) nopeat virheet ja Mikael Laihosen puuttuminen kokoonpanosta loukkaantumisen takia. Nokialaiset hallitsivat ensimmäistä kymppiä, mutta Karhubasket kiri ensimmäisen neljänneksen lopussa eron kolmeen pisteeseen (20-23).

– Johdimme 18-23 ja meillä oli ensimmäisen kympin viimeinen hyökkäys. – Menetimme pallon ja vastustaja pääsi juoksemaan helpon korin, BC Nokian valmentaja Ville Tuominen harmitteli pelin jälkeen. – Toinen neljännes oli taas meiltä huono, kuten parissa edellisessäkin ottelussa ja meidän konsepti hajosi. – Meiltä puuttuu johtava pelaaja, joka laittaisi homman näillä hetkillä kuntoon, Tuominen tuskaili.

Toden totta, Karhubasket käänsi ottelun toisella neljänneksellä. Greg Mangano (25/7/3 torjuntaa) oli tarkkana bonuskaaren takaa ja johdatti kotijoukkueen karkumatkalle. Kapteeni Bojan Sarcevic (13/3/12) löysi vapaat pelaajat, ja Karhubasket johti puoliajalla lukemin 48-35.

Kolmannella neljänneksellä Karhubasket painoi kaasua ja karistivat vieraat kannoilta. Rene Rougeau 19/12/3) oli tutun energinen ja Marvin Singleton (12/6/2) käytti tekopaikat hyväkseen. Kolmen neljänneksen jälkeen kauhajokiset johtivat 76-54.

Nokia ei luovuttanut viimeisellä kympillä. Okko Järvi (14/5) ja Antti Niskanen (5/3) kuitenkin sinetöivät pelin Karhubasketille. Kotijoukkue liikutti jälleen palloa hyvin ja tilastoi 20 syöttöä. Se voitti levypallot 42-34 ja kun kolmoset upposivat mukavalla 37 prosentin tarkkuudella, niin voitto oli selviö. Päätössummerin soidessa valotaululla olivat lukemat 98-75.

– Mukava tekeminen on jatkunut harjoituksissa ja olen varsin tyytyväinen meidän pelaamiseen, valmentaja Jussi Laakso jutteli pelin jälkeen. – Uusi pelaaja Cameron Jones on saapunut ja meillä on nyt viikko aikaa ajaa häntä sisään pelisysteemiimme. – Hän saattaa pukea peliasun päälleen ensi lauantaina Uudessakaupungissa, Laakso lupaili.

Voitolla Karhubasket sementoi asemiaan Korisliigan tiiviiseen kärkiryhmään. Vilppaan takana Pyrintö, KTP, Kataja ja Karhubasket taistelevat tiukasti pudotuspelien kotiedusta. Tähän joukkoon pyrkii mukaan myös Kouvot. Runkosarjaa on kuitenkin puolet pelaamatta, joten mitä vain voi tapahtua. Ensi lauantaina joukkue lähtee hakemaan voittoa Korihaista, mutta hyvässä muistissa on edellinen vierailu Uudessakaupungissa. Silloin kauhajokiset tarvitsivat pienen ihmeen kolmannella kympillä, joten helppoja voittoja Korisliigassa ei ole.

13.01.2019

FANIBUSSI UUTEENKAUPUNKIIN LA 19.1.

Karhubasket on aloittanut korisvuoden 2019 kahdella kotivoitolla. Ensi lauantaina lähdetän hakemaan vierasvoittoa Uudestakaupungista. Samalla voi nähdä, kuinka Cameron Jones pelaa Korisliigassa.

Matkaan lähdetään kello 12.30 Ojalan Pakarin takapihalta. Matkan hinta fanclubin jäseniltä on 30 euroa ja ei jäseniltä 35 euroa. Hinta sisältää pääsylipun.

Ilmoittautumiset sähköpostilla: fanibussi@karhubasket.fi tai tekstiviestillä numeroon 044-985 4825 (HUOM! uusi numero!).

Fanclubiin voi liittyä jäseneksi lähettämällä sähköpostia fanclub@karhubasket.fi.

Fanclubin jäsenhinnasto:

35 euroa, sisältää Fanclub t-paidan.

45 euroa, sisältää Fanclub sateenvarjon.

50 euroa, sisältää Fanclub t-paidan ja sateenvarjon.

100 euroa, Fanclub kannatusjäsenmaksu, joka sisältää t-paidan, sateenvarjon ja yhden ilmaisen Fanclub fanireissun.

Fanclubin jäsenet saavat myös 5 euron alennuksen reissuista.

Nyt siis liittymään Fanclubiin ja mukaan mahtaville sekä tunnelmallisille reissuille!