UUTISET

27.01.2024

KARHUBASKET HAKI PAKKOVOITON KOTKASTA

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Asetelmat Korisliigan runkosarjan kahdelle viimeiselle kierrokset olivat Karhubasketin osalta selkeät. Vain voitot molemmista voisivat varmistaa paikan yläloppusarjassa. Ensimmäinen askel kohti ylempää loppusarjaa otettiin perjantaina Kotkassa, kun KTP kaatui lukemin 71-94 (40-51).

Kotkalaiset saivat haluamansa startin ottelulle. Miikka Marttinen (6/1) onnistui kolmosessa ja Ahmad Rand (4/2/3) sekä Vincent Golson (17/2/5) veivät isännät kolmen minuutin kohdalla 7-2 johtoon. Joona Hakamaan (5/2) vapareilla alkoi vieraiden kiri ja Oliver Kandénin (6) kolmonen siirsi Karhubasketin 7-8 johtoon. Avausneljänneksen lopussa Topias Kuukkanen (14/2) onnistui kahdessa kolmosessa, joten KTP piti 20-14 johtopaikkaa. Eero Innamaan (14/4/2) kolmonen päätti kympin lukemiin 20-17.

KTP pysyi keulilla parisen minuuttia, kunnes Karhubasketin aikalisän jälkeen vieraat nykäisivät 0-13 jakso Innamaan ja Eemi Luukkosen (18/4/2) johdolla. Parissa minuutissa tilanteeksi vaihtui 26-35. Kuukkasen kolmosilla isännät pyristelivät vastaan, mutta Kristian Sjolundin (10/2) tahdittamana vieraat pääsivät puoliajalle 11 pisteen etumatkalla, kun tilanne oli 40-51.

KTP:n takamies Vincent Golson pysyi oranssipaitojen pihdeissä loppua lukuunottamatta hyvin. Tässä Golsonia paimentavat Shawn Hopkins ja Junior Madut. Kuvaaja Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, @mikolla. © Mikko Mäkelä 2023

KTP tarvitsi onnistumisia kaaren takaa ja Marttinen, Joonas Timonen (3/4) sekä Kuukkanen upottivat kaikki kolmosia. Kuukkanen upotti avauspuoliskolla peräti neljä kolmosta. Lisäksi kotkalaiset onnistuivat pitämään Karhubasketin parhaan pistemiehen Topias Palmin ilman pinnoja. Esiin nousivat kuitenkin Innamaa ja Luukkonen. Innamaa pussitti avauspuoliskolla 14 pistettä ja Luukkonen 10.

Palmi (13/1/2) avasi pistehanansa kolmannen neljänneksen alkuhetkillä, jonka jälkeen vieraat menivät 15 pisteen johtoasemaan 0-9 jaksolla. Kauhajokiset menivät menojaan ja joukkueiden lähtiessä päätösneljännekselle lukemat olivat 56-76.

Päätöskympillä ei ihmeitä nähty, vaan vieraat kontrolloivat peliä ja voittivat ottelun lopulta 23 pisteellä. Karhubasket liikutteli palloa välillä erinomaisesti ja heitot pystyttiin pelaamaan vapaisiin paikkoihin. 19 syötöstä Nate Pollard (9/7/6) ja Sammy Givens (11/9/4) jakoivat 10, joten kolmosten osumatarkkuudeksi tuli 36 prosenttia. Pollard – Givens kaksikon johdolla vieraat voittivat myös levypallot 31-38. Kauhajokiset tekivät yhdeksästä hyökkäyslevypallosta 13 pinnaa ja rankaisivat KTP:tä 16 menetyksestä 21 pisteellä.

Myös puolustuksessa oli häivähdys tuttua aggressiivisuutta, joilla menetyksiä saatiin aikaan. Junior Madut (4/2) näytti nopeutensa vajaassa 17 minuutissa ja Sjolund osoitti harjoitusten tärkeyden, sillä hänen esityksensä oli huomattavasti debyyttiä parempi. Karhubasketilla on nyt runsas viikko aikaa ajaa Madutia sisään pelisysteemiin. Puolustus piti KTP:n prosentit kurissa, sillä kotijoukkueen kakkoset onnistuivat 50 ja kolmoset 30 prosentin tarkkuudella.

