UUTISET

19.08.2020

KARHUBASKET JUNIORIHARJOITUKSET KAUDELLA 2020-2021

Kesä alkaa kääntymään pienin askelin kohti syksyä. Toivottavasti myös keväällä Suomeenkin rantautunut koronavirus ottaisi vain pieniä askelia, emmekä joutuisi kevään lockdown-tilanteeseen, jolloin kaikki koripallotoiminta seisahtui. Koripalloliitto on päivittänyt ohjeistuksiaan ja suosituksiaan seuroille 13.8. Näiden ohjeiden ja suositusten pohjalta Kauhajoellakin olemme käynnistämässä uutta harrastus- ja pelikautta. Meidän jokaisen suhtautuminen ja valinnat ovat ratkaisevassa asemassa, kun yritämme madaltaa koronaviruksen toista aaltoa.

Karhubasketin juniorijaosto on toiminut aktiivisesti myös kesän ajan. Olemme kuumeisesti metsästäneet uusia valmentajia ja toimijoita oranssiin perheeseemme. Otamme avosylin vastaan uudet toimijat seuraamme. Tekijöitä tarvitaan valmennuksessa, tuomaroinnissa, ottelutapahtumien järjestämisessä, joukkueiden johtamisessa jne. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen! Seurassamme on pitkään haaveiltu kehitysaskeleesta valmennuksen suhteen. Seuramme kaipaa kipeästi palkattua ammattijuniorivalmentajaa, joka kehittää kokonaisvaltaisesti kaikkien joukkueiden valmennusta mm. pitämällä nykyisille valmentajille koulutusta sekä kiertämällä säännöllisesti kaikkien joukkueiden harjoituksissa. Tähän tehtävään juniorijaosto on rekrytoimassa valmentajaa yhteistyössä liigajoukkueen kanssa.

Harrastemaksuihin on jaoston päätöksellä tulossa kaikkiin ikäluokkiin 20 euron korotus vuositasolla. Korotuksen perusteena on edellä mainitun ammattivalmentajan palkkaaminen. Harrastemaksut (laskutetaan syksyllä) ovat eri ikäluokissa seuraavanlaiset:

Taaperokoris 80 € (10 kertaa)

Pikkusudet 80 € (1 harjoitus viikossa)

Mikrot ja minit (pojat ja tytöt) sekä U14 tytöt 130 € (2 harjoitusta viikossa)

U14 ja U15 pojat 230 € (4 harjoitusta viikossa)

U19 130 € (2 harjoitusta viikossa)

Tämän lisäksi sarjapeleihin osallistuvat pelaajat maksavat kilpailumaksun (laskutus keväällä). Kilpailumaksuilla katetaan tuomari- ja toimitsijakuluja. Kilpailumaksut eri ikäluokissa ovat seuraavanlaiset:

Mikrot ja minit 70 €

U14 ja U15 100 €

U19 100 €

Yhteistä kaudenavaustilaisuutta emme valitettavasti voi järjestää vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Joukkueet aloittavat oman (isommat ovat jo aloittaneet) toimintansa elo-syyskuussa. Taaperokoris ja Pikkusudet aloittavat syyskuun alussa.

Jaostossa ei ole tapahtunut henkilövaihdoksia. Mielellämme otamme vastaan uusia tekijöitä kehittämään jaostotasolla seuraamme. Alempana olevasta  inforuudusta selviää, ketkä ovat mukana jaostossa ja millä roolituksella.

