23.10.2022
KARHUBASKET VOITTI KTP:N

Cameron Jones oli pääarkkitehtinä Karhubasketin kotivoitossa (kuva: Janne Yli-Korhonen)
Karhubasketin keskiviikkona Puolasta saatu FIBA Europe Cup-ottelun voitto sai jatkoa lauantaina IKH Areenassa, kun Korisliigan kärkipaikkaa hallussa pitänyt KTP sai lähteä kotimatkalle 100-95 (56-50) tappion jälkeen.
Voitto puolassa oli jättänyt jälkensä pelaajiin. Teemu Suokkaan (alavartalovamma) lisäksi poissa oli Joona Hakamaa, eikä Kuany Kuany ollut pelikuntoinen. Muutama muukin pelaaja oli toipilaana, mutta pukivat peliasunsa päälle ja lähtivät pitämään IKH Areenan saldoa tappiottomana.
Severi Kaukiainen (18/2/9) ja Miikka Marttinen (10/1) löivät avaustahdit oranssipaitojen pelille. Kaukiainen upotti kolmoset ja Marttinen rynni tuloksekkaasti korille. Myös Henri Kantonen (13/3/7) teki vahvan aloituksen pelilleen ja Karhubasket johti neljän minuutin jälkeen 14-9. Sitten Cameron Jones (24/3/9) ja KTP:n takamies Brandon Sly (12/3/8) vaihtoivat koreja, mutta isännät pysyivät edellä ja johti seitsemän minuutin kohdalla 25-19. Jones lisäsi Karhubasketin johdon kahdeksaan pisteeseen, mutta avausneljänneksen loppu meni kotkalaisille 2-9, joten toiselle kympille lähdettiin lukemista 29-29.

Sen alkuun huimassa heittovireessä ollut Brandon Tabb (36/4) pussitti pari kolmosta ja vieraat ottivat kuuden pisteen etumatkan. Koko ottelussa Tabb pussitti 60 prosentin tarkkuudella yhdeksän kolmosta. Tabb onnistui vielä kolmannessa kolmosessa, mutta kauhajokiset tulivat Kantosen ja Manny Pattersonin (6/6) johdolla väkisin tasoihin. Hieman neljänneksen puolivälin jälkeen Kaukiaisen kolmonen teki lukemiksi 46-42 ja Roope Mäkelä kutsui vieraat aikalisälle. Karhubasket kasvatti 6-0 jaksolla etumatkansa 12 pisteeseen, mutta juuri ennen puoliaikaa Tabb leikkasi sen kahdella kolmosella puoleen, joten tauolle lähdettiin lukemissa 56-50.
Kolmannella neljänneksellä Karhubasket pysytteli muutaman pisteen johtoasemassa. KTP pysyi kyydissä Tabbin ja Jordan Gilesin (22/6) avulla. Toki oman osuutensa tekivät Vili Nyman (6/4), Joonas Lehtoranta (9/1/1) ja Sly. Lee Skinner (5/8/2) ja Daniel Dolenc (9/7/2) olivat kotijoukkueesta hyvin esillä, joten kolmas kymppi päättyi lukemiin 82-76.

Tabb tasoitti pelin vajaassa minuutissa. KTP otti johtopaikankin, mutta Eero Innamaan (8) kolmosen palautti oranssipaidat edelle. Kun aikaa oli jäljellä vajaat kolme minuuttia, niin Gilesin kolmonen pyöräytti valotauluille lukemat 92-95. Dolenc ja Jones tekivät neljä seuraavaa pistettä. Jeffrey Crockett (7/4) huudatti yleisöä donkilla, johon syötön hyökkäyslevypallon jälkeen tarjoili Cameron Jones ja lukemat olivat 98-95. Tabb pääsi yrittämään tasoitusta vapaaheittoviivalta, mutta yli 1500 hengen kotiyleisö tarjosi kunnon huutomyrskyn, joten kaikki kolme vaparia menivät ohi. Loppunumerot nosti Jones, joten Karhubasket pääsi tuulettamaan kolmatta voittoa IKH Areenassa kolmessa siellä pelatussa Korisliigaottelussa numeroin 100-95.

Alkukaudesta heittotarkkuuden kanssa korinläheisyydestä tuskailleet kauhajokiset tekivät nyt sieltä 44 pistettä ja kakkosten osumatarkkuus oli 61 prosenttia. Karhubasket voitti levypallot 39-35, menetti pelivälineen vain kuusi kertaa, mutta jakoi peräti 30 syöttöä. Hyvällä pallonliikkeellä saatiin vapaita tekopaikkoja, joka näkyi sekä kakkosten että kolmosten onnistumisprosenteissa. Kolmoset upposivat 43 prosentin tarkkuudella. Näillä lukemilla olisi helposti eroa ollut 20-23 pistettä, mutta Brandon Tabbin huikea heittopäivä piti vieraat voittotaistelussa mukana aina viimeisille sekunneille saakka.
-Tiesimme etukäteen, että KTP puolustaa samaan tapaan, kuin keskiviikkona vastassa ollut Anwil, joten lähdimme hyökkäyspäässä samanlaisella pelisuunnitelmalla, Karhubasketin valmentaja Risto-Matti Rousku kertoi pelin jälkeen. – 30 syöttöä ja vain kuusi menetystä. – Pelaajat toteuttivat hyvin ja löysimme vapaat heittopaikat ja laitoimme heitot sisään, mikä ei ole tällä kaudella aina selviö. – Pelasimme ehkä puolustuksessa tänään vähän varmanpäälle ja olimme askeleen perässä. – Jos heittäjä pääsee kuumaksi, kuten Tabb tänään, niin heitot menevät vaikeimmistakin paikoista sisään. – Toisella puoliajalla teimme parempaa duunia pakissa. – Pakotimme vastustajaa enemmän vasemmalle, ja otimme heittoja pois. – Lopussa saimme tarvittavat stopit ja voiton, Rousku jatkoi tyytyväisenä.
Karhubasket jatkaa otteluita keskiviikkona IKH Areenassa, jossa pelataan FIBA Europe Cupin G-lohkon ottelu. Vastustajaksi saapuu Sporting SP portugalista. Ottelu alkaa kello 18.30 ja lippuja voi ostaa ennakkoon osoitteesta Lippu.fi. IKH Areenan ovet aukeavat keskiviikkona kello 16.30 ja samalla käynnistyy myös lipunmyynti areenalla.
Voitolla Karhubasket voisi jo lähes varmistaa jatkopaikkansa G-lohkossa, joka tietäisi pelien jatkuvat alkulohkon jälkeen.
