Karhubasket solmi kaksi jatkosopimusta

Karhubasket on solminut kaksi jatkosopimusta. Kalle Koivunen ja Aleksi Riihimäki jatkavat oranssipaidoissa. Molempien sopimukset ovat mallia 1+1 eli sisältävät tulevan koripallokauden 2026-2027 ja molemminpuolisen option kaudesta 2027-2028, jonka käyttöönotosta sovitaan kevään 2027 aikana.

Tuleva kausi tulee olemaan Kalle Koivusen kolmas Karhubasketissa. 193 senttinen ja 23-vuotias heittävä takamies on Äänekosken Huiman kasvatti. Ennen saapumista Kauhajoelle Koivunen pelasi Korisliigaa Lahdessa. Viime kauden keskiarvot olivat 30 ottelussa 5,7 pistettä, 1,8 levypalloa ja 1,4 syöttöä. Peliaikaa tuli hieman vajaat 20 minuuttia ottelua kohden.

– Hienoa jatkaa Kauhajoella, Koivunen kertoo omista fiiliksistä. Lähden odottavaisin ja motivoitunein fiiliksin uuteen kauteen isosti uudistuneen joukkueen kanssa. Tavoitteena on ehdottomasti parantaa pettymykseen päättyneestä viime kaudesta ja palauttaa Karhu jälleen mitalipeleihin. Henkilökohtaisena tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti täyteen pelikuntoon viime kauden lopussa sattuneen vamman jäljiltä.

Aleksi Riihimäki (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Aleksi Riihimäki on Karhubasketin oma kasvatti. 198 senttinen ja 21-vuotias laituri ehätti pelata viime kaudella vain kolme ottelua, ennen kuin kausi jäi kesken alavartalovamman takia. Kolmen pelin keskiarvot olivat 6,3 pistettä ja 2,3 levypalloa. Lokakuussa Riihimäki teki ennen loukkaantumista kotipelissä Honkaa vastaan 12 pistettä ja poimi kolme levypalloa. Riihimäki oli oranssipaitojen mukana myös kaudella 2024-2025.

-Todella hyvillä fiiliksillä taas edustamaan kotiseuraa ja loukkaantumisesta toipuminen on aikataulussa, mutta vielä vähän kesken. Innolla odotan pelikuntoiseksi pääsemistä ja tulevaa kautta, Riihimäki kommentoi jatkosopimusta.

Karhubasketin päävalmentaja Konsta Mastomäki oli tyytyväinen kahden jatkosopimuksen solmimisen jälkeen. – Aleksi näytti jo viime syksyllä muutamassa ottelussa, että pystyy Korisliiga tasolla pelaamaan. Harmittava loukkaantuminen toi takapakkia, mutta nyt kuntoutuminen on hyvällä mallilla. Kovan päivittäisen työnteon kautta uskon, että Aleksi pääsee pian takaisin pelikentillä ja parantamaan entisestään siihen mihin viime kaudella jäi.

-Kallen on pelaaja joka tuo Aleksin tavoin tarvittavaa jatkumoa joukkueeseemme. Kalle on hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka pystyy heittämään myös liikkeestä ja erilaisista tilanteista. Kun hän saa otteisiinsa tasaisuutta molempiin kenttäpäätyihin, uskon että hänellä on mahdollisuudet nostaa profiiliaan vielä paljon, Mastomäki sanoittaa.

Karhubasketilla on solmittuna pelaajasopimukset Antti Ahosen, Hugo Bomanin, Teyree Bryanin, Tehree Hornin, Aatu Kivimäen, Kalle Koivusen ja Aleksi Riihimäen kanssa.

Reijo Taipaleen muistokonsertti Kauhajoella

Karhu Basket ry järjestää Aavan meren tuolla puolen konsertin eli Reijo Taipaleen muistokonsertin sunnuntaina 13. syyskuuta Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallissa (Aninkuja 3-5, 61800 Kauhajoki. Konsertti alkaa kello 16 ja ovet avautuvat kello 15.

Solistit ovat Heidi Pakarinen, Henry Friman, Teemu Roivainen ja heitä säestää Jani Heleniuksen juhlaorkesteri.

Heidi Pakarinen – valovoimainen ja vuoden 2013 tango kuningatar Seinäjoen tangomarkkinoilta.

Teemu Roivainen – Karismaattinen ja sydämiä murskaava yleisön suosikki. Roivainen on vuoden 2014 tangokuningas.

Henry Friman – Sielukas tulkitsija osallistui vuonna 2020 The Voice of Finland kilpailuun ja eteni jatkoon yleisön äänillä sijoittuen lopulta toiseksi.

