UUTISET

04.11.2025

OTTELUENNAKKO: KARHUBASKET – KOUVOT

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket (4 voittoa/3 tappiota) kohtaa keskiviikkona 5.11. kotona IKH Areenassa Kouvolan Kouvot (3 voittoa/4 tappiota). Kauhajokiset käväisivät perjantaina Kotkassa, jossa KTP otti voiton numeroin 86-77 (47-46). Kouvot pelasivat edellisen ottelun samaisena perjantaina kotona. Kouvolaan oli saapunut vieraaksi tappioton Salon Vilpas, mutta Korisliigan johtopaikalla olevat salolaiset kärsivät kauden ensimmäisen tappion pistein 110-88 (57-41).

Karhubasket – Kouvot keskiviikkona 5.11. IKH Areenassa kello 18.30

Otteluisäntä toimii Dahl Suomi Oy

Ennakkoon liput voi ostaa talteen osoitteesta Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti avautuu keskiviikkona kello 16.30, kun areenan ovet avautuvat ja ravintolat pyörähtävät käyntiin.

Karhubasket oli ennen KTP-ottelua ottanut seitsemällä pelaajalla voitot Kobrista (74-77) ja lauantaina 25.10. kotona IKH Areenassa Lahdesta 88-81. Kotkaan sairastuvalta oli saatu mukaan Fiifi Aidoo, mutta kotkalaiset oli askeleen edellä koko pelin ja isänien Joona Tuomaala oli maaginen. Tuomaala teki 28 pistettä ja upotti seitsemän kolmosta 53 prosentin tarkkuudella (7/13). KTP on puolustuksessa aggressiivisempi, eivätkä kauhajokiset saaneet yhteispeliä soljumaan koko pelin aikana. Karhubasketin paras oli Aamos Laavainen (11/7/2). Parhaat pistemiehet olivat Ty Berry (17/2 syöttöä) ja Oliver Kandén (15/2). Kotkalaiset veivät levypallot 47-32 ja hakivat 14 hyökkäyslevypalloa, joista tekivät 20 pistettä. Peli oli niillä taputeltu ja oranssipaitojen kaukoheittoprosentti 28 (7/25) ei voittoa mahdollistanut.

Suurella todennäköisyydellä Karhubasketin kokoonpano on keskiviikkona täydempi kuin hetkeen. Hugo Boman (alavartalovamma) on vielä sivussa, mutta jenkkikolmikko Jaeden Zackery, Ike Nweke ja Christian Davis lienevät mukana kokoonpanossa. Tämä tulee olemaan Davisin ensimmäinen Korisliigan kamppailu.  ei keskiviikoksi apuja sairasosastolta saa. Aleksi Riihimäki oli palaamassa kokoonpanoon ennen KTP-ottelua, mutta uusi alavartalovamma päätti hänen kautensa suurella todennäköisyydellä.

Se on varmaa, että uusi pelaaja Andre Gustavson pelaa oranssipaidoissa keskiviikkona. Gustavson pelasi Susijengin kanssa loistavat EM-Kisat. Susijengi eteni lopulta aina pronssiotteluun saakka. Yhdeksässä EM-Kisaottelussa Gustavson pelasi 12 minuuttia per ottelu ja teki tilastoihin rivin 1,3 pistettä, 1 levyri ja 0,9 syöttöä. Sen jälkeen Andre ei virallisia otteluita ole pelannut. Viime kaudella Andre teki Karhubasketissa 27 minuutin peliajalla keskiarvoiksi 12,7 pistettä, 5,2 levypalloa ja 1,9 syöttöä. Tämä lisäksi hän riisti pallon 2 kertaa per ottelu.

Andre Gustavson upottamassa kolmosta viime kaudella (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Jos kauhajokiset mielivät palata voittokantaan keskiviikkona levypallopelaamisen pitää parantua. Lahti ottelun jälkeen päävalmentaja Janne Koskimies kiitteli oman joukkueen levypallopeliä, mutta sitä ei perjantaina pystytty jatkamaan.

Janne Koskimiehen ottelua alustavat kommentit ja joukkueen alustava kokoonpano tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle keskiviikkona kello 10 ja löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Kouvot lähti perjantaina Vilpasta vastaan vain seitsemän pelaajan kokoonpanolla. Resepti voitolle Vilpasta vastaan oli sama mitä Karhubasket käytti aikaisemmin. Vilppaalta puuttuivat kokoonpanosta ihmepoika Samu Adler, joka on loukkaantumisen takia sivussa pitempään ja ulkomaille siirtynyt Claudell Harris Jr. Kouvoilla oli siis iskunpaikka, kun vastustajan roolit olivat muuttuneet vakuuttavan alkukauden jälkeen ja se Kouvot käyttivät.

Tai Bibbs teki 27 pistettä, Tobias Rotegård 22 ja kolmas kokoonpanossa ollut ulkomaalainen Brandon Stroud tehtaili myös 22 pinnaa. Myös Aarni Korkiatupa (16/6/3) ja Rasmus Lindberg (11/5/1) olivat hyvin esillä. Teemu Kristeri ja Tuukka Härsilä tekivät kuusi pistettä mieheen.

Kouvot jakoivat 25 syöttöä, kun Vilpas jäi vain 15 passiin. Hyvällä pallonliikkeellä kakkoset upposovat 61,1 ja kolmoset 37,8 prosentin tarkkuudella. Levypallot kirjattiin 39-43, mutta salolaisten kaukoheittotarkkuus jäi vain 16,7 prosenttiin, mikä ei voittoon antanut mahdollisuuksia. Loppulukemat 110-88 olivat tylyt.