KTP:n Miikka Marttinen ja Topias Palmi. Taustalla Karhubasketin loistava fanijoukko. Kuvaaja Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, @mikolla. © Mikko Mäkelä 2023

-Kiitokset meidän faniryhmälle, jotka olivat jälleen meitä tukemassa, Janne Koskimies aloitti jutustelut pelin jälkeen. On mahtavaa ja todella tärkeää, että saamme heiltä tukea. Ja varsinkin tällä kaudella, kun on ollut vähän hankalampaa, niin se on ollut joukkueelle iso asia. Toinen ja kolmas kymppi olivat meiltä hyökkäyksellisesti tasapainoisia. Pystyimme pelaamaan fiksusti joukkueena. Alussa KTP rankaisi meitä nopeilla hyökkäyksillä, kun pakotimme ratkaisuja. Lopussa pelasimme fiksusti, emmekä päästäneet kotijoukkuetta peliin mukaan.

-Jos Korisliigan paras kotimainen korintekijä Topias Palmi on puoliajalla ainoa meidän pelaaja, jolla on pistetili avaamatta ja olemme silti tehneet 51 pistettä, niin se kertoo hyvää joukkueen tasaisuudesta. Hyökkäyspelitapamme on sellainen, jossa kaikkien viiden kentällä olevan pelaajan tulisi olla ratkaisuvalmiita tilaa saadessaan ja tänään esimerkiksi Eemi ja Eero käyttivät nuo tilaisuudet hienosti.

-Olen erittäin ylpeä Topiaksen, Shawnin, Eeron, Joonan, Oliverin, Eemin ja Jussin, joka oli tänään poissa kokoonpanosta, kun vasta alkanut varusmiespalvelu ei nyt sopinut aikatauluihin, kykyyn kantaa joukkuetta tällä kaudella. Meillä on ollut paljon vaihtuvuutta joukkueessa ulkomaalaispelaajien osastolla johtuen epäonnistuneista rekrytoinneista ja loukkaantumisista. Samaan aikaan kuitenkin meidän suomipelaajat ovat kasvaneet vastuunkantajiksi ja johtaviksi pelaajiksi.

-Uskon uusien hankintojemme Naten, Kristianin ja Juniorin myötä meillä olevan kasassa nyt ryhmä, jossa kaikki ovat avoimella mielellä tekemässä töitä yhteisen päämäärän eteen. Pudotuspelien alkuun on vielä kaksi kuukautta aikaa ja tavoitteemme on olla tässä ajassa sarjan eniten kehittyvä joukkue, Koskimies kiitteli pelaajiaan ja asetti joukkueelleen tavoitteen.

Perjantain toisessa ottelussa Kouvot hakivat voiton Kisahallista, kaatamalla Gullsit lukemin 68-82. Lokeille tappiolla ei ollut merkitystä, sillä he olivat jo ennen kahta runkosarjan viimeistä kierrosta varmistaneet runkosarjan ykköspaikan. Mutta Kouvot tiivistivät voitollaan taistelua ylemmän loppusarjan paikoista entisestään.

Karhubasketille riittää yläloppusarjaan voitto runkosarjan päätösottelusta Pyrintöä vastaan, sillä Kobrat tai Vilpas jää kauhajokisten taakse sarjataulukossa, koska joukkueet kohtaavat Salossa päätöskierroksella. Myös Kouvot pysyy takana, joten riippuen lauantain ja päätöskierroksen tuloksista, voitolla Karhubasketin sijoitus tulee olemaan neljäs, viides tai kuudes.

Päätöskierroksen otteluun lauantaina 3. helmikuuta IKH Areenaan saapuu vieraaksi Tampereen Pyrintö. Ottelu alkaa kello 17, kuten kaikki muutkin päätöskierroksen ottelut. Lippuja saa ostettua ennakkoon osoitteesta Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti avautuu lauantaina kello 15, kun ovet avataan.