Loistavat laulajat tulkitsevat Jani Heleniuksen juhlaorkesterin säestämän legendaarisen Reijo Taipaleen kappaleita. Reijo Taipale (9.3.1940 Miehikkälä – 26.4.2019 Helsinki) oli huippusuosittu suomalainen iskelmälaulaja. Hänen suurimpia hittejä ovat mm. satumaa, onnen maa, niittykukkaset, virran rannalla ja jaksaa vanhakin tanssia.

Konsertin liput ovat myynnissä NYT. Liput maksavat 38 euroa/kpl. Lippuja myydään ennakkoon Ojalan Pakarissa (Topeeka 42, 61800 Kauhajoki) ja Kauhajoen Veikon Koneessa (Puistotie 50, 61800 Kauhajoki). Ennakkomyyntipisteissä maksutapa on käteinen.

Lippuja myydään myös nettikaupassa, jossa myynnissä on myös 6 euron hintaisia kahvilippuja, jotka sisältävät kahvin/teen + piirakan. Kahviliput voi käyttää konserttipaikassa ennen konserttia tai konsertin 15 minuutin väliajalla.

Pääsylippujen nettikauppaan pääsee TÄSTÄ linkistä tai kopioimalla tämä osoite selaimeen: https://events.liveto.io/events/aavan-meren-tuolla-puolen-muistoissa-reijo-taipale Maksutavat: korttimaksu, verkkopankki, mobiilimaksut ja erilaiset tyky-sovellukset. (Epassi ja Smartum).

Pääsylippuja voi ostaa ennakkoon myös konserttipäivänä koulukeskuksen liikuntahallilla alkaen kello 15, kun ovet avataan. Maksutapana on käteinen, kortti, mobile pay tai erilaiset tyky-sovellukset.

Yli 15 henkilön ryhmät voivat tehdä lipputiedustelut ja -varaukset sähköpostilla osoitteeseen: meyliko@hotmail.com

Lämpimästi tervetuloa viettämään unohtumaton musiikkihetki kanssamme!

Tehree Horn oranssipaitoihin

Karhubasket on solminut uuden pelaajasopimuksen. Yksivuotiseen sopimuspaperiin nimikirjoituksen on piirtänyt 24-vuotias ja 191 senttinen takamies Tehree Horn.

Horn pelasi viisi kautta yliopistokorista USA:ssa. Ensimmäisellä kaudella kouluna oli Urbana (29 ottelua, 29,7 minuuttia, 11,7 pistettä, 4,6 levypalloa, 17 syöttöä). Sitten hän vaihtoi neljäksi kaudeksi South Carolina-Aikeniin, jossa aikoinaan yliopistokorista pelasi myös Greg Gibson. Viimeisellä yliopistokaudella 2023-2024 Horn pelasi 30 ottelussa ja oli avausviisikossa 28 kertaa. Peliaikaa kertyi 29,8 minuuttia ottelua kohden ja tilastot kertovat riviä 15,4 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,9 syöttöä. Kolmoset upposivat 43 ja vapaaheitot 75 prosentin tarkkuudella.

Yliopiston jälkeen ura jatkui Euroopan ammattilaiskentillä ja osoitteena oli Saksa. Kahden kauden ajan seurana oli BBC Bayreuth, joka pelaa Saksan Pro A:ssa eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella tilastot kertovat keskiarvoiksi 33 ottelussa ja 25,4 minuutin peliajalla 11,7 pistettä, 3,6 levyriä ja 2,5 syöttöä. Kolmoset upposivat 36 ja vapaaheitot 86 prosentin tarkkuudella.

-Tehree on takakentän pelaaja, joka on Saksassa pelannut erilaisissa rooleissa, päävalmentaja Konsta Mastomäki kertoo. Hän on aktiivinen pelaaja, joka pystyy puolustamaan koko kentällä ja tuo energiaa joukkueen pelaamiseen. Hyökkäyksessä Tehree pystyy luomaan itselleen heiton ja kykenee luomaan tilanteita myös muille pelaajille.

Aatu Kivimäki oranssipaitoihin

Karhubasket on tehnyt kolmen vuoden pelaajasopimuksen Aatu Kivimäen kanssa. 29-vuotias ja 186 senttinen Kivimäki täyttää takamiehen tontin. Kivimäki on pelannut kaksi edellistä kautta Slovakiassa ja voittanut molemmilla kausilla mestaruuden Patrioti Levicen joukkueessa. Tällä kaudella Kivimäki ei pelannut finaaleissa, kun kärsi loukkaantumisesta. Tämän kauden keskiarvot Slovakiassa olivat 6 pistettä, 1,4 levyriä ja 2,4 syöttöä, 26 ottelussa ja hieman runsaan 22 minuutin peliajalla. Avausviisikossa hän oli 12 kertaan. Ensimmäisellä Levicen kaudella tilaston kertoivat keskiarvoiksi 36 ottelussa ja runsaan 23 minuutin peliajalla riviä 9,1 pinnaa, 2,4 levyriä ja 3,6 passia.

