19.10.2020
MIKA PERÄLÄLLE HEIKKI TUOMALA-PALKINTO
Suomen koripalloliitto myönsi vuoden 2020 Heikki Tuomala-palkinnon postuumisti Mika Perälälle. Palkinto luovutettiin ennen Kauhajoki – Lahti Basketball Korisliigaottelua viime sunnuntaina. Palkinnon jakoi Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara. Palkinnon vastaanotti Kirsi Perälä.
Heikki Tuomala-palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue, tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille. Palkintoa on jaettu vuosittain vuodesta 1991 alkaen. Tuona vuonna palkinto jaettiin Heikki Tuomalan perheelle, Pentti Salmelle ja Pentti Toivoselle.
Mika Perälä teki pitkän työ kauhajokisen koripallon hyväksi. Mikin pelaajaura hakee paikkakunnalla vertaistaan. Lisäksi hän valmensi vuosien ajan paikkakunnan nuoriso eri ikäluokissa. Mika Perälä oli yhdessä Simo Koski-Lammin kanssa nostamassa joukkuetta II-divarista valtakunnalliseen divariin 2000-luvun taitteessa. Sama valmennuskaksikko vastasi joukkueen valmentamisesta myös ensimmäisenä kautena divarissa.
Mika Perälä toimi pitkään Kauhajoen Karhun koripallojaostossa. Vuonna 2017 hän oli perustamassa Kauhajoelle koripallon erikoisseura Karhu Basketia ja toimi sen varapuheenjohtajana. Hän oli aktiivinen koripalloliiton keskisen alueen toiminnassa sekä liittotasolla.
Mika Perälä menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 27.11.2019.
#oranssionmeidän