Karhubasket voitolla maaottelutauolle

Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen Virossa pelattavaa All Stars ottelua ja maaottelutaukoa Karhubasket kohtasi vieraskentällä Helsinki Seagullsin. Edellisessä kohtaamisessa Kisahallissa Gulls oli napannut voiton viimehetken vapareilla.

Karhubasket oli pelannut läpi otteluruuhkan pienellä rosterilla, koska loukkaantumiset olivat sitä kiusanneet. Perjantain kamppailusta sivussa olivat omat kasvatit Jussi Myllyniemi ja Joona Hakamaa, sekä Okko Järvi. Pitkä matka Helsinkiin ja keskiviikkona hävitty kärkiottelu Vilpasta vastaan Salossa näkyivät kauhajokisten jaloissa ottelun alussa. Gulls nappasi komennon ja johti seitsemän minuutin jälkeen 13-6, kun Christopher Ortiz (13/8) upotti kolmosen. Mikael Laihonen (2/1) aloitti vieraiden kirin, jota siivitti hetkeä myöhemmin Marvin Singleton (5/4/2) kolmosella. Cameron Jonesin (13/2/3) lay-up ja onnistunut vapari päätti avausneljänneksen lukemiin 15-14.

Toisella kympillä Karhubasket oli pitkään muutaman pisteen tappioasemassa. Greg Mangano (18/12/2 torjuntaa) upotti ensin kakkosen ja sitten hänen kolmosen upposi, joten lukemiksi tuli 32-32. Mangano vei vielä vieraat johtoon, mutta Jesper Granlund (3/1) nosti isännät johtoon kolmosella ja Tuukka Kotti (17/10/3) upotti teknisestä tulleen vaparin, joten Gulls johti puoliajalla 36-34.

Kolmannen neljänneksen puolivälissä vieraat juuttuivat 38 pisteeseen viideksi minuutiksi ja Gulls nykäisi 8-0 jaksolla eron 10 pisteeseen. Manganon vaparit ja Rene Rougeaun (19/8/2 torjuntaa) kakkonen leikkasivat eron kuuteen pisteeseen, mutta Gulls Tuukka Kotti ja liukas takamies Juwan Staten (16/4/3) johdattivat kotijoukkueen 54-44 johdossa päätösneljännekselle.

Viimeisen kympin alussa ero kasvoi jo 15 pisteeseen. Kun peliä oli jäljellä vajaat seitsemän minuuttia, oltiin lukemissa 61-48. Manganon kakkonen ja vapari aloittivat vieraiden kirin. Kapteeni Bojan Sarcevic (14/8/1) upotti kolmosen, joten eroa oli viiden minuutin kohdalla seitsemän pistettä. Gulls ei tästä hätääntynyt, sillä Kotti upotti kakkosen ja Alex Ruoff (15/9/2) naulasi kolmosella tilanteeksi 66-57. Minuutissa ero leikkaantui kahteen pisteeseen, kun Jones onnistui vapareissa ja Rougeau sekä Sarcevic upottivat kolmoset. Aikalisän jälkeen kotijoukkueen puolustus unohti Antti Niskasen (3/8/4) vapaaksi ja hänen kolmonen vei vieraat johtoon 66-67. Juwan Staten antoi isännille vielä johtopaikan, mutta Rougeau onnistui jälleen kolmosessa, joten vieraat johtivat minuutti ennen loppua 68-70. Kotti upotti vaparin, mutta heitti toisen ohi. Ruoff kävi hakemassa arvokkaan hyökkäyslevypallon ja Staten rokotti siitä kolmosella. Karhubasketin aikalisän jälkeen Sarcevic vastasi kolmosella, eikä Gulls saanut palloa koriin hyvästä paikasta, joten Sarcevic teki päätösnumerot vapari viivalta.

Karhubasket oli vielä viimeisen kympin alussa köysissä, mutta se kaivoi itsensä takaisin peliin 15 pisteen tappioasemasta. Kauhajokiset upottivat kolmoset 7/7 ratkaisuhetkillä, kun alkupelin aikana onnistumisia oli tullut kaaren takaan vain kaksi kertaa. Vieraat voittivat levypallot 43-47 ja haki 15 hyökkäyslevyriä. Gulls heitti kolmoset 42 prosentin tarkkuudella, mutta Karhubasket upotti 15 vaparia 87 prosenttisesti. Vieraat menettivät pallon vain seitsemän kertaa, mikä mahdollisti nousun voittoon.

– Oli aikamoinen peli, valmentaja Jussi Laakso huokaisi pelin jälkeen. – Iso hatunnosto Seagulls joukkueelle, sillä he tekivät meidän hyökkäyspäästä todella vaikeaa läpi ottelun. – Kolmannen kympin jälkeen olimme heittäneet kolmoset 2/22. – Seagulls oli tänään todella aktiivinen ja hyvä puolustuspäässä. – Me olimme aika onnekkaita tänään. Viimeisellä neljänneksellä taisimme heittää kolmoset 7/10, mikä on sitten taas ihan älytön prosentti. – Tänään näkyi se, että Seagulls on hävinnyt paljon otteluja niukasti, mutta me olemme taas voittaneet paljon pelejä, Laakso totesi.

Karhubasket lähtee nyt maaottelutauolle, joka alkaa Rougeau ja Sarcevicin osalta All Stars pelissä Viron Tartossa. Parketille Karhubasket palaa sunnuntaina 3. maaliskuuta, kun karhuluolaan saapuu vieraaksi Joensuun Kataja.

Karhubasket lähtee tauolle sarjataulukon kakkospaikalta. Salon Vilpas on etenemässä runkosarjan voittoon, mutta kun sarjaa on pelaamatta 12 ottelua, niin kakkospaikka on kauhajokisten omissa käsissä. Kotiedun takaavan sijoituksen neljän joukossa ratkovat Karhubasketin lisäksi, Pyrintö, KTP ja Joensuun Kataja.

Otteluennakko: Helsinki Seagulls – Karhubasket

Korisliigassa käynnissä oleva otteluruuhka helpottaa viikonlopun jälkeen, kun edessä on maaottelutauko. Sitä ennen sarjataulukon sijalla oleva Karhubasket (18 voittoa/9 tappiota) kohtaa perjantaina Helsingin Kisahallissa Seagullsit (10/17). Gullsien pelaamista ovat sekoittaneet loukkaantumiset ja helsinkiläiset löytyvätkin vasta sarjataulukon sijalta kahdeksan.

Karhubasketin yhdeksän ottelun voittoputki päättyi keskiviikkona, kun sarjakärki Salon Vilpas oli parempi Salohallissa pistein 90-86. Karhubasket on kärsinyt loukkaantumisista, mutta keskiviikkona joukkue oli saanut mukaan Antti Niskasen, joka pääsee perjantaina testaamaan vanhan joukkueensa pelikunnon. Okko Järvi on sivussa ainakin maajoukkuetauon loppuun saakka, joten kauhajokisten tulee tulla toimeen ilman tammikuun kuukauden pelaajaa.

Karhubasket on menettänyt kaksi sentteriä loukkaantumisten takia. Kazembe Abif ja Taylor Johnsin kaudet päättyivät alaraajavammoihin. Karhubasket on vahvistanut kokoonpanoa uudella pelaajalla. Kokenut Chris McKnight saapuu maahan perjantaina ja on edustuskelpoinen perjantain kamppailussa. Saa nähdä, jos valmentaja Jussi Laakso laittaa miehen kentälle.

Kapealla rosterilla operointi ei onneksi ole tuottanut lisäloukkaantumisia, vaikka viisikon pelaajat ovat urakoineet yli 35 minuuttia per ottelu. Maajoukkuetauko tuleekin oikeaan paikkaan. Keskiviikkona hyvässä vireessä oleva Cameron Jones ja Rene Rougeau joutuivat seuraamaan ottelun ratkaisuhetken vaihtopenkin puolelta, kun heidän virhetilinsä tuli täyteen ennen peliajan loppumista.

– Keskiviikon fyysisen kamppailun jälkeen jälleen kerran palautuminen keskiössä, Jussi Laakso korostaa. – Onneksi pelattiin ihan hetki sitten Seagullsia vastaan, joten muutamaa pikkuasiaa viilaamalla ja videota katsomalla saadaan edellisen kohtaamisen avainkohtia kuntoon. – Seagulls on kookas joukkue, joten levypallokamppailu ja sen voittaminen on taas tärkeää, Laakso pohtii.

Karhubasketin kokoonpano: Cameron Jones, Rene Rougeau, Chris McKnight (GTD 25 %), Antti Niskanen, Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen, Marvin Singleton (GTD 75 %), Eero Innamaa, Greg Mangano.

 

Seagulls lähtee perjantain kotiotteluun viiden ottelun tappioputkessa. Tappioputki on siirtänyt helsinkiläiset taistelemaan pudotuspelipaikasta, sillä Lapuan Kobrat ovat piristyneet valmentaja vaihdoksen jälkeen. Toisaalta sarjataulukossa edellä olevat BC Nokia ja Kouvot ovat iskuetäisyyden päässä. Nokialaiset ovat vain voiton päässä ja kouvolalaisiin on matkaa kolme voittoa.

Viiden ottelun tappioputken aikana Seagulls on pelannut tiukkoja otteluita. Viime tiistaina joukkue hävisi Kotkassa KTP:lle 86-84 ja sitä edelsi sunnuntaina kuuden pisteen kotitappio sarjakärki Vilppaalle (83-89). Pyrintö oli helmikuun 6. päivä parempi Pyynikillä 86-85 ja tuota edelsi tappio Kauhajoella 85-75. Tappioputki lähti liikkeille pisteen tappiosta Kobrille (79-80), kun Kobrat hakivat voiton Kisahallista Jussi Turjan viime sekunnin kolmosella. Hieman paremmalla onnella Gulls olisi näistä otteluista voinut napata kolmekin voittoa.

Gullsien edellinen voitto tuli kotisalissa tammikuun 26. päivä, kun se voitti Ura Basketin 93-70. Gulls on ennen perjantaita pelannut 13 kotiottelua ja saalistanut niistä seitsemän voittoa. Voitto-otteluissa Gulls on heittänyt kakkoset 55,9 prosentin ja kolmoset 37,9 prosentin tarkkuudella. Tappioissa prosentit ovat olleet 51 ja 30,4 prosenttia. Voittokamppailuissa helsinkiläiset ovat liikutelleet palloa hyvin, josta kertoo 21,5 syöttöä per voitettu ottelu. Tappioissa syöttöjä on tullut 16,5 ottelua kohden.

Takamies Juwan Staten (17,6/2,9/5,2) on missannut kaksi edellistä ottelua. Tarkkakätinen Wayne Blackshear (18,9/4,5/2,1) oli pitkään sivussa loukkaantumisten takia, jotta on nyt ollut mukana tammikuun alusta saakka, mutta häneltäkin jäi väliin ottelu Vilpasta vastaan. Christopher Ortiz (15,7/6,1/1,4) oli isossa roolissa Karhubasketin edellisessä vierailussa Kisahallissa. Neljäntenä jenkkinä on tuorein hankinta Alexander Ruoff (11,2/5/4,3), mutta ainakin toistaiseksi joukkueen Gullsien voitot ovat jäänet hänen kanssa yhteen kappaleeseen.

Kotimaisella osastolla komeilee Susijengin sentteri Tuukka Kotti (13,3/9,4/2,6), joka on tuttuun tapaan joukkueen paras levypallomies. Kotti hakee 3,1 hyökkäyslevypalloa per ottelua, joten hänen kanssa saa olla tarkkana. Kaikkien aikojen kokenein Korisliigapelaaja Timo Heinonen (7/2,5) upottaa kolmoset yli 40 prosentin tarkkuudella, ja takamiesosastolla lepominuutteja tarjoilee Alex Vaenerberg (3,9/1,9/2,3). Ricky Waxlax (4,7/3,3) on murtautunut Mikko Larkaksen kokoonpanossa avausviisikkoon.

Karhubasket ja Seagulls ovat kohdanneet kaudella kaksi kertaa. Molemmat ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin, joten nähtäväksi jää, että muuttuuko tuo perjantaina. Marraskuun puolivälissä Gulls voitti Karhubasketin Kisahallissa 82-81, kun Staten ajoi korille ja häntä rikottiin. Timo Heinonen tuli penkiltä ja upotti kaksi vaparia, joten kauhajokiset joutuivat kotimatkalle pisteen tappion jälkeen. Helmikuun alussa Karhubasket kuittasi tuon 10 pisteen kotivoitolla, joka tuli lukemin 85-75. Tuossa ottelussa molemmat joukkueet ottivat 41 levypalloa, mutta Gulls menetti pelivälineen 14 kertaa (KB 7 menetystä) ja kotijoukkueen pallon liike oli helsinkiläisiä merkittävästi parempaa. Karhubasketille tilastoitiin 24 syöttöä, kun Gulls jakoi vain 14 syöttöä.

Joukkueita vertaillessa esiin nousee Karhubasketin tarkemmat kakkoset ja se, että kauhajokiset ovat koko sarjan paras levypallojoukkue. Näissä oranssipaitojen tulee onnistua myös perjantaina, jos se meinaa lähteä maaottelutauolle voitolla. Puolustuksen pitää toimia, jottei Gulls pääse vapaisiin heittopaikkoihin. Se joukkue, joka on tarkempi kolmosissa, on vahvoilla.

Helsinki Seagulls – Karhubasket perjantaina kello 18.30 Kisahallissa.

Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Elisa Viihteen kautta. Virallinen kisakatsomo on tuttuun tapaan Pub Janoisessa Leipurissa, jossa tarjolla on Hot Wing buffa ja virvokkeita.

Christopher Mc Knight Karhubasketin uusin vahvistus

Kazembe Abifin ja Taylor Johnsin kaudet Karhubasketin rivistössä päättyivät ennen aikaisesti alavartalovammoihin. Molemmat miehet on operoitu ja he ovat palanneet rapakon taakse viimeistelemään kuntoutuksen. Karhubasket kiittää molempia heidän panoksestaan joukkueen eteen. Samalla Karhubasket on lisännyt joukkueen vahvuuteen 32 vuotiaan Chris McKnightin.

McKnight saapuu maahan perjantaina ja on seuraamassa uuden joukkueensa ottelua Kisahallissa. 201 senttinen iso laituri saapuu Suomeen Ranskasta, jossa hän pelasi tiistaina ADA Blois Basket joukkueen ottelussa. Blois Basket pelaa Ranskan Pro B:ssä.

Tämän kauden McKnight aloitti Israelissa Elitzur Ironi Ashkelon joukkueessa. Israelin kakkostasolla pelaavassa Ashkelonissa hän pelasi viisi ottelua ja teki niissä keskiarvoiksi 18,2 pistettä, 6,2 levypalloa ja 3 syöttöä. Blois Basketissa McKnight on toistaiseksi pelannut 10 ottelua ja noin 26 minuutissa tilastoihin on kirjattu rivi 9,2 pistettä, 4,9 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden.