Slovakian extraliigan lisäksi Kivimäki sai Levicessä tuntumaa myös eropeleihin. Ensimmäisellä kaudella joukkue osallistui BCL:n karsintoihin ja pelasi kuusi ottelua FIBA Europe Cupissa. Ennen juuri mestaruuteen päättynyttä kautta Levice raivasi tiensä kolmella voitokkaalla BCL:n karsitaottelussa BCL:n runkosarjaan. Seitsemässä BCL:n ottelussa kivimäki oli avauksessa kaksi kertaa, pelasi 18 minuuttia ottelua kohden ja teki keskiarvoiksi 6,4 pistettä, 1,7 levypalloa ja 1,6 syttöä.

Ennen Slovakiaa Kivimäki pelasi 3 kautta Saksassa. Joukkueena oli Tübingen. Kaksi ensimmäistä kautta menivät pro A:ssa eli kakkostasolla (kaudet 2021-22, 22-23) ja viimeinen kausi (23-24) Bundesliigassa keskiarvoilla 6,5 pistettä, 1,4 levypalloa ja 4,3 syöttöä.

Korisliigaa Karkkilan kasvatti Kivimäki pelasi viisi kautta Salon Vilppaassa, voittaen yhden Suomen mestaruuden ja kaksi hopeaa. Viimeisellä kaudella Vilppaassa (2020-21) Kivimäki pelasi 36 ottelussa ja teki keskiarvoksi 8,8 pinnaa, levypalloa 1,2 ja 3,3 pistettä. Yhteensä pelejä Korisliigassa on pelattuna 204 kappaletta ja lisää on luvassa. Kivimäki on myös pelannut 6 maaottelua Susijengissä, 5 haastajamaaottelua sekä 64 nuorten maaottelua.

-Kuulin Aatun agentilta jo pari kuukautta sitten, että paluu Suomeen voisi olla mahdollista, päävalmentaja Konsta Mastomäki kertoo. Juttelimme jo silloin Aatun kanssa ensimmäisen kerran ja ajatus jäi kytemään. Viime viikolla olimme uudestaan yhteydessä ja tämä kortti haluttiin katsoa. Hienoa, että asia saatiin maaliin nopealla aikataululla.

– Aatun hankinta on ehdottomasti iso satsaus meiltä ja monivuotinen sopimus antaa pohjaa myös tuleville kausille. Aatu on pelannut useammassa voittavassa joukkueessa ja hän tuo meille ennen kaikkea kokemusta ja selkärankaa. Kotimainen takapelaaja oli meillä koko ajan yhtenä ajatuksena ja Aatu on ehdottomasti paras mahdollinen vaihtoehto sille pelipaikalle.

– Vakuutuin keskusteluista Aatun kanssa, että hänellä on nälkää tulla Suomeen pelaamaan ja halu menestyä sekä kilpailla joka päivä. Hän tuo mukanaan meille kokemusta ja varmuutta. Ehdottomasti positiivinen signaus meiltä.

– Joukkueemme kasaus on tänä vuonna kestänyt normaalia pidempään, mutta uskon että tämän hankinnan myötä pääsemme vauhdilla eteenpäin, Mastomäki kertoo.

– Hienoa liittyä Kauhajoen riveihin ja pelata taas Korisliigaa, verkkotoimituksen tavoittama Kivimäki kertoo. Meillä oli Konstan kanssa hyvät keskustelut jo aikaisessa vaiheessa ja odotan innolla kauden alkua ja etenkin kotipelejä fanien edessä. Nähdään areenalla!

Tyeree Bryan saapuu oranssipaitoihin

Karhubasket on solminut ensimmäisen uuden pelaajasopimuksen tulevalle kaudelle 2026-2027. Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan.

Bryan pelasi viime kaudella 33 ottelua Texas Techin yliopistossa. Hän oli avausviisikossa 13 kertaa ja peliaikaa kertyi 17 minuuttia ottelua kohden. Keskiarvoiksi tuli 3,5 pistettä ja 2,5 levypalloa.

Viime kausi oli Bryanin viides yliopistossa. Ennen Texas Techissä pelattua kautta Bryan pelasi kaksi kautta Santa Claran yliopistossa. Kaudella 2024-2025 hän pelasi 32 ottelussa ja oli viisikossa 25 kertaan. 27,3 minuutin peliajalla keskiarvot olivat 10,4 pistettä, 4,4 levyriä, 1.6 syöttöä ja 1,1 riistoa.

