05.07.2019
KARHUBASKET KOHTAA BCL:N KARSINTOJEN ENSIMMÄISELLÄ KIERROKSELLA TSMOKI-MINSKIN
Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Karhubasket ilmoitti jo ennen kevään Korisliigan pudotuspelien alkua, että jos mahdollisuus aukeaa, niin se on mukana viime kevään tapaan europeleissä. Finaalien jälkeen, kun mestaruusmitalit olivat joukkueen kaulassa ja pantteripatsas jälleen Kauhajoella, niin paikka BCL:n karsintoihin oli varma.
BCL:n karsintavaiheen otteluparit arvottiin torstaina Genevessä. Karhubasketin vastustajaksi ensimmäiselle kierrokselle arvottiin Tsmoki-Minsk. Joukkue on voittanut 11 kertaa perättäin Valko-Venäjän mestaruuden. Joukkueet iskevät yhteen Kauhajoen liikuntahallissa tiistaina 17. päivä syyskuuta. Toinen osaottelu pelataan Minskissä perjantaina 20. syyskuuta.
BCL:n karsinnoissa pelataan tällä kaudella kaksi karsintakierrosta. Jatkoon etenee kahdessa ottelussa yhteensä enemmän pisteitä tehnyt joukkue. Jos Karhubasket jatkaa toiselle kierrokselle, kohtaa se Puolan liigassa viime keväänä kakkoseksi sijoittuneen Polski Cukier Toruń joukkueen. Puolalaiset oli sijoitettu karsinnoissa suoraan toiselle kierrokselle. Viime vuoden BCL:n karsinnoissa Polski Cukier Toruń pudotti ensimmäisellä kierroksella Tsmoki-Minskin. Puolalaisten tie nousi pystyyn kolmannella kierroksella Karhubasketin tapaan, kun saksalainen Medi Bayreuth oli parempi yhteispistein 159-146. Avausottelu Puolassa päättyi lukemiin 73-73.
Toisen kierroksen pelipäivät ovat torstai 26. syyskuuta ja sunnuntai 29.9. Jos Karhubasket etenee toiselle kierrokselle, niin torstaina pelataan karhuluolassa.
Karhubasketin pääsyliput BCL-karsintoihin tulevat myyntiin lähiaikoina. Samalla aukeaa myös kausilippujen myynti Korisliigakaudelle 2019-2020.