Vilppaan lisäksi Kouvot ovat ottaneet kaksi muutakin voittoa. Katajasta tullut voitto vaati jatkoajan, mutta sen jälkeen lukemat olivat 107-109. Kolmas voitto tuli kotona Kouvolassa, kun Biisonit joutuivat kotimatkalle 103-94 tappion jälkeen. Kauden neljä tappiota Kouvot ovat kärsineet avauspelissä Korihaille 91-104, Kataja voiton jälkeen kotona Gullseille 77-97 ja heti perään vieraissa Pyrinnölle 96-90. Loimaa voiton jälkeen Kouvot hävisivät vieraissa Hongalle 95-78. Kouvojen vierassaldo on siis yksi voitto ja kaksi tappiota, kun kauhajokisten kotisaldo on vielä puhdas, kun kolmesta kotiottelusta on tullut kolme voittoa (Pyrintö 78-74, Honka 99-53, Lahti 88-81).

Kouvojen #33 Tai Bibbs tekee 20,8 pistettä ottelua kohden ja upottaa kolmoset 45,5 prosentin tarkkuudella (kuva: kouvot.fi)

Joukkueiden tilastovertailu (sijoitus Korisliigassa):

Pisteet per ottelu: KB 81,6 (10.)/Kouvot 94 (2.)

Päästetyt pisteet: KB 81,9 (3.)/Kouvot 97,3 (12.)

Hyökkäyslevypallot: KB 11,3 (9.)/Kouvot 11,7 (8.)

Levypallot: 37,9 (11.)/Kouvot 39,7 (7.)

Syötöt: KB 17 (8.)/Kouvot 20,3 (2.)

Riistot: KB 7,1 (4.)/Kouvot 7,1 (4.)

Menetykset: KB 10,7 (12.)/Kouvot 15,4 (1.)

Torjunnat: KB 2 (10.)/Kouvot 2,9 (6.)

1p: KB 73,2 % (9.)/Kouvot 78 % (4.)

2p: KB 49,8 % (10.)/Kouvot 54,5 (3.)

3p: KB 33,3 % (5.)/Kouvot 31,2 % (9.)

Kouvot tekee 12,4 pistettä enemmän ottelua kohden kuin Karhubasket. Toki he myös päästävät 15,4 pistettä enemmän. Kumpikaan joukkue ei ole ollut hyvä levypallopelaamisessa, joten se kumpi siinä keskiviikkona onnistuu, on vahvoilla. Karhubasket on ollut sarjan pallovarmin, kun taas Kouvot ovat menettäneet pelivälinettä eniten. Kouvoja ei saa päästää vapaisiin heittopaikkoihin ja kauhajokisten on pidettävä etu kaukoheitoissa.

Kouvojen kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#1 Roger McFarlane, 196 cm, laituri, USA, Boston College (USA)

#2 Brandon Stroud, 198 cm, laituri, USA, South Florida (USA)

#3 Teemu Kristeri, 197 cm, laituri, FIN, Kouvot

#6 Rasmus Lindberg, 202 cm, laituri, FIN, Tapiolan Honka

#8 Tobias Rotegård, 201 cm, laituri NOR, Kongberg Miners (NOR)

#11 Tuukka Härsilä, 196 cm, laituri FIN, Korikobrat Lapua

#15 Lauri Liesmala, 198 cm, laituri FIN, Sykki

#20 Joona Heinonen, 191 cm, takamies, FIN, Munkkiniemen Kisapojat

#21 Joel Toikka, 189 cm, takamies, FIN, Kouvot

#22 Aarni Korkiatupa, 199 cm, laituri, FIN, Rekolan Urheilijat

#33 Tai Bibbs, 190 cm, takamies, USA, Howard (USA)

#53 Patrik En, 193 cm, laituri, FIN, Kouvot

Viime kauden Kouvojen joukkueesta poistuivat kesän aikana Erik Muhonen ja Topias Jokela, kun he molemmat siirtyivät Tampereen Pyrintöön. Jesper Granlund matkasi Kymijokea alavirtaan ja siirtyi KTP:n vihreäpaitoihin. Henry Boyd siirtyi Ouluun ja pelaa nyt ACO Basketissa diavari A:ta.

Uudet kotimaiset pelaajat ovat Gullsien mestarijoukkueesta saapunut Lapuan Kobrien kasvatti Tuukka Härsilä, Järvenpään divari A -joukkueesta tullut Patrik En, myös divari A:sta saapunut Lauri Liesmala (ToPo) ja paluun Kouvoihin tehnyt Aarni Korkiatupa. Kouvot sai takaisin kokoonpanoon myös Teemu Kristerin, jolla jäi viime kausi kokonaan väliin alavartalovamman takia.

Kouvojen ulkomaalaiset vahvistukset ovat:

Roger McFarlane. 196 senttinen laituri päätti viime keväänä yliopistouran Boston Collegessa. Viime kaudella 29 ottelussa ja noin 25 minuutin peliajalla keskiarvoiksi tuli 5,2 pistettä ja 4,9 levypalloa. Ennen Bostonia hän pelasi kolme kautta Southeastern Louisianassa ja siellä viimeisellä kaudella (2023-2024) pelejä kertyi 32 kappaletta, peliaikaa noin 35 minuuttia per kamppailu ja keskiarvot olivat 14,8 pinnaa, 8,6 levyriä ja 1,5 syöttöä. McFarlane oli sivussa viime perjantain voittoisasta Vilpas ottelusta.

190 senttinen takamies Tai Bibbs pelasi viimeisen yliopistokauden (2021-2022) Howardissa. 29 ottelussa peliaikaa tuli hieman vajaat 28 minuuttia ja keskiarvot olivat 8,6 pistettä, 3,1 levypalloa ja 1,7 syöttöä. Ammattilaisura käynnistyi kaudella 2022-2023 Kroatiassa ja KK Alkar joukkueessa. Pelejä kertyi 10, peliaikaa 29 minuuttia ja keskiarvot olivat 9,6 pinnaa, 2,8 levyriä, 1,6 syöttöä ja 1 riisto.

Kolmas jenkki on 198 senttinen laituri Brandon Stroud. Stroud päätti viisi kautta kestäneen yliopistouran viime keväänä. Kolme ensimmäistä kautta hän pelasi Kennesaw Statessa ja kaksi viimeistä South Floridassa. Viime kaudella Floridan lämmössä Stroud teki 31 ottelussa keskiarvoiksi 8,5 pistettä, 5,7 levypalloa ja 2 syöttöä. Lisäksi hän riisti pallon 1,6 kertaa ottelua kohden. Keskiarvot syntyivät noin 24 minuutin peliajalla.

Neljäntenä ulkomaalaisvahvistuksena Kouvoilla on norjalainen Tobias Rotegård. 201 senttinen laituri on Kongsberg Minersin kasvatti ja knoppitietona voidaan mainita, että hän on Karhubasketissa kaudella 2023-2024 pelanneen Kristian Sjolundin serkku. Rotegård pelasi USA:ssa yliopistokorista kausilla 2021-2023 Long Beach State. Viimeisellä yliopistokaudella hän teki 33 ottelussa ja 15 minuutin peliajalla keskiarvoiksi 3,7 pinnaa ja 1,3 levypalloa. Yliopiston jälkeen hän palasi Norjaan ja kasvattajaseura Minersiin, jossa teki kaudella 2023-2024 15 ottelussa ja 34 minuutin peliajalla keskiarvoksi 13,4 pistettä, 5,6 levyriä, 3,3 syöttöä ja 1,5 riistoa. Viime kaudella Rotegård piipahti Saksan pro B:ssä (kolmostaso) ja joukkueena oli BBC Coburg (15 ott, 29,5 min, 14,5/3,9/3,8). Rotegård ehätti tällä kaudella pelata Norjassa yhden ottelun (28 min, 15/16/2/2 riistoa) ennen siirtymistä Kouvoihin.

Kouvojen #2 Brandon Stroud nakuttaa kakkoset 62,9 prosentin tarkkuudella koriin, on joukkueensa piste- 22,4 ja levypalloykkönen 9,9, keskiarvoilla (kuva: kouvot.fi)

Kouvojen tilastot (ottelut, peliminuutit, pisteet/levypallot/syötöt):

#1 Roger McFarlane, 6 ott, 30,3 min, 10,8/7/1,8/1,7

#2 Brandon Stroud, 7 ott, 30,9 min, 22,4/9,9/5,9/1,9 riistoa

#3 Teemu Kristeri, 7 ott, 24,1 min, 6,7/2/2

#6 Rasmus Lindberg, 7 ott, 21,5 min, 8,6/4,3/1,4

#8 Tobias Rotegård, 7 ott, 29,9 min, 15,3/4,6/4,7/ 1 riisto

#11 Tuukka Härsilä, 7 ott, 24,4 min, 10,9/2/1,7

#15 Lauri Liesmala,

#20 Joona Heinonen,

#21 Joel Toikka, 2 ott, 4,9 min

#22 Aarni Korkiatupa, 6 ott, 25,8 min, 9,2/3,7/1,2

#33 Tai Bibbs, 4 ott, 32,4 min, 20,8/4,5/3,5/1,5 riistoa

#53 Patrik En, 5 ott, 6,8 min, 1,6/1

Kuten Karhubasket myös Kouvot ovat kärsineet poissaoloista. Vain viidellä pelaajalla on pelattuna täydet seitsemän ottelua ja kuten todettua, niin viime perjantaina kokoonpanossa oli seitsemän pelaajaa.

Kouvojen vahvuus on joukkuepelaaminen, mikä näkyy erinomaisesti syöttötilastossa, jossa Kouvot ovat koko Korisliigan toiseksi paras joukkue. Pisteykköset Stroud (22,4), Bibbs (20,8) ja Rotegård (15,3) merkkauttavat yhteensä 14,1 syöttöä ottelua kohden. Pisteyökköset myös upottavat kakkoset yli 60 prosentin tarkkuudella. Kaukoheitoissa Bibbs on tarkin, kun hänen kolmoset osuvat sukkaan 45,5 prosentin tarkkuudella. Bibbs ottaa 5,5 kolmosta per ottelu. Tuukka Härsilä upottaa kolmoset 43,2 prosentin tarkkuudella ja hänelle yrityksiä tulee kaaren takaa 6,3 per ottelu. Ahkerin kaukoheittäjä on Rotegård, sillä norjalainen ottaa 7,6 kolmosta peliä kohden. Onnistumisprosentti on 35,8.

Stroud ja McFarlane kantavat suurimman osan vastuussa levypallopelaamisessa. McFarlane puuttui kokoonpanosta Vilpasta vastaan, mutta sillä oli yllättävän vähän vaikutusta lopputulokseen. Toki Kouvojen hyvä heittopeli oli tässä avainasemassa.

Kouvojen alustava kokoonpano ja päävalmentaja Kari Kurrosen ottelua alustavat kommentit tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle keskiviikkona kello 10. Ne löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Karhubasket – Kouvot keskiviikkona 5.11. IKH Areenassa kello 18.30

Otteluisäntä toimii Dahl Suomi Oy

Ennakkoon liput voi ostaa talteen osoitteesta Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti avautuu keskiviikkona kello 16.30, kun areenan ovet avautuvat ja ravintolat pyörähtävät käyntiin.

 

04.11.2025

KB BINGO TIISTAINA 4.11. IKH AREENAN VIP-RAVINTOLASSA

Karhubasketin järjestämä bingo alkoi viime viikon tiistaina. KB Bingoa pelataan tiistaisin kello 18.30 ja perjantaisin kello 13.30 IKH Areenalla. Sisäänkäynti tapahtuu tiistaina IKH Areenan VIP-ravintolan ulko-ovien kautta. Ovet aukeavat tiistaisin kello 18 ja perjantaisin kello 13.

Bingolappujen myynti alkaa puolituntia ennen bingon alkua (tiistaisin kello 18 ja perjantaisin kello 13). Tulkaa ajoissa.