Yliopistossa McKnight pelasi kaudet 2006-2010. Kouluna oli Akronin yliopisto, ja pelikaverina kahtena ensimmäisenä kautena mm. Kauhajoellakin pelannut Jeremiah Wood. Viimeisellä yliopistokaudella 2009-2010 McKnight pelasi 35 ottelua, tehden 9,8 pistettä, 4,8 levypalloa ja jakoi 1,4 syöttöä ottelua kohden.

Yliopiston jälkeen hän suuntasi Ruotsiin ja Boras Baskettiin. Ruotsissa hän pelasi viisi kautta ja viimeisellä kaudella 2014-2015 pääsarjassa tuli pelejä 43 kappaletta, 13,7 pisteen, 7,7 levypallon ja 1,5 syötön keskiarvoilla. Samalla kaudella Boras oli mukana myös EuroChallenge-peleissä. Viidessä europelissä McKnight teki tilastoihin rivin 18,8/5,6/1,2.

Ruotsista McKnightin tie jatkui Ranskan Pro-B:hen ja Eteoile Charleville Mezieres joukkueeseen kaudeksi 2015-2016. Kaudelle 2016-2017 joukkueeksi vaihtui saman sarjan Hermine Nantes Atlantiqueen, jossa hän pelasi myös kaudella 2017-2018. Kaudella 2017-2018 tilastoihin tuli 34 ottelussa rivi 10,9/6,1/1,6.

– Olen onnellinen ja tyytyväinen tästä mahdollisuudesta pelata Karhubasketin joukkueessa, Ranskasta tavoitettu McKnight kertoo verkkotoimitukselle. – Uskon, että voin olla joukkueelle avuksi. – Odotan innolla tulevaa ja en malta odottaa, että pääsen pelaamaan joukkueen loistavien fanien edessä.

McKnight teki tiistain kamppailussa hieman vajaassa 33 minuutissa 22 pistettä ja otti yhdeksän levypalloa. Kakkoset upposivat 77 prosentin (7/9) ja kolmoset 28 prosentin (2/7) tarkkuudella, kun Blois voitti vieraskentällä Nantesin pistein 85-90.

– Etsittiin ison pelipaikan pelaajaa ja vaihtoehtoja löytyi perinteisemmistä korinalusjyristä, liikkuviin ja kaukoheiton omaaviin pelaajiin, Jussi Laakso taustoittaa uusimman pelaajahankinnan prosessia. – Halusimme valita ”parhaan pelaajan”, ei tiettyä pelaajatyyppiä. – Valitsemamme Chris McKnight on kokenut, pelipaikkoja 4-5 pelaava pelaaja. – Hän on keskustelujen perusteella hyvin joukkuekeskeinen ihminen, jollaista etsimmekin. – Hän on ulottuvuutensa ja urheilullisuutensa vuoksi hyvä levypallopelaaja. – Hyökkäyspäässä hän on melko monipuolinen ja omaa myös mukiinmenevän kaukoheiton. – Emme ole varmasti helpoiten puolustettava joukkue, koska kaikilla isoilla pelaajillamme on kaukoheittouhka ja peliä levittämällä myös takakenttämme saa mahdollisuuksia ajaa kohti koria, Laakso toteaa tyytyväisenä.

McKnightin pelilupa-asiat ovat kunnossa, joten hän voi edustaa Karhubasketia kun valmentaja Jussi Laakso niin haluaa. McKnight tulee pelaamaan numerolla 5.

Kolme Karhubasketin pelaajaa All Stars ottelussa

Korisliigan All Stars -joukkue haastaa lauantaina 16.2. Viro-Latvia-liigan tähdet Tarton yliopiston urheiluhallissa. Ottelu alkaa kello 17 ja Elisa Viihde Sport esittää Korisliigan tähdistötapahtuman Tartosta kokonaisuudessaan suorana. Ottelun selostaa Toni Flink ja kommentaattorina toimii Salon Vilppaan Miikka Luosmaa. Elisa Viihde Sport -kanavat ja uusi Sport-osio ovat avoimessa katselussa viikonloppuna.

Korisliigan ja Viro–Latvia-liigan yhteinen tähdistötapahtuma sisältää itse ottelun lisäksi paljon mielenkiintoista seurattavaa. Paremmuudet ratkotaan kolmoskisassa ja donkkikilpailussa.

Heti ensimmäisellä neljännesten välisellä tauolla käydään NBA:n All Star -tapahtumasta tuttu taitokisa, Skills Challenge. Korisliigan puolia taitokisassa pitävät Juwan Staten, Topias Palmi, Bojan Sarcevic sekä Antto Nikkarinen.

Tähdistöottelun puoliajalla on vuorossa perinteinen kolmeen pisteen heittokisa, jossa Korisliigaa edustaa valtava määrä kokemusta. Vuosikausia kaaren takaa tuskaa vastustajilleen aiheuttaneet Teemu Rannikko ja Ville Kaunisto yrittävät nyt napata kolmoskuninkaan tittelin.

Viimeisellä neljännesten välisellä tauolla on luvassa kaksi kilpailua. Ensin Joonas Iisalo ja Sami Toiviainen osallistuvat valmentajien heittokisaan. Kilpailut huipentaa tietenkin donkkikisa, jossa Korisliigan värejä edustavat Kenneth Manigault ja Juwan Staten.

Yleisöäänestyksessä tapahtumaan valittiin kolme Karhubasketin pelaajaa. Kapteeni Bojan Sarcevic, Rene Rougeau ja tammikuun kuukauden pelaajaksi valittu Okko Järvi. Järvi kärsii alavartalovammasta, joten hän ei pysty peliin osallistumaan. Järveä ottelussa tuuraa Ura Basketin Avery Woodson.

Korisliigan joukkue:

RANNIKKO TEEMU PG SALON VILPAS

SARCÉVIC BOJAN PG KAUHAJOKI

PALMI TOPIAS SF KATAJA BASKET

NENONEN JUHO PF SALON VILPAS

O’MARA SEAN C BC NOKIA

TAYLOR BRANDON PF BC SALON VILPAS

STATEN JUWAN SG HELSINKI SEAGULLS

MANIGAULT KENNETH SG TAMPEREEN PYRINTÖ

ROUGEAU RENE SF KAUHAJOKI

KAUNISTO VILLE PF KOUVOT

WOODSON AVERY SG URA BASKET

NIKKARINEN ANTTO PG KTP-BASKET

IISALO JOONAS HEAD COACH SALON VILPAS

TOIVIAINEN SAMI ASSISTANT COACH TAMPEREEN PYRINTÖ

HAKANEN ELISA TEAM MANAGER TAMPEREEN PYRINTÖ

All Stars tapahtuman aikataulu:

16:00                  Ovet aukeaa

17:00                  Joukkueiden esittely

17:10                  All Stars -ottelu 1. jakso

17:20                  Ballzy Skills Challenge

17:40                  2. jakso

17:50                  Välishow & 3 pisteen heittokisa

18:20                  3. jakso

18:30                  Donkkikisa & valmentajien heittokisa

18:55                  4. jakso

19:05                  Palkintojenjako

 

Karhubasketille tappio Korisliigan kärkikamppailussa

Karhubasket lähti eiliseen Korisliigan kärkiotteluun yhdeksän ottelun voittoputkessa. Sarjan piikkipaikkaa selvällä marginaalilla hallussaan pitävä Salon Vilpas oli kuitenkin väkevämpi ja vahvisti asemiaan sarjataulukon kärjessä 90-86 (38-32) voitolla.

Karhubasketilta puuttui kokoonpanosta tammikuun kuukauden pelaaja Okko Järvi, mikä kavensi vieraiden materiaalia. Myös Vilppaalla oli puutteita kokoonpanossa, sillä kaksi edellistä ottelua missannut Teemu Rannikko ei ollut täydessä pelikunnossa ja Brandon Taylor pelasi vain seitsemän minuuttia.

Karhubasket aloitti väkevästi. Ottelun isoimman pistesaaliin kerännyt Cameron Jones (28/8/5) laittoi palloa koriin vastustamattomasti. Greg Mangano (17/7) upotti kakkosen ja kapteeni Bojan Sarcevicin (17/7/5) kolmonen vei vieraat 5-11 johtoon neljän minuutin kohdalla. Juho Nenonen (6/4) herätteli yli 1500 katsojan kotiyleisöä, joka oli saapunut seuraamaan kärkiottelua, kolmosella. Joonas Iisalo komensi Teemu Rannikon (14/5 syöttöä) kentälle ja salolaisten peli asettui heti uomiinsa. Rannikko Heitti kolme perättäistä kolmosta sukkaan, joten Vilpas meni 19-15 johtoon.

Toisen kympin alussa erinomaiset minuutit pelannut Riku Laine (5/1) heitti kolmosen sisään ja kotijoukkueen etumatka kasvoi seitsemään pisteeseen (22-15). Neljänneksen puolivälissä eroa oli jo yhdeksän pistettä, kun Jamie Skeen (8/6) onnistui kolmosessa. Karhubasket kiri eroa umpeen Sarcevicin ja Rene Rougeaun (10/4) kolmosilla. Tasoihin vieraat tulivat neljänneksen loppupuolella, kun Mangano onnistu kolmosessa. Laine, Jack Gibbs ja väkivahva Antonio Ballard (19/11/2) veivät Vilppaan 38-32 taukojohtoon.

Vilpas piti johtopaikkaa kolmannen neljänneksen alussa. Jack Gibbs (27/4), jonka heittokykyä oli epäilty, aloitti ilotulituksen. Hänen johdollaan ero venyi yhdeksään pisteeseen. Jones johdatti vieraat 0-12 jaksolla miltei neljässä minuutissa 60-66 johtoon. Rannikon kolmonen päätti kolmannen kympin lukemiin 63-66.

Päätösneljänneksen kolmen ensiminuutin aikana Ballard ja Gibbs veivät Vilppaan 74-71 johtoon. Kun Mikko Koivisto (11/2) osui kolmosessa, näytti siltä, että vieraiden selkäranka olisi katkeamassa. Jones ja Marvin Singleton (6/5) olivat kuitenkin eri mieltä, huudattaen Karhubasketin piskuista, mutta äänekästä kannustusryhmää koreilla, jotka veivät vieraat 80-81 johtoon, kun pelaamatta oli runsaat kaksi minuuttia. Hetkeä myöhemmin Jonesin vaparit kasvattivat Karhubasketin etumatkan kolmeen pisteeseen. Heti perään Rene Rougeau otti viidennen virheensä ja vain hetkeä myöhemmin sama kohtalo oli Jonesilla. Gibbs kavensi eron pisteeseen kahdella vaparilla minuutti ennen loppua. Sama mies oli jälleen asialla loppuhetkillä, siirtäen isännät 84-83 johtoon. Eero Innamaa (1/2) tasoitti pelin vaparilla huutomyrskyn keskellä.

Karhubasket valitsi Vilppaan aikalisän aikana taktiikassa rikkomisen ja Vilppaan pakottamisen vapariviivalle, koska sillä ei enää ollut aikalisää jäljellä. Näin se olisi saanut pelin viimeisen heiton. Innamaa rikkoi Gibbsiä, jonka ensimmäinen vapari teki tilanteeksi 85-84. Toinen vapari meni ohi, mutta kauhajokiset eivät saaneet levypalloa, joten Gibbs poimi sen haltuunsa ja vei Vilppaan kahdella vaparilla 87-84 johtoon. Virhe oli vielä EU-virhe, joten Vilpas sai pallon itselleen sivurajalta. Samalla vieraiden pelaajat purkivat pettymystään tuomaristolle, joten onnistuneen tekuvaparin jälkeen Nenonen upotti kaksi vaparia ja tilanne oli 90-84. Antti Niskanen (7/3) teki summerin soidessa kakkosella loppunumeroiksi 90-86.

Vilpas oli parempi levypalloissa 42-40 ja erityisesti sen 16 hyökkäyslevypalloa satutti Karhubaskettia. Vilpas otti peräti 38 kolmosta, jotka upposivat Koiviston (3/3) ja Rannikon (4/6) tahdittamana hyvällä 42 prosentin tarkkuudella. Vilpas onnistui myös taktiikassaan eli virheiden hankkimisessa Karhubasketille, sillä Rougeau ja Jones katselivat pelin ratkaisuhetken vaihtopenkin puolelta.

– Peli oli viihdyttävä niin katsojille kuin pelaajille, Jussi Laakso kommentoi pelin jälkeen. – Ensimmäisellä puoliajalla näytti, että mentiin hiukan enemmän Vilppaan game planin mukaan. – Toinen puoliaika sujui sitten ehkä hieman enemmän meidän suunnitelman mukaan. – Vilpas oli tänään juuri tuon verran parempi, joten toivotaan, että ensi kerralla menee toisin päin, Laakso totesi.

Tappiosta huolimatta Karhubasket pysyi sarjataulukon kakkospaikalla. Se on nyt tasapisteissä Pyrinnön kanssa, jolla on yksi ottelu enemmän pelattuna. Vilpas on etenemässä runkosarjan voittoon, sillä se pitää hallussa 12 sarjapisteen keulaa takana tuleviin Karhubaskettiin ja Pyrintöön, kun sillä on pelaamatta 12 ottelua.

Karhubasket pelaa vielä yhden ottelun ennen Virossa pelattavaa All Stars peliä ja maajoukkuetaukoa. Kauhajokiset matkaavat perjantaina Helsinkiin ja kohtaavat Kisahallissa mollivoittoisesti pelanneen Seagulls ryhmän.

 

Otteluennakko: Salon Vilpas – Karhubasket

Odotettu maajoukkuetauko lähestyy kovaa vauhtia. Samalla lähestyy se heti, kun Korisliigan runkosarjaa on pelattuna kolmannes ja loppukiri pudotuspelien kotiedusta alkaa. Karhubasketilla on vielä ennen ensi viikonloppuna alkavaa taukoa edessä kaksi ottelua.

Keskiviikkona Karhubasket (18 voittoa/8 tappiota) matkustaa Saloon, jossa sarjakärki Vilpas (23/4) odottaa nälkäisenä karhulaumaa, viikinkikirveet teroitettuna. Kauhajokiset lähtevät peliin yhdeksän ottelun voittoputkessa. Voittoputkella se on ottanut tukevan otteen sarjan kakkospaikasta. Kataja, Pyrintö ja KTP ovat kuitenkin iskuetäisyydellä, joten voittoja tarvitaan.

Kahdesti perättäin Vilpas on saavuttanut hopeaa ja salolaisten kultajahti on ollut aikataulussa läpi kauden. Vain neljä kertaa Vilpas on joutunut poistumaan kentältä tappion kärsineenä, joten sen ero sarjataulukon kakkosena olevaan Karhubaskettiin on 10 pistettä. Jos Vilpas nappaa voiton keskiviikon kärkikamppailuista, alkaa se voi varmistelemaan runkosarjan voittoa.

Karhubasket on kamppailut läpi otteluruuhkan loukkaantumisten kanssa. Tammikuun kuukauden pelaajaksi Korisliigassa valittu Okko Järvi on sivussa ainakin maaottelutauon loppuun saakka. Myös Antti Niskanen on ollut sivussa tositoimista, mutta palaa kokoonpanoon keskiviikkona. Onneksi Eero Innamaa ja Mikael Laihonen on päässeet kuntoutumaan, ja ovat antamassa muhkeita minuutteja pelaavalle viisikolle arvokkaita huilaushetkiä. Kazembe Abifin ja Taylor Johnsin kaudet ovat päättyneet alavartalo vammoihin, mutta kauhajokiset ovat täydentämässä kokoonpanoa viidennellä jenkillä. Kaikki kuitenkin muistavat viime kevään tapahtumat, joten särkymävaraa pitää olla.

Marvin Singleton on parantanut otteita peli peliltä ja teki Karhubasketin edellisessä ottelussa 19 pistettä ja repi kahdeksan levypalloa. Cameron Jones on osoittautunut erinomaiseksi löydöksi valmennuskaksikko Laakso – Koskimies. Jones on seitsemässä ottelussa tehnyt 19,1 pistettä, ottanut 4,7 levypalloa ja jakanut 4,1 syöttöä. Pisteet ovat myös syntyneet hyvillä prosenteilla, sillä kakkoset uppoavat 59 prosentin ja kolmoset 52 prosentin tarkkuudella. Rene Rougeau (15,3/7,3/3,6) on ollut oma itsensä, mutta Greg Manganon (17,5/7,8) sytytti joukkueen uuteen vireeseen.

Karhubasket ei ole hävinnyt vuoden 2019 puolella yhtään ottelua. Edellinen tappio on Pyynikiltä, joka tuli vuoden 2018 päättäneestä ottelusta. Vieraissa kauhajokiset ovat pelanneet kaudella 11 ottelua ja niistä kuudessa se on napannut sarjapisteet mukaansa. Tappiot ovat tulleet Lapualla, Salossa, Helsingissä, Kouvolassa ja Tampereella pelatuissa otteluissa.

– Lähdemme Saloon haastamaan runkosarjan kärkijoukkuetta Vilpasta edelleen hieman vajaalla kokoonpanolla, Jussi Laakso aloittaa ennakon. – Loukkaantumisista huolimatta olemme pystyneet pelaamaan tuloksekasta koripalloa. – Nyt vastassa kovin mahdollinen testi – sarjakärki vieraissa.

Karhubasketin kokoonpano: Cameron Jones, Rene Rougeau, Antti Niskanen, Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen, Marvin Singleton, Eero Innamaa, Jussi Myllyniemi, Greg Mangano.

 

Pitkä runkosarja alkoi kotiottelulla Vilpasta vastaan. Viime kauden finaaliuusinta YLE TV2 kirkkaiden tv-lamppujen edessä oli tiukka. Karhubasket korjasi voiton vasta jatkoajan jälkeen lukemin 115-112. Molempien joukkueiden kokoonpanot ovat eläneet tuon kohtaamisen jälkeen, joten yksilösuorituksiin ei kannata sen syvemmälle porautua. Karhubasket voitti levypallot 48-38 ja piti menetykset yhdeksässä.

Kauden toinen kohtaaminen joukkueiden kesken pelattiin marraskuun alussa Salohallissa. Silloin Vilpas kuittasi avauskamppailun tappion 83-77 kotivoitolla. Tuolloin salolaiset voittivat levypallot 48-41 ja menetykset joukkue piti 11 kappaleessa. Vilpas heitti myös kolmoset 41 prosentin tarkkuudella, mikä tasoitti joukkueen tietä voittoon.

Vilpas on pelannut runkosarjassa 12 kotiottelua ja hävinnyt vain kerran. Vilppaan pitkä kotivoittoputki runkosarjassa meni poikki joulukuun puolivälissä, kun Kataja haki voiton lukemin 87-97. Salolaiset ovat olleet niin kotona kuin vieraissa tasaisen varmoja suorittajia. Heittoprosentit ja muut tilastokategoriat ovat samanlaisia. Kun Vilpas on hävinnyt, niin se on poiminut vain 33,8 levypalloa ja menettänyt pelivälineen 13,8 kertaa. Levypallot ja menetykset ovatkin ne osa-alueet, jotka kauhajokisten pitää keskiviikkona voittaa, että sarjapisteet lähtevät matkaan.

Joonas Iisalo rosteri on laaja. Kahdessa edellisessä ottelussa se on joutunut pelaamaan ilman Teemu Rannikkoa (11,1/2,1/6,3), mutta on siitä huolimatta hakenut voitot sekä Uudestakaupungista että Helsingistä. Molemmista otteluista on puuttunut myös jenkki Brandon Taylor (13,9/6,9). Kaksikko todennäköisesti palaa tositoimiin kärkiottelussa. Maajoukkuemiehet Mikko Koivisto (9,1/2) ja Juho Nenonen (9,9/4,1) kelpaisivat mihin Korisliigajoukkueeseen tahansa. Aatu Kivimäki (9,2/2,2/2,7) paikkaa Rannikkoa hyvin ja Riku Laine (3,7/2,5) teki Joensuussa kahdeksan pistettä.

Taylorin poissa ollessa Vilpas on nostanut rosteriin PeU Basketissa divari B:tä pelanneen Reggie Dillardin. Divarissa 193 senttinen laituri Dillard on pelannut 11 ottelua 29,4 pisteen, 7,5 levypallon ja 2,5 syötön keskiarvolla. Vilppaan paras pistemies on väkivahva Antonio Ballard (17,2/5,9/1,6), joka upottaa kakkoset yli 60 prosentin tarkkuudella. Sentteri Jamie Skeen (13,4/5,8) liittyi joukkueeseen jo alkukaudesta ja pystyy heittämään myös kolmosia. Uusin tulokas salolaisten miehistössä on Jack Gibbs (11/2,8/2,5), mutta ainakaan vielä kovaksi heittäjäksi mainostettu Gibbs ei ole löytänyt heittojyvää kolmosiinsa, sillä niiden prosentti on jäänyt alle 30.

Vilpas on voittanut kaksi ottelua putkeen ja ne molemmat ovat tulleet vieraissa. Helsingistä pisteet lähtivät mukaan 83-89 voitolla viime sunnuntaina ja sitä edelsi tiukka 103-104 voitto Uudessakaupungissa. Kotivoittoja Vilppaalla on putkessa Joensuu tappion jälkeen neljä kappaletta. Ne ovat tulleet Kobrista (103-76), Kouvoista (106-72), Urasta (92-67) ja Gullseista (80-79). Molempien joukkueiden saldo viimeisestä 0 ottelusta on sama, yhdeksän voittoa ja yksi tappio.

Vilpas on sarjan paras joukkue tekemään pisteitä, sillä se tekee 93,8 pistettä per ottelu. Karhubasket on tuossa tilastossa sarjan kolmas 88,9 pisteen keskiarvolla. Karhubasket on sarjan paras levypallojoukkue, kun taas salolaiset ovat kolmosten osumatarkkuudessa ykkösenä. Joukkue upottaa kolmoset 38,8 prosentin keskiarvolla. Molemmat joukkueet upottavat kakkoset tarkasti, joten tilastollisesti keskiviikolta voi odottaa tiukkaa vääntöä.

– Puolustava mestari vastassa, joka on voittanut kaikki pelinsä tämän vuoden puolella, Vilppaan valmentaja Joonas Iisalo aloittaa kamppailun ennakoinnin. – Samalla viimeinen peli meille ennen maajoukkuetaukoa. – Extramotivaatiota tuskin tarvitsee etsiä. – Haluamme tehdä pelistä mahdollisimman fyysisen, rikkonaisen ja ruman. – On selvää, että emme voi antaa Karhun ”selvitä” noin 10 joukkuevirheellä jota he ovat viime peleissä saaneet, kun he ovat pelanneet kapealla rotaatiolla. – Jos näin käy, olemme epäonnistuneet game planissa, Iisalo uhoaa.

Vilppaan kokoonpano: Skeen, Koivisto, Kantonen, Luosmaa, Nenonen, Ballard, Rannikko (GTD 75 %), Taylor (GTD 75 %), Kivimäki, Gibbs, Laine, Dillard (GTD 25 %).

Salon Vilpas – Karhubasket keskiviikkona kello 18.30 Salohallissa.

Peliä voi katsella suorana lähetyksenä Elisa Viihteen kanavalta. Virallinen kisakatsomo on Pub Janoisessa Leipurissa, jossa on katettuna herkullinen Hot Wing buffa ja siihen kylkeen voi ostaa erilaisia virvokkeita.

Janne Koskimies on Karhubasketin uusi päävalmentaja

Korisliigan kakkospaikalla oleva Karhubasket vaihtaa ensi kaudeksi päävalmentajaa. Jussi Laakson voimassa oleva sopimus ensi kaudesta on purettu ja hänen tilalleen nousee Janne Koskimies kahden vuoden sopimuksella. Valmennuskaksikko Laakso – Koskimies johdatti kauhajokiset seurahistorian ensimmäiseen mitaliin viime kaudella. Mitali oli kirkkain mahdollinen, sillä ikimuistoinen kuudes finaaliottelu Salon Vilpasta vastaan päättyi mestaruusjuhliin jatkoajan jälkeen. Mestaruus toi valmennuskaksikolle myös vuoden valmentaja tittelin Pohjanmaan urheilugaalassa tammikuussa.

– Jussi Laakson aloitteesta päädyimme tällaiseen ratkaisuun, Karhubasketin puheenjohtaja Vesa Ojala kertoo. – Jussi on tehnyt täällä loistavaa työtä, johdattaen meidän viime keväänä mestaruuteen. – Jussi tuli tänne Sami Toiviaisen apuvalmentajaksi, josta hän nousi päävalmentajan pestiin. – Sama jatkumo toistuu nyt, kun Janne ottaa ohjakset käsiinsä, Ojala sanoo.

– Olen pyytänyt esimiehiltäni muuttamaan kaksivuotisen sopimukseni yksivuotiseksi henkilökohtaisiin syihin vedoten, Jussi Laakso kertoo. – Tämä kausi on kuitenkin vielä pahasti kesken ja tavoitteet tälle kaudelle saavuttamatta, joten niitä kohti mennään täysillä. – Arvostan korkealle seuran puolelta tulleen ymmärryksen päätöstäni kohtaan. – Seuraava päävalmentaja edustaa kuitenkin jatkuvuutta, kun Janne hyppää tittelinsä puolesta päävastuuseen.

– Päätös valmentamisen jatkamisesta Kauhajoella syntyi helposti, Janne Koskimies kommentoi uutista. – Seura pystyy tarjoamaan pelaajille niin hyvät olosuhteet, että pystyn vastavuoroisesti vaatimaan heiltä korkeatasoista ja ammattimaista toimintaa. – Meillä on myös aivan upeat fanit. – Heidän ja joukkueen välillä on erityislaatuinen yhteys, joka antaa paitsi valtavasti energiaa arkeen, niin myös syvempää tunnetta siitä, että tehtyä työtä arvostetaan, Koskimies kiittelee oranssipaitojen faneja.

Valmennus jatkaa siis käynnissä olevan kauden loppuun samalla roolijaolla, jolla se aloitettiin. Joukkueen tavoitteet ovat mitalipeleissä ja sitä kohden taustaryhmä, seura, valmennus ja pelaajat tekevät kovasti töitä. – Tässä kohtaa pitää myös nostaa esille meidän kökköporukka, joka tekee taustalla valtavasti hommia, että ottelutapahtumat saadaan pyörimään, Vesa Ojala kertoo. – Järjestämme muutaman kerran kuussa noin 1000 ihmisen yleisötapahtuman, ja suurimmalla osasta ei ole tietoa siitä, mitä sellainen vaatii. – Seuraamme muistettiin useilla palkinnoilla Pohjanmaan urheilugaalassa ja kiitos palkinnoista kuuluu pelaajien ja valmennuksen lisäksi taustoille, mutta ennen kaikkea kökkäväelle, Ojala painottaa.

Karhubasket pelaa viikolla vielä kaksi vierasottelua, ennen kuin edessä on maaottelutauko. Kotiluolaan Kauhajoki palaa sunnuntaina 3. päivä maaliskuuta, kun vieraaksi saapuu europeleissä marinoituneen Joensuun Katajan.

Karhubasket voitti kärkikamppailussa Pyrinnön

Tampereen Pyrintö saapui viime lauantaina karhuluolaan haastamaan Karhubaskettia. Panoksena pelissä oli Korisliigan runkosarja kakkospaikka, sillä joukkueet löytyivät sarjataulukon peräkkäisiltä paikoilta.

Molemmilla joukkueilla oli ollut loukkaantumishuolia. Pyrintö sai peliin mukaan Lassi Kilpisen ja olisi saanut kehiin myös Jonas Cavenin, mutta hänen kohdallaan tuli lämmittelyssä takapakkia. Karhubasketilta sivussa olivat Joona Hakamaa, Antti Niskanen ja ennen ottelua tammikuun kuukauden pelaajapalkinnon saanut Okko Järvi. Karhubasket lähtikin peliin vain kahdeksalla miehellä.

Pyrinnön tunnettu pallorosvo Kenneth Manigault (15/4/5 riistoa) riisti pallon kahdesti ensimmäisellä minuutilla ja teki ottelun avauspisteet. Karhubasket otti pelin kuitenkin hallintaansa loistavan ottelun pelanneen Marvin Singletonin (19/8) johdolla. Kun Singleton ja Cameron Jones (18/6/5) pistivät palloa pussiin, niin vieraiden valmentaja Sami Toiviainen kutsui joukkueensa aikalisälle tilanteessa 15-5. Pyrintö kokosi rivistönsä aikalisällä ja Eron Harris (12/6) toi joukkueensa mukaan peliin. Kevin Johnson (19/13/4) napsi pelissä peräti 7 hyökkäyslevypalloa ja hänen kolmosella vierasjoukkue tuli kolmen pisteen etäisyydelle. Eero Innamaa (2/2/2) upotti vaparit, mutta Justus Kilpinen (7/3) päätti ensimmäisen kympin lukemiin 25-22.

Karhubasket piti hallussaan pienoista etumatkaa toisen kympin alkupuoliskolla. Rene Rougeaun (20/6/4) vapari teki tilanteeksi 35-29, hieman kympin puolivälin jälkeen. Johnson ja Manigault toivat Pyrinnön pisteen päähän, mutta kotijoukkue oli etenemässä taukojohtoon Greg Manganon 15/11/5 torjuntaa) kolmosella. Pyrintö kuitenkin kavensi eron kahteen pisteeseen, ja Jaylon Tate (16/2/7) upotti kakkosen summerin soidessa, joten puoliajalle poistuttiin lukemissa 42-42.

Kolmannella kympillä joukkueet vuorottelivat johtopaikalla. Eroa oli kuitenkin vain piste suuntaan tai toiseen. Viimeisten kahden minuutin aikana Singleton vei kotijoukkueen kolmen pisteen johtoon. Manigault vielä kavensi, mutta Rougeaun kolmonen päätti kolmannen neljänneksen lukemiin 60-56.

Viimeisen neljänneksen kahden ensimmäisen minuutin aikana Mangano ja Rougeau kasvattivat eron kahdeksaan pisteeseen. Kapteeni Bojan Sarcevicin (12/6/3) kakkonen ja kolme vaparia muovasivat tilanteeksi 69-56. Osku Heinosen (7) kolmonen päätti vieraiden viiden minuutin pisteettömän jakson. Tate ja Harris upottivat kolmoset ja Jussi Laakso kutsui joukkueensa aikalisälle tilanteessa 71-67. Rougeaun kakkonen helpotti kotijoukkueen tuskaa, mutta Johnsonin kolmonen herätti vieraiden toiveet voitosta. Sarcevicin kolmonen ja Singletonin vaparit kasvattivat eron kahdeksaan pisteeseen, ja kirvoittivat runsaat 900 katsojaa huutomyrskyyn. Viimeisellä minuutilla Pyrintö vielä yritti, mutta Manganon donkki ja Jonesin vaparit päättivät ottelun lukemiin 86-79.

Karhubasket voitti levypallot 43-37, mutta Pyrinnön 20 hyökkäyslevypalloa ja kotijoukkueen 13 menetystä (Pyrintö 9 kpl) pitivät vieraat voittotaistelussa. Karhubasket upotti kakkoset erinomaisella 67 prosentin tarkkuudella ja kotijoukkueen aggressiivisempi eteneminen korille palkittiin 23 vaparilla. Ne upposivat hyvällä 78 prosentin tarkkuudella. Toiviainen harmitteli pelin jälkeen, että hänen joukkueensa sai vain neljä vapaaheittoa. Kummallakaan joukkueella ei ollut kolmosissa paras heittopäivä, sillä kotijoukkueen prosentiksi tuli 21, kun Pyrintö upotti omat kolmosensa 34 prosentin tarkkuudella.

– Annoimme Pyrinnölle paljon hyökkäyslevypalloja, vaikka olimme asiasta puhuneet ennen ottelua, Jussi Laakso harmitteli pelin jälkeen. – Se piti heitä mukana pelissä. – Kävimme myös läpi Manigaultin kykyä ja halukkuutta riistoihin, mutta siitä huolimatta annoimme hänelle syliin pallon peräti viisi kertaa. – Meillä on uskomaton ryhmä pelaajia, minkä kerroin heille heti pelin jälkeen kopissa. – Olen ylpeä pelaajista, jotka jaksavat painaa melkein 40 minuuttia illasta toiseen. – Eero ja Mikael antoivat hyviä huilausminuutteja. – Olen myös kiitollinen meidän loistavalle kotiyleisölle, joka on pelistä toiseen meidän kuuden pelaaja, Laakso antoi kiitosta yleisölle.

Voitolla Karhubasket otti tiukemman otteen runkosarjan kakkospaikasta. Kauhajokisilla on rasitteena kahdeksan tappiota, kun sijoilla kolme ja neljä olevilla Pyrinnöllä sekä KTP:llä on 10 tappiota. Joensuun Kataja täydentää tiiviin kärkiryhmän. Katajalla on pelattuna viikonlopun jälkeen 23 ottelua ja tappiota on tullut yhdeksän.

Karhubasketin ohjelma jatkuu tiiviinä, sillä vielä ennen maajoukkuetauko joukkue kohtaa keskiviikkona vieraissa sarjakärki Salon Vilppaan ja ensi perjantaina Seagullsit Kisahallissa. Siitä Bojan Sarcevic ja Rene Rougeau jatkavat Korisliigan joukkueen kanssa All Stars peliin, jossa kotoisen sarjan joukkue kohtaa Viron All Stars joukkueen. Tähdistöottelussa piti olla myös Okko Järven, mutta hänen osallistumisensa esti loukkaantumisen.

 

C-poikien II divaria sunnuntaina liikuntahallilla

Karhubasketin minipojat pelaavat oman sarjansa lisäksi keskisen alueen c-poikien II divaria. Poikien kotiturnaus on ohjelmassa sunnuntaina, kun Kauhajoelle saapuvat joukkueet Oulusta ja Lapualta. Pelit alkavat kello 12 koulukeskuksen liikuntahallilla.

klo 12 Karhubasket – Olun NMKY white

klo 13.30 Korikobrat black – Oulun NMKY red

klo 15 Oulun NMKY white – Korikobrat black

klo 16.30 Oulun NMKY – Karhubasket

Paikalla on kanttiini. Tervetuloa kannustamaan poikia voittoon!

Otteluennakko: Karhubasket – Tampereen Pyrintö

Korisliigan sarjataulukon kakkospaikalle kivunnut Karhubasket (17 voittoa/8 tappiota) saa lauantaina vieraaksi Tampereen Pyrinnön (17/9). Kauhajokiset ovat kiilanneet kakkospaikalle ohi Pyrinnön ja KTP:n komealla kahdeksan ottelun voittoputkella. Karhubasket ei ole vuoden 2019 puolella hävinnyt vielä otteluakaan ja edellinen tappio on Pyrinnön isännöimästä kamppailusta vuoden 2018 lopussa. Silloin Pyrintö oli parempi lukemin 83-80.

Karhubasket kasvatti voittoputken keskiviikkona kahdeksaan otteluun, kun se voitti Kobrat Lapualla pelatussa ottelussa 71-81. 10 viimeistä ottelua Karhubasket on pelannut saldolla yhdeksän voittoa ja yksi tappio. Kotiluolassa oranssipaidat ovat olleet vahvoja. 14 ottelusta vai kolme kertaa voitto ja sarjapisteet ovat lähteneet vierasjoukkueen mukaan. Voiton karhuluolasta ovat napanneet BC Nokia, KTP ja Joensuun Kataja.

Lapualla Karhubasket nappasi voiton vain kuudella pelaajalla. Tammikuun kuukauden pelaajaksi Korisliigassa valittu Okko Järvi on sivussa arviolta kuukauden. Antti Niskanen käy loppuviikosta tarkemmissa tutkimuksissa ja sitten hänen tilanteesta tiedetään enemmän. Sivussa ovat olleet myös nuoret omat kasvatit Joona Hakamaa ja Jussi Myllyniemi. Taylor Johnsin ja Kazembe Abifin kaudet päättyivät alaraajavammoihin. Kobrat pelin lehdistötilaisuudessa valmentaja Jussi Laakso lupaili, että sivussa ollut Mikael Laihonen on palaamassa kentälle mahdollisesti jo ottelussa Pyrintöä vastaan.

Karhubasket on viimeisen 10 ottelun aikana onnistunut tiivistämään puolustusta. Hyökkäyspäässä pallo on liikkunut hyvin pelaajalta pelaajalle ja sitä kautta heittopaikkoihin on saatu lisää laatua. Tämä näkyy myös onnistumisprosenteissa. Kovassa vedossa olleet Järven puuttuminen hyökkäyspäässä on kova kolaus, mutta muuta pelaajat ovat häntä valmiita tuuraamaan. Karhubasket on lisäämässä kokoonpanon vielä yhden jenkin, ennen helmikuun lopussa päättyvää siirtoaikaa. Siitä tiedotetaan heti, kun on jotain tiedotettavaa.

– Joukkueellamme on tiukka paikka, kun loukkaantumisten vuoksi pelaajat joutuvat isolle kuormitukselle, Karhubasketin valmentaja Jussi Laakso harmittelee. – Tärkeimpänä asiana lauantaita ajatellen on taas kerran palautuminen keskiviikon rupeamasta. – Pyrintö on pelannut iloista hyökkäystä läpi koko kauden ja ovatkin sarjataulukon kärkisijoilla ihan ansaitusti. – Viime ottelussa kaaren takaa pommittanut Osku Heinonen on ollut erittäin hyvä koko kauden, joten Oskun ja muunkin Pyrinnön joukkueen hidastamiseksi puolustuksemme on oltava yhtä vahvaa, kuin viimeisimmissä otteluissa. – Tämä mahdollistaisi ottelun voittamisen, Laakso pohtii.

Karhubasketin kokoonpano: Cameron Jones, Rene Rougeau, Antti Niskanen (GTD 25 %), Bojan Sarcevic, Mikael Laihonen, Marvin Singleton, Eero Innamaa, Jussi Myllyniemi, Greg Mangano.

 

Karhubasket ja Pyrintö kohtasivat kahdesti joulun välipäivien aikaan. Ensin oli vuorossa kohtaaminen karhuluolassa, jonka oranssipaidat voittivat pistein 84-76. Tuon kamppailun Karhubasket otti haltuun kolmannella kympillä, jonka se voitti pistein 30-19. Pyrintö pääsi mukaan voittokamppailuun vielä päätösneljänneksellä, mutta sarjapisteet jäivät kotijoukkueelle. Karhubasket voitti levypallot 45-33, jakoi 21 syöttöä (Pyrintö 10) ja upotti kakkoset 60 prosentin tarkkuudella. 15 menetystä meinasi olla liikaa, mutta Pyrinnöllä ei ollut paras heittopäivä kolmosissa, sillä ne upposivat joukkueelle huonolla 31 prosentin tarkkuudella.

Heti seuraavana päivänä joukkueet iskivät uudelleen yhteen Pyynikillä. Nyt oli Pyrinnön vuoro olla niskanpäällä läpi ottelun. Viimeisellä kympillä kauhajokiset ilahduttivat runsasta fanilaumaansa kirimälle eroa umpeen, mutta tasoihin joukkue ei päässyt. Pyrintö nosti prosentin kolmosissa yli neljänkymmenen (44 %), Osku Heinosen johdolla. Kakkoset molemmat joukkueet heittivät 52 prosentin tarkkuudella. Vaikka Karhubasket menetti pelivälineen vain kahdeksan kertaa (Pyrintö 15) ja voitti levypallot niukasti 31-32, niin sarjapisteet jäivät Tampereelle.

 

Karhubasket ja Pyrintö ovat suurimmassa osassa tilastoja tasavahvoja joukkueita. Löytyväthän ne peräkkäisiltä sijoilta sarjataulukon kärkipäästä. Pyrintö on sarjan toiseksi tarkin kolmosissa 37,1 prosentin tarkkuudella. Karhubasket on koko Korisliigan paras levypallojoukkue 40,1 levyrin keskiarvolla. Lauantain kamppailun ratkaisu nähtäneenkin noissa osa-alueissa. Jos Pyrintö onnistuu kaukoheitossa, on sitä vaikea voittaa. Jos Karhubasket poimii levypallot pääsee se hyökkäyspäässä tekemään koreja ylimääräisistä heitoista ja puolustuslevypalloilla se voi kontrolloida ottelun tempoa.

Joonas Cáven on ollut pitkään sivussa Pyrinnön kokoonpanosta loukkaantumisen takia, mutta hänen paluupäivä alkaa lähestyä. Myös Lassi Kilpinen on kuntoutumassa, joten miehet saatetaan nähdä kokoonpanossa lauantaina Kauhajoella. Takamies Antero Lehto (11,4/2,1/3,6) on palannut kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen. Osku Heinonen (12,1/1,9/1,6) heittää kolmoset 42,3 prosentilla koriin, joten hänelle ei heittopaikkoja kannata antaa. Petri Heinonen (5/4,1/1,2) hoitaa roolinsa varmasti ja Justus Kilpinen (7,3/3,5/1,3) oli edellisessä kohtaamisessa Pyynikillä isosti esillä.

Jenkkinelikko on myös laadukas. Kenneth Manigault (17,6/5,5/2,5) on parhaimmillaan lähes pysäyttämätön, sillä hän upottaa tarkasti keskimatkan kakkoset, mutta ajaa myös vahvasti korille. Takamies Jaylon Tate (15,2/2,5/5) jakaa palloja tekopaikkoihin ja upottaa kolmoset 43 prosenttisesti. Toinen jenkkitakamies Eron Harris (12,6/2,5/1,5) pystyy myös monipuolisiin ratkaisuihin. Sentterin tontilla häärii Kevin Johnson Jr (11,4/10,8/2) kuuluu sarjan parhaimpiin levypallopelaajiin ja hakee hyökkäyspäässä 3,5 levyriä ottelua kohden.

Sami Toiviaisen valmentaja Pyrintö on voitto-otteluissa upottanut kakkoset 56 prosentin ja kakkoset 41 prosentin tarkkuudella. Tappiossa prosentit ovat kakkosissa jääneet alle 50 ja kolmosissa alle 30 prosentin. Laadukkaat heittopaikat, joista osumatarkkuus on luonnollisesti parempi, syntyvät hyvällä pallon liikkeellä. Tästä kertaa voitoissa jaetut 19,9 syöttöä. Tappioissa syöttöjen määrä on jäänyt 14 kappaleeseen. Tästä löytyvät lääkkeet, joilla Karhubasket voi napata voiton lauantain kamppailusta.

Pyrintö on pelannut kaudella 13 vierasottelua ja voittanut niistä kuusi. Voitot ovat tulleet Lapualta, Kotkasta ja Uudestakaupungista kaksi kertaa sekä Joensuusta. Edellisen vierasottelun Pyrintö hävisi Kouvolassa 94-75 helmikuun ensimmäinen päivä. Keskiviikkona tamperelaiset nappasivat pisteen voiton Pyynikillä Seagullsseista. Eron Harris teki loppunumerot 86-85 ottelun viimeisellä sekunnilla vapaaheittoviivalta. Gullseja vastaan Pyrintö upotti kolmoset 42 prosentin ja kakkoset 52 prosentin tarkkuudella. Osku Heinonen teki 21 pistettä seitsemällä kolmosella ja upotti ne 78 prosentin tarkkuudella. Harrisin saalis oli 16 pistettä, Manigaultin 15 ja Kevin Johnson urakoi tupla-tuplan 14 pisteellä 10 levypallolla.

– Vastassa on tämän hetken ylivoimaisesti kuumin joukkue Kauhajoki ja vielä heidän kotikentällään, Pyrinnön valmentaja Sami Toiviainen aloittaa oman ennakon. – He ovat voittaneet nyt kahdeksan ottelua putkeen, eivätkä ole kärsineet tämän vuoden puolella yhtään tappiota. – Lisäksi mestarivalmentaja Laakso on varmasti keksinyt kaikenlaista kivaa meidän päänmenoksi, joten vaikea peli on tulossa, Toiviainen ennakoi.

Pyrinnön kokoonpano: Jaylon Tate, Kenneth Manigault, Antero Lehto, Lassi Kilpinen (GTD 75 %), Osku Heinonen, Tuomas Flinck (GTD 50 %), Eron Harris, Jonne Saarinen, Justus Kilpinen, Kevin Johnson Jr, Joonas Cáven (GTD 75 %).

Karhubasket – Tampereen Pyrintö lauantaina kello 17 Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallilla. Tervetuloa!