Yliopisto alkoi kaudella 2021-2022 Indian Riverin yliopistossa (33 ottelua, 12,1 pistettä, 7,3 levypalloa, 1,5 syöttöä ja 1,1 riistoa) ja seuraavaksi kaudeksi hän vaihtoi Charleston Southerniin (29 ottelua, 10,5 pistettä, 5,5 levypalloa ja 1,8 syöttöä). Viimeisellä yliopistokaudella kolmosten osumatarkkuus oli 28,6 prosenttia, mutta neljän ensimmäisen kauden aikana Tyeree upotti kolmoset 35 – 42 prosenttisesti.

Päävalmentaja Konsta Mastomäki kommentoi pelaajasopimusta seuraavasti: – Tyeree on ulottuva ja atleettinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan hyökkäyksessä eri pelipaikoilla. Myös puolustuspäässä uskon hänen kykenevän eri pelipaikkojen puolustamiseen. Hän on erinomainen kolmen pisteen heittäjä, joka tuo meille heittouhkaa. Viimeisin kausi yliopistossa oli hänelle vaisumpi, pienen loukkaantumisen johdosta uudessa joukkueessa hänellä oli vaikeuksia saada sopivaa roolia ja vastuu jäi aikaisempia kausia pienemmäksi. Nyt hänellä onkin kova nälkä päästä taas näyttämään ja kehittymään entisestään pelaajana, Mastomäki kertoo.

Karhubasket jatkaa pelaajamarkkinoiden tutkimista. Kaudeksi 2026-2027 voimassaolevat pelaajasopimukset ovat Antti Ahosen, Hugo Bomanin ja Tyeree Bryanin kanssa.

Cedric Latimer on uusi apuvalmentaja

Karhubasketin uusi apuvalmentaja on 38-vuotias Cedric Latimer. Sopimus on kaksivuotinen ja se sisältää molemminpuolisen option kolmannesta kaudesta.

Apuvalmentajan rekrytointi hoidettiin päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla, sillä valmennus on tiimityötä. Latimer on valmentanut Mastomäen kanssa Loimaan Biisoneita. Hän hyppäsi valmentajan rooliin helmikuussa 2024, kun Mastomäestä tuli loimaalaisten päävalmentaja.

Latimer omaa myös vahvan pelaajataustan. Kausilla 2006-2007 ja 2007-2008 hän pelasi Santa Claran yliopistossa USA:ssa. Kaudella 2009-2010 hän edusti Saint Francis Pennsylvaniaa, jossa pelejä kertyi 30 kappaletta ja peliaikaa tuli hieman vajaat 23 minuuttia. Tilastoihin kirjattiin keskiarvoksi 9 pistettä ja 2,7 levypalloa.

Kaudella 2010-2011 hänet valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi, kun hän edusti Lahtea. Yhteensä Latimer on pelannut 155 Korisliigan ottelua Lahden, Korihaiden, Kobrien ja KTP:n joukkueissa. Korisliigan lisäksi hän pelasi 87 divari A:n ottelua Oulussa, ToPo:ssa, MuKi:ssa ja Biisoneissa. Nuorten maaotteluita Latimer pelasi 36 nuorten maaottelua.

Päävalmentaja Kosta Mastomäki kommentoi ”Cedu” Latimerin sopimusta seuraavasti: – Minulle oli koko ajan selvää, että haluan Cedun lähtevän mukaan Kauhajoelle. Cedun kanssa on valmennettu 2,5 vuotta yhdessä Loimaalla ja tiedämme toistemme tavat toimia.  Hän on luotettava ja ahkera valmentaja ja uuteen ympäristöön mentäessä koen, että on tärkeää saada tuttu valmentaja mukaan projektiin.

-Olen erittäin kiitollinen Konstalle ja Karhu Basketin organisaatiolle tästä mahdollisuudesta, Latimer kertoo. On hienoa päästä toimimaan suomikoriksen korkeatasoisimmassa työympäristössä IKH Areenalla ja haluan arvostaa tätä tilaisuutta tekemällä mahdollisimman paljon töitä joukkueen sekä organisaation eteen päivittäin.

Latimer on muuttamassa Kauhajoelle Kesäkuun toisella viikolla ja aloittaa päivittäisen työn ensi kauden joukkueen valmennuksen suunnittelemiseksi.

Perjantaina juhlitaan Janne Koskimiehen taivalta Kauhajoella

Tänä keväänä tulee päätökseen Janne Koskimiehen yhdeksän kauden mittainen rupeama Karhubasketin valmennuksessa. Kaksi ensimmäistä kautta vierähtivät Jussi Laakson apuvalmentajana, mutta hyppäsi sen jälkeen päävalmentajan saappaisiin.

Nämä yhdeksän kautta ovat tuoneet Kauhajoelle kolme Suomen mestaruutta ja niistä viimeinen, alkukesästä 2022 tullut kolmas mestaