13.10.2019
KARHUBASKET TAKAISIN VOITTOKANTAAN VOITOLLA PAIKALLISPELISSÄ
(kuva: Erkki Hautaviita)
Karhubasket lähti kahden perättäisen kotitappion jälkeen Lapualle, jossa Kobrat odottivat rakasta paikallisvastustajaa kylään. Kobrat isännöivät puolustavaa mestaria nälkäisinä, sillä myös lapualaisilla oli alla tappio keskiviikon pelistä.
Kobrat ottivat vajaassa parissa minuutissa 7-0 johdon Jordan Cappsin (29/7/3) johdolla. Janne Koskimies reagoi nopeasti vieraiden alkutahmeuteen ja kutsui joukkueensa aikalisälle. Samme Givens (16/2) ja Okko Järvi (17/5) vastasivat valmentajansa pyyntöön, joten Karhubasket sai pistetilinsä auki. Cappsin ohella Reggie Keely (14/3) oli tarkalla heittotuulella. Lukemista 12-7 alkoi Karhubasketin kapteeni Bojan Sarcevicin (26/6/7) näytös. Sarcevic toi vieraat tasoihin illan ensimmäisellä kolmosella ja kahdella onnistuneella vaparilla. Avauskympin lopulla Antti Niskasen (3/2) kolmonen ja Alex Thompsonin (10/3) kori veivät Karhubasketin viiden pisteen karkumatkalle. Cappsin vaparit päättivät neljänneksen lukemiin 23-26.
Toisen neljänneksen alussa Sarcevic ja Järvi taiteilivat Karhubasketin 10 pisteen johtoon (27-37). Givens kasvatti eron 12 pisteeseen, ennen kympin puoliväliä, mutta Kobrat taistelivat. Kolmen minuutin pätkä meni isännille 10-0 Cappsin johdolla. Karhubasketin aikalisä taltutti isäntien kirin ja Cameron Jonesin (15/2/2) kolmonen piti kauhajokiset edellä. Avauspuoliajan hahmo ja peräti 21 pistettä sen aikana nakuttanut Jordan Capps teki kuitenkin kaksi kakkosta, joten Kobrat johtivat puoliajalla 45-44.
Kolmannen kympin alkuun Evan Yates (9/12/4) askarteli neljällä perättäisellä pisteellä Karhubasketin johtoon. Tämän jälkeen Sarcevic rakensi oranssipaidoille pienen johtoaseman peräti neljällä kolmosella, mutta Kobrat kutistivat eron kolmeen pisteeseen Reggie Keelyn (14/3) kakkosella, kun lähdettiin päätösneljännekselle.
Sarcevic ja Jones onnistuivat kolmosissaan, joten Karhubasket johti 70-77. Vähän myöhemmin Brandon Boggs (14/2/2) upotti kaksi kakkosta ja ero kutistui kolmeen pisteeseen. Kobrien haaveet voitosta katosivat, kun Givens upotti tarkasti heittonsa, joten Karhubasket purjehti lopulta suht helppoon voittoon lukemin 81-96.
Karhubasket voitti levypallot 28-36, menetti pelivälineen vain 10 kertaa, mutta ratkaisi lopulta voittonsa tarkkaan kaukoheittopeliin. Kolmoset upposivat Sarcevicin (6/7, 86 %) johdolla 52 prosentin tarkkuudella. Karhubasket ajoi kohti koria kaukoheittojen lisäksi ja hankki 22 vaparia, jotka olisivat voineet upota paremmalla prosentilla, kuin 68 prosenttia. Kobrat menettivät vain kahdeksan kertaa, upottivat kakkoset 70 prosentin tarkkuudella, mutta kolmoset upposivat vain 20 prosentin tarkkuudella ja vapaaheittoja lapualaiset saivat vain 10 kappaletta (1p 5/10, 50 %), joten kauden ensimmäisen paikallisottelun voitto meni kaksinkertaiselle Suomen mestarille.
– Tänään heitot menivät sisään ja meidän keskittyminen oli tänään parempaa kuin aikaisemmin, ottelun hahmo Bojan Sarcevic kommentoi pelin jälkeen. – Toivottavasti peli lähtee tästä kulkemaan. – Vaikka oma peli kulki, niin sillä ei ole väliä, kunhan voitetaan.
– Tämä oli meille kolmas peli kuuteen päivään, mikä vähän näkyi kentällä, Janne Koskimies aloitti oman analyysinsä pelin jälkeen. – Ehkäpä juuri paikallispeli Lapuaa vastaan voi pelaajille hieman lisävirtaa. – Puolustuspäässä tuli vähän nukahduksia ja hävittyjä 1 vs. 1 tilanteita. – Se mikä oli parempaa kuin edellisessä ottelussa, ettemme rikkoneet hyppyheittäjiä, Koskimies huoahti.
Karhubasket jatkaa Korisliigaa keskiviikkona Salossa, jossa se lähtee haastamaan sarjassa ainoana joukkueena ilman tappioita edelleen olevan Vilppaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi sunnuntaina, kun Helsinki Seagulls saapuu karhuluolaan. Gullsien joukkuetta valmentaa Karhubasketin kahteen mestaruuteen luotsannut Jussi Laakso ja pelaajapuolella löytyy Susijengin kapteeni, Saksasta Suomeen palannut Shawn Huff, Susijengin sentteri Tuukka Kotti ja myös maajoukkueessa pelaava Antti Kanervo.