 Hallituksen jäsenet                                                                                                 tehtävät

Sami Kiukkonen puheenjohtaja, yleishallinto
Tiina Latva-Panula sihteeri, joukkueenjohtajien koordinointi
Elina Kiukkonen rahastonhoitaja
Sari Kujanpää tapahtumavastaava
Mikko Katajisto tiedottaja
Riikka Väisänen kilpailuvastaava
Kimmo Ylipeltola valmennuksen koordinointi
Markus Rantamäki yhteistyökumppanien koordinointi

Jaostona haluamme olla kehittämässä yhdessä kaikkien pelaajien, huoltajien, fanien, taustatoimijoiden ja koripalloystävien kanssa kauhajokelaista juniorikoripalloa, jossa on kaikille tilaa liikkua ja toimia omista lähtökohdistaan ponnistaen.  Koripallojaostolla on ovet auki kaikenlaiselle yhteistyölle, joka tähtää siihen, että kauhajokelaiset lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa sekä urheilla. Tarvitsemme nykyistä enemmän lajien välistä yhteistyötä, minkä pohjalta lapset ja nuoret harrastaisivat ja liikkuisivat mahdollisimman monipuolisesti. Pienenevät ikäluokat; kiinteämpi yhteistyö lajien välillä.

Tulevalla kaudella Karhubasketilla on hieno määrä joukkueita, joihin kaikkiin mahtuu lisää harrastajia. Ohessa olevassa taulukossa on koottuna tämänhetkiset joukkueet yhteyshenkilöineen ja harjoistusaikoineen ja -paikkoineen. Peli- ja turnaustapahtumista sekä kaikista muista juniorikoripalloon liittyvistä asioista tiedotamme juniorijaoston Facebook-sivuilla (www.facebook.com/karhukorisjuniorit/) sekä KarhuBasketin nettisivuilla (www.karhubasket.fi). Käy tykkäämässä ja seuraa tiedotteita.

 

Ryhmä                                                         Ikäluokat        Harjoitusajat ja paikat   Yhteyshenkilöt

Taaperokoris (lapsi ja vanhempi yhdessä) 1-4-vuotiaat lauantaisin Pukkilan koulun sali

09:30 – 11:00

aloitus lokakuulla

Tiina Latva-Panula (050 411 1510) ja

Emma Laine

 

Pikkusudet (tytöt ja pojat) 5-6-vuotiaat tiistaisin

Pukkilan koulun sali kello 18:15 – 19: 15

aloitus 27.8

 

Janne Koskimies

 

Mikrot (pojat)

tyttöjäkin mahtuu mukaan!

2011 – 2013 syntyneet tiistaina 18:30 – 20:00 ja torstaina 18:30 – 20:00 Yhteiskoulun sali

aloitus 25.8.

MIkko Katajisto

050 552 9710

Minipojat 2009 – 2010 syntyneet tiistaina 18:30 – 20:00 ja torstaina 18:30 – 20:00 Yhteiskoulun sali Sami Kiukkonen

050 414 6088

Petri Hautaviita

040 097 0663

Minitytöt + U14 tytöt 2007 – 2010 syntyneet tiistaina 18:30 – 20:00; keskiviikkona 18:30 – 19:30

ja torstaina 18:30 – 20:00 Yhteiskoulun sali

Markus Rantamäki

050 3451 188

Janne Leppänen

U14 pojat 2007 – 2008 syntyneet Tiedot valmentajalta Timo Einola

050 360 0230

Sami Ikkelä

 

U15 2006 syntyneet Tiedot valmentajalta Henry Umoru ja Kimmo Ylipeltola

050 599 0860

U-17 ja vanhemmat pojat   Tiedot valmentajalta Sami Ikkelä

040 587 5202

Toivotamme kaikille pelaajille, vanhemmille ja taustajoukoille oranssisen liikunnallista syksyä! Nautitaan liikunnan tuottamasta ilosta ja koripallohuumasta. Ottakaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, kun herää kysymyksiä liittyen koripallon junioritoimintaan. Laitetaan sukat heilumaan!

Juniorijaoston puolesta,

Sami Kiukkonen

Koripalloliitto tiedotti eilen, että juniorien sarjojen ilmoittautuminen on käynnissä ja sarjat alkavat jo syyskuulla. Sarjojen aloituspäivämäärät ovat seuraavat:

U19-U14 sarjat viikolla 38 eli 14.-20.9.

Minien eli U12 sarjat viikolla 39 eli 21.-27.9.

Mikrojen eli U10 sarjat viikolla 41 eli viikolla 5.-11.10.