KB Bingossa on mahtavat palkinnot. Jahdissa palkinto on jopa 2000 euroa, jos bingo tulee 48 pallolla tai vähemmällä. Kaikki palkinnot jaetaan ostokortteina, jotka käyvät kaikkiin maan S-Ryhmän tai K-ryhmän kauppoihin ja muihin toimipisteisiin.

Kahdessa ensimmäisessä bingossa ostokortteja on jaettu palkintoina yli 1000 eurolla.

Bingossa on viisi pelimuotoa:

Vaparilämmittely (bingolapun väri valkoinen). Vaparilämmittelyssä haetaan yhtä vaakariviä. Kun bingorivi vaakaan löytyy, saa voittaja palkinnoksi 50 euron ostokortin.

2 pisteen suoritus (bingolapun väri sininen). 2 pisteen suorituksessa haetaan kahta täyttä vaakariviä samaan ruudukkoon. Bingon osuessa voittaja saa palkinnoksi 50 euron ostokortin.

Puoliaikajahti (bingolapun väri punainen). Puoliaikajahdissa haetaan ensin yhtä vaakariviä, josta voittaja saa palkinnoksi 10 euron ostokortin. Seuraavaksi haetaan kahta vaakariviä samaan ruudukkoon, josta palkintona on voittajalle 15 euron ostokortti. Sitten on vuorossa kolme vaakariviä samaan ruudukkoon, josta palkintona on 20 euron ostokortti ja seuraavana haetaan neljää vaakariviä samaan ruudukkoon, joka palkitaan 25 euron ostokortilla. Lopuksi pelataan täyttä lappua eli tavoitteena on saada kaikki viisi riviä täyteen samasta bingolapusta ja palkintona on 50 euron ostokortti.

Puoliaikajahdissa on myös aivan huikeat jahtipalkinnot. Jos täysi ruudukko tulee täyteen 48 pallolla tai vähemmällä, onnellinen voittaja palkitaan 2000 euron ostokorteilla. 49 pallolla luvassa on 1000 euron ostokortit ja 50 pallolla ostokortteja on luvassa 500 euroa. Mahdolliset jahtipalkinnot luovutetaan voittajalle erillisessä tilaisuudessa ja palkinnon luovutus kuvataan.

Neljäs bingopeli on kolmonen (bingolapun väri vihreä). Tavoitteena on saada kolme vaakariviä samaan bingolappuun ja palkinto bingosta on 75 euron ostokortit.

Viimeinen ja viides bingopeli on superoranssi (bingolapun väri oranssi). Superoranssissa palkinnot menevät seuraavasti; yksi vaakarivi 10 euron ostokortti, kaksi vaakariviä samaan ruudukkoon 20 euron ostokortti, kolme vaakariviä samaan ruudukkoon 30 euron ostokortit, neljä vaakariviä samaan ruudukkoon 40 euron ostokortit ja viisi vaakariviä samaan ruudukkoon eli täysi ruudukko palkitaan 100 euron ostokorteilla.

Yksi bingolappu maksaa 5 euroa. Lisälaput samaan bingopeliin maksaa 3 euroa. Kaikki viisi bingopeliä voi lunastaa hintaan 20 euroa. Bingolaput ostetaan, kun bingoon saavutaan ja maksutapana käyvät pankkikortti, mobile pay tai käteinen.

KB Bingon järjestää Karhu Basket ry (lupanumero RA/2025/1472).

KB Bingo toteutetaan seuraavasti: numerot arvotaan satunnaisesti tietokoneen bingoarvontaohjelmistolla. Ohjelmisto on Eventio Group Oy:n MultiCom300.

Lisätietoa KB Bingosta löytyy Karhubasketin verkkosivuilta osoitteesta: https://www.karhubasket.fi/kb-bingo/

Tervetuloa KB Bingoon!

 

03.11.2025

ANDRE GUSTAVSON PALAA KARHUBASKETTIIN

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket on solminut maajoukkuetaukoon asti ulottuvan pelaajasopimuksen Andre Gustavsonin kanssa. Sopimus sisältää myös option loppukaudesta.

Gustavson pelasi Susijengin kanssa loistavat EM-Kisat. Susijengi eteni lopulta aina pronssiotteluun saakka. Yhdeksässä EM-Kisaottelussa Gustavson pelasi 12 minuuttia per ottelu ja teki tilastoihin rivin 1,3 pistettä, 1 levyri ja 0,9 syöttöä.

Gustavson pelasi Karhubasketissa viime kaudella. Hän oli voittamassa hopeaa, kun oranssipaidat joutuivat tunnustamaan Helsinki Seagullsit finaaleissa paremmiksi otteluvoitoin 4-0. 41 viime kauden ottelussa Gustavson teki runsaan 27 minuutin peliajalla keskiarvoiksi 12,7 pistettä, 5,2 levypalloa ja 1,9 syöttöä. Tämä lisäksi hän riisti pallon 2 kertaa per ottelu.

Karhubasket on kärsinyt alkukaudesta loukkaantumisista. Hugo Bomanin (alavartalovamma) ja Christian Davisin (ylävartalovamma) kausi on vielä aloittamatta. Takamies Jaeden Zackery (alavartalovamma) on pelannut vasta kaksi ottelua ja sentteri Ike Nweke (alavartalovamma) on puuttunut pelaavasta kokoonpanosta kolmesta edellisestä ottelusta. Onneksi Fiifi Aidoo palasi kentälle viime perjantaina Kotkassa, niin kauhajokiset saivat jalkeille kahdeksan pelaajan kokoonpanon.

Alavartalovammasta kärsinyt Aleksi Riihimäki oli palaamassa kokoonpanoon ennen KTP ottelua, mutta uusi alavartalovamma todennäköisesti päätti Riihimäen kauden.

Kaikki vastoinkäymiset huomioiden oranssipaitojen alkukausi on ollut hyvä. Seitsemän ottelun jälkeen kasassa on neljä voittoa ja kolme tappiota. Voitot ovat tulleet kotona Pyrinnöstä, Hongasta ja Lahdesta. Vieraispeleistä on saatu vasta yksi voitto, mutta se olikin sitä makeampi, kun paikallisvastustaja Kobrat kukistui Lapuan urheilutalolla pistein 74-77. Voitot Kobrista ja Hongasta otettiin vain seitsemällä pelaajalla, joten vahvistuksia rosteriin tarvitaan.

-Tämä on varmasti win – win -tilanne molemmille osapuolille, päävalmentaja Janne Koskimies kommentoi sopimusuutista. Saamme helpotusta loukkaantumistilanteeseen ja saamme kovan luokan pelimiehen. Lisäksi kun Andre pelasi meillä viime kaudella, niin hän tietää meidän pelisysteemin. Emme olisi ihan vierasta pelaajaa tähän ottaneet lyhyeksi pätkäksi ennen FIBA-taukoa. Käydään pelikuviot läpi parissa harjoituksissa ja varmasti Andre on keskiviikkona valmiina hyppäämään parketille, Koskimies kertoi.

-Mukava tulla takaisin tuttuun paikkaan ja tuttuun seuraan, matkalta Kauhajoelle tavoitettu Andre Gustavson kertoo. Kauhajoella on mahtavat fanit ja mahtava päästä pelaamaan.

Andre Gustavson (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Andre Gustavson (#1) liittyy Karhubasketin harjoitusvahvuuteen maanantaina ja on todennäköisesti joukkueen kokoonpanossa keskiviikkona 5. marraskuuta, kun oranssipaidat kohtaavat kotona IKH Areenassa Kouvolan Kouvot. Keskiviikon ottelu alkaa kello 18.30.

Lipunmyynti on käynnissä osoitteessa Lippu.fi. Keskiviikkona IKH Areenan lipunmyynti käynnistyy pääaulassa kello 16.30, kun IKH Areenan ovet avataan.

01.11.2025

KARHUBASKETILLE TAPPIO KOTKASSA

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket matkasi perjantaina Kotkaan, jossa perinteikäs KTP isännöi kauhajokisia. Viime viikon voittoisa seitsikko oli saanut vahvistukseksi sairastuvalta Fiifi Aidoon. Juha Vainio lauloi Kotkan pojista ilman siipii, mutta perjantaina yksi kotkalainen oli siivet löytänyt. Hän oli täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa palannut Joona Tuomaala. Tuomaala teki ottelussa 28 pistettä ja iski ottelulle alkutahdit sekä ratkaisi pelin lopussa. Tuomaala noudatti vanhaa biisinikkarien taktiikkaa, että kun on hyvä alku ja loppu, niin on melkein sama, mitä siinä välissä on.

Joona Tuomaala upottamassa yhtä seitsemästä kolmosestaan ratkaisuhetkillä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Alun ja lopun väliin mahtui kaikenlaista. Kun lähestyttiin avauskympin puoliväliä, lukemat olivat 13-5 Tuomaalan kakkosen jälkeen. Aamos Laavainen (11/7/2) ja Fiifi Aidoo (8/3/1) leikkasivat eroa, jonka jälkeen Eemi Luukkonen (9/6/2) vei vieraat 13-14 johtopaikalle. Aidoo vielä viimeisteli vieraiden 0-11 jakson, ennen kuin KTP kerääntyi aikalisälle neuvonpitoon. Ensimmäinen neljännes pelattiin loppuun tasatahtiin, joten toiselle kympille lähdettiin lukemista 26-23.

Aamos Laavainen oli vieraiden paras pelaaja Kotkassa (kuva: Jnne Yli-Korhonen)

KTP oli lähtemässä karkumatkalle, kun D’Marco Dunn (7/4/2) upotti pari kolmosta ja Tuomaala nakutti vapareita pohjaan. Ero kävi kahdeksassa pisteessä, mutta vieraat kavensivat takamatkan vain pisteeseen, kun joukkueet poistuvat tauolle. Karhubasketin kirin arkkitehtejä olivat Laavainen, Kalle Koivunen (7/2) ja Juuso Salmi (8/2/5).

Kolmas kymppi oli tasainen. Piste-ero oli suuntaan tai toiseen vain pinnan tai pari ja lopulta päätösneljännekselle lähdettiin lukemista 65-64.

Kapteeni Oliver Kandénin (15/2) kakkonen ja Luukkosen kolmonen veivät oranssipaidat 66-69 johtoon, kun lähestyttiin kympin puoliväliä. Neljä minuuttia ennen loppua Salmen kolmonen muokkasi lukemiksi 71-74, mutta sitten Tuomaala pari kolmosta, Jesper Granlund (10/3/1) yhden ja juhlaotteluaan pelannut takamies Tuomas Hirvonen (11/3/12) sinetöi ottelun vapaaheittoviivalta. Kauhajokiset yrittivät loppuun saakka, vaikka se ei tuottanut kuin KTP:lle pisteitä, joten loppulukemat olivat Kotkan Steveco Areenalla 86-77.

KTP vei levypallot 47-32 ja haki hyökkäyskorilta 14 kakkospalloa. Kun niistä kotkalaiset tekivät 20 pistettä ja kauhajokiset upottivat kolmoset vain 28 prosenttisesti, niin paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä. KTP voitti oranssipaidat sen omilla aseilla, että tiukalla puolustuksella ja hyökkäyslevypallopelillä.

Juuso Salmi teki 8 pistettä ja jakoi viisi syöttöä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

-KTP puolusti meitä hyvin tänään, päävalmentaja Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen analyysin. Varsinkin toisella puoliajalla meidän hyökkääminen meni pakottamiseksi, emmekä löytäneet keinoja pallon liikuttamiseksi. Meidän pitää ehdottomasti hyökätä joukkueena hyvin. Myöskään meidän puolustusvalmius ei tänään ollut lähelläkään sitä tasoa, missä sen pitäisi olla. Joona Tuomaala pääsi alussa heittämään vapaasti ja sama toistui pelin lopussa, niin emme hirveästi ole pelin aikana oppinut mitään. Tällä puolustuksella emme ansainneet voittaa peliä, Koskimies totesi.

Karhubasket palaa kotiin IKH Areenalla ensi keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu Kouvolan Kouvot. Kouvot voitti perjantaina kotona sarjakärki Salon Vilppaan 110-88, mikä oli salolaisten kauden ensimmäinen tappio. Keskiviikkona kamppailu alkaa kello 18.30 ja liput ovat myynnissä ennakkoon osoitteessa Lippu.fi.

30.10.2025

OTTELUENNAKKO: KTP-BASKET – KARHUBASKET

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket (4 voittoa/2 tappiota) lähtee perjantaina vierasreissulle Kotkaan, jossa vieraita odottaa KTP-Basket (2 voittoa/4 tappiota). Kauhajokiset nappasivat viime viikolla kaksi voittoa, vaikka käytössä oli vain seitsemän pelaajaa. Keskiviikkona sarjapisteet haettiin paikallisvastustaja Lapuan Kobrista. Lauantain voitto otettiin kotona IKH Areenassa vierailleesta Lahti Basketballista. KTP voitti viime tiistaina kotonaan Hongan, mutta perjantaina kotkalaiset kärsivät vierastappion ilman tappiota sarjataulukon kärjessä olevalle Salon Vilppaalle.

KTP-Basket – Karhubasket perjantaina 31.10. kello 18.30 Kotkan Steveco Areenalla.

Ottelua voi katsoa suorana Ruudun välityksellä. Ruudun lähetys alkaa perjantaina kello 18.20.

Voimalla seitsemän veljeksen oli kauhajokisten teemana edellisellä viikolla. Kokoonpanosta puuttuivat Jaeden Zackery (alavartalovamma), Ike Nweke (alavartalovamma), Hugo Boman (alavartalovamma), Aleksi Riihimäki (alavartalovamma), Christian Davis (ylävartalovamma) ja Fiifi Aidoo (ylävartalovamma). Loukkaantuneista Aidoo pelannee perjantaina Kotkassa ja Riihimäen paluu lähestyy, mutta pelaaminen varmistuu loppuviikosta.

Antti Ahonen teki Lapualla tupla-tuplan, ja oli lähellä samaan temppua Lahtea vastaan (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Poissaolon takia seitsemän veljeksen joukko oli Antti Ahonen, Ty Berry, Oliver Kandén, Kalle Koivunen, Aamos Laavainen, Eemi Luukkonen ja Juuso Salmi. Ahonen oli vahvassa vireessä viime viikolla. Lapualla hän teki tupla-tuplan eli 11 pistettä ja 10 levypalloa. Ty Berry oli huikea molemmissa peleissä, tehden Kobria vastaan 28 pistettä ja Lahtea vastaan saaliina oli 19 pinnaa, kahdeksan levyriä ja neljä syöttöä. Ykköspelintekijän paikalle noussut Juuso Salmi jakoi Lapualla seitsemän syöttöä ja kotona Lahtea vastaan passeja tuli yhdeksän.

Lapualla pelin ratkaisijaksi kohosi 60 prosentin tarkkuudella kuusi kolmosta upottanut Oliver Kandén. Kapteenin johdolla oranssipaidat nappasivat 74-77 voiton. Levypallot kirjattiin Kobrille 41-36, mutta kauhajokiset hakivat 14 hyökkäyspään kakkospalloa, joita tehtiin 13 pistettä. Karhubasket oli hiukan tarkempi kolmosissa, kun kaukoheitot upposivat 39,5 prosentin tarkkuudella (Kobrat 38,1 %), mikä kompensoi vain 55,6 prosentin tarkkuudella uponneita vapaaheittoja.

Lahtea vastaan Eemi Luukkonen pelasi loistavan pelin. Luukkonen teki 19 pistettä ja poimi yhdeksän levyriä. Myös Kalle Koivunen (13/3) pelasi kauden parhaan pelinsä. Kauhajokiset voittivat levyrit 47-38 ja haki 16 hyökkäyslevypalloa. Janne Koskimies kiitteli omiaan pelin jälkeen, että levypallopelaaminen oli onneksi parantunut alkukaudesta. Karhubasket otti kauden neljännen voittonsa lukemin 88-81.

19 pistettä tehnyt Eemi Luukkonen palkittiin Karhubasketin parhaana pelaajana Lahtea vastaan (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Mainitsematta jäi veljeksistä Aamos Laavainen, joka eteenkin keskiviikkona teki vastustajan ison sentterin kanssa urakalla töitä, mutta sain toki joukkuekavereilta apuja tuplauksiin. Molempien voittojen arvoa nostaa se, että molemmissa peleissä kauhajokiset jäivät viimeisellä kympillä tappiolle, mutta pystyivät väsyneenäkin nousemaan voittoon.

Päävalmentaja Janne Koskimiehen ottelua alustavat kommentit ja alusta kokoonpano tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle perjantaina kello 10 ja löytyvät sen jälkeen TÄSTÄ linkistä.

KTP aloitti kauden 74-77 kotitappiolla Katajalle. Todettakoon tähän kohtaa, että tuo on joensuulaisten kauden ainoa voitto. KTP upotti kolmoset vain 25 prosentin tarkkuudella ja menetti pallon 14 kertaa. Kotkailaiset johtivat ottelua parhaimmillaan 18 pisteellä ja kun ottelua oli pelaamatta hieman vajaat seitsemän minuuttia, niin Steveco Areenan tulostaululla oli lukemat 72-60. Viimeiset minuutit Kataja vei peräti 2-17, joten voisi luonnehtia, että KTP suorastaan luovutti voiton Katajalle.

Avauspelin tappio oli nopeasti unohdettu, sillä Pyrintö kaatui Kotkassa lukemin 95-68. Kotkalaiset upottivat kakkoset 60 ja kolmoset 31,8 prosentin tarkkuudella. Kun Pyrintö onnistui kaukoheitoissa vain 25 prosenttisesti, niin vihreäpaitojen voitto oli selviö.

Koen Sapwell teki voitto-ottelussa Pyrintöa vastaan 27 pistettä (kuva: Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, © Mikko Mäkelä 2025)

Kahden kauden aloittaneen kotiottelun jälkeen KTP pääsi vieraspelien makuun. Ensin se kohtasi Gullsit Kisahallissa, mutta tappio tuli lukemin 80-75. Kolmoset upposivat 25 ja kakkoset 42,6 prosentin tarkkuudella. Sitten KTP käväisi Loimaalla, mutta sarjapisteet jäivät Biisoneille lukemin 92-68. Heittopelissä oli jälleen toivomisen varaa, sillä nyt kolmosten onnistumiprosentti oli 23,8 ja kakkosten 40,9.

Kurssi kääntyi kotona Honkaa vastaan, sillä espoolaiset joutuivat kotimatkalle 97-81 tappion jälkeen. KTP oli parempi levypalloissa 52-32, upotti kolmoset 41,2 prosentin tarkkuudella ja vaikka menetyksiä tuli peräti 20 kappaletta, niin kauden toinen voitto oli tosiasia.

Viime perjantaina KTP käväisi Salon Vilppaan vieraana. Tappio tuli lukemin 89-78. Mahdollisuuksia yllätysvoittoon oli, sillä menetyksiä tuli vain 7 kappaletta, mutta suurin ongelmakohta oli kaukoheittopeli, kun kolmosten osumatarkkuus oli vain 29,2 prosenttia.

KTP:n kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#0 Beon Riley, 196 cm, laituri, USA, Dixie State (USA)

#2 Koen Sapwell, 193 cm, takamies, USA, Cal State (USA)

#3 D’Marco Dunn, 196 cm, laituri, USA, Penn State (USA)

#4 Tuomas Hirvonen, 181 cm takamies, FIN, Kouvolan Pojat

#11 Hugo Stepanoff, 189 cm, takamies, FIN, Helsingin NMKY

#20 Herman Pettersson, 192 cm, laituri, FIN, KTP Koripallo

#23 Antti Turtiainen, 202 cm, sentteri, FIN, KTP Koripallo

#24 Aaron Carver, 201 cm, sentteri, USA, Old Dominion (USA)

#27 Niko Mykrä, 189 cm, laituri, FIN, KTP Koripallo

#31 Joona Tuomala, 197 cm, laituri, FIN, Kotkan Työväen Palloilijat

#35 Jesper Granlund, 198 cm, laituri, FIN, Sykki

#42 Mikko Purola, 190 cm, takamies, FIN, KTP Koripallo

#44 Hannes Pöllä, 211 cm, sentteri, FIN, Lahti Basketball Juniorit

#48 Emil Nikka, 185 cm, takamies, FIN, KTP Koripallo

Isokokoinen sentteri Hannes Pöllä saattaa tuottaa hankaluuksia oranssipaitojen puolustukselle perjantaina (kuva: Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, © Mikko Mäkelä 2025)

KTP hankki viime kesän aikana kovia kotimaisia vahvistuksia. Sentteri Hannes Pöllä ja takamies Tuomas Hirvonen saapuivat Katajasta, laituri Jesper Granlund matkasi Kymijokea alavirtaan Kouvolasta ja Joona Tuomaala palasi kasvattajaseuraan Kobrista. Nelikko on pelannut varsin mallikkaan alkukauden, kun pisteitä syntyy noin 10 per pelaaja. Tarkemmat tilastot löytyvät myöhemmin tästä ennakosta.

KTP:llä on kokoonpanossa ilahduttavan monta omaa kotkalaista kasvattia, mutta vastuuta ei toistaiseksi ole tullut. Ehkäpä Kotkassa on toivottu jenkkinelikolta enemmän, mutta tässä hieman enemmän heidän taustastaan:

Beon Riley (#0) on 196 senttinen laituri. Riley pelasi kolme ensimmäistä yliopistokautta Hawajilla. Sitten hän vaihtoi Utah Techiin, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta. Viime kaudella hän pelasi 29 ottelua ja oli jokaisessa aloitusviisikossa. Peliaikaa tuli hieman vajaat 30 minuuttia ja keskiarvot olivat 13 pistettä, 7,6 levyriä ja 1,8 syöttöä. Lisäksi hän riisti pallon 1,1 kertaa ottelussa.

Koen Sapwell (#2) on 193 senttinen ja 26-vuotias takamies Australiasta. Sapwell pelasi kolme kautta yliopistokorista USA:ssa. Kouluna oli Cal State Monterey Bay. Kaudella 2018-2019 hän pelasi 26 ottelussa (22,5 min, 12/2,6/1,1), mutta viimeisellä kaudella 2019-2020 pelejä tuli vain kahdeksan (13,8 min, 5,8/1,8). Kausilla 2021-2022 ja 2022-2023 Sapwell pelasi yhteensä viisi ottelua Australian NBL-liigassa. Sitten suuntana oli kahdeksi viime kaudeksi Saksa ja Pro A:ssa (kakkostaso) pelaava Dresden Titans. Viime kaudella Sapwell pelasi Dresdenissä 32 ottelua ja oli avausviisikossa 18 kertaa. Peliaikaa tuli hieman vajaat 25 minuuttia ottelua kohden ja tilastoihin syntyi keskiarvoiksi 14,3 pistettä, 3,1 levyriä ja 2,1 syöttöä. Lisäksi Sapwell rosvosi pelivälineen 1,3 kertaa ottelussa ja upotti kolmoset 38n prosentin tarkkuudella.

D’Marco Dunnilla (#3) on pituutta 196 senttiä ja pelipaikka on laituri. Dunn aloitti yliopistouran kivenkovassa North Carolinassa syksyllä 2021. Toisella kaudella 2022-2023 hän pelasi 27 ottelussa ja peliaikaa tuli 10,2 minuuttia peliä kohden (2,7/0,7). North Carolinasta matka jatkui kahdeksi kaudeksi Penn Stateen, jossa 23-vuotias Dudd teki viimekaudella 31 ottelussa keskiarvoksi 8,4 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1 syöttö. Peliaikaa tuli runsaat 21 minuuttia ottelua kohden.

KTP:n sentterinä Pöllän lisäksi häärii 201 senttinen Aaron Carver (#24). Carver pelasi neljän kauden aikana Old Dominion yliopistossa 125 ottelua ja viimeisellä yliopistokaudella pelejä kertyi 32. Hän oli joka kerta viisikossa ja 28 minuutin peliajalla keskiarvoksi syntyi 4,6 pistettä ja 10,3 levypalloa. Ammattilaisura alkoi Slovakiassa ja Hopsi Polzelan joukkueessa kaudella 2020-2021 (22 ottelua, 33,2 min, 10,6/11,6/2,5/1,2 riistoa). Sitten oli vuorossa kaudella 2021-2022 yhden ottelun vierailu Venäjän VTB-liigaan ja Zenit Saint Petersburgin joukkueeseen (26,9 min, 8/9/2). Ura jatkui sitten Italian kakkostasolla Novipiu Casale Monferratossa, jossa pelejä tuli kaudella 2022-2023 35 kappaletta (28,6 min, 9,3/9,7/1,3). Kaudella 2023-2024 Carver pelasi Saksan kakkostasolla BBC Bayreuthissa (34 ott, 28,7 min, 10,9/8,4/1,9) ja viime kaudella hän pelasi BNXT-liigaa Stella Artois Leuven Bearsissa (39 ott, 16,1 min, 3,5/4,6).

KTP:n tilastot (ottelut, peliaika, pisteet/levypallot/syötöt):

#0 Beon Riley, 5 ott, 19,8 min, 6,4/5,2/1,2/1 riisto

#2 Koen Sapwell, 6 ott, 25 min, 14,5/2/1,5/1,2 riistoa

#3 D’Marco Dunn, 6 ott, 23 min, 11/4,2/1

#4 Tuomas Hirvonen, 6 ott, 30,8 min, 11,2/2,3/6,3/1,2 riistoa

#11 Hugo Stepanoff, 1 ott, 6,9 min, 3

#20 Herman Pettersson

#23 Antti Turtiainen, 1 ott, 1,5 min

#24 Aaron Carver, 6 ott, 27,6 min, 7,5/11/1,5

#27 Niko Mykrä, 1 ott, 6,6 min, 2/1

#31 Joona Tuomala, 6 ott, 24,5 min, 9,7/5/1,3

#35 Jesper Granlund, 6 ott, 27,1 min/9,3/3,3/1,5

#42 Mikko Purola

#44 Hannes Pöllä, 6 ott, 23,1 min, 11,8/6,2/1,5/1,3 torjuntaa

#48 Emil Nikka

Takamies Tuomas Hirvonen pyörittää KTP:n peliä (kuva: Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, © Mikko Mäkelä 2025)

Takamies Tuomas Hirvonen on jakanut 6,3 syöttöä ottelua kohden. Hän on ehdoton KTP:n primusmoottori. Ilman Hirvosta syöttöjä tulee alle 10 ottelua kahdeksan miehen rotaatiosta, joten häntä joukkue tarvitsee, mikäli mielii pallot korintekopaikkoihin saada.

Hirvonen on yhdessä Joona Tuomaalan kanssa ahkerimpia kaukoheittäjiä. Hirvonen ottaa viisi kolmosta ottelua kohden ja upottaa ne 30 prosentin tarkkuudella. Tuomaala ottaa kuusi kolmosta per peli ja hänen tarkkuus on 30,6 prosenttia. KTP:n tarkin kaukoheittäjä on Sapwell 33,3 prosentin tarkkuudella. Toki Pöllä on tarkin, kun osumatarkkuus on tasan 100, mutta heittojakin on vain yksi. Kakkosissa yli 50 prosentin tarkkuuteen ovat päässeet Hirvonen (61,5 %) ja Jesper Granlund (58,1 %).

Pöllä ja Aaron Carver ovat joukkueen levyritilaston kärkinimet. Pöllä repii 6,2 levyriä per ottelu ja Carver 11. Molemmat ovat aktiivisia levypallomiehiä myös hyökkäyspäässä, kun Carver hakee 4,3 ja Pöllä 2,2 hyökkäyspään kakkospalloa. Myös Joona Tuomaala on ollut aktiivinen pallojen poimija hyökkäyskorilla, sillä hän hakee 2,5 hyökkäyslevypalloa.

Kahdessa voittopelissä KTP on tehnyt 95 ja 97 pistettä, joten korintekovoimaa joukkueelta löytyy. Honkaa vastaan kolmoset upposivat 41,2 prosentin tarkkuudella ja sitä joukkue tarvitsee voittaakseen pelejä.

KTP:n päävalmentaja Darko Mihajlovicin perjantain ottelua ennakoivat kommentit ja kotkalaisten alustava kokoonpano tulee näkyviin perjantaina kello 10 basket.fi -sivustolle. Se löytyy TÄSTÄ linkistä.

KTP-Basket – Karhubasket perjantaina 31.10. Kotkan Steveco Areenalla

Karhubasketin seuraava kotiottelu pelataan ensi keskiviikkona eli 5. marraskuuta IKH Areenalla. Kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi Kouvolan Kouvot. Ennakkoon liput voi ostaa osoitteesta Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa keskiviikkona kello 16.30, kun areenan ovet avataan ja ravintolat aukaisevat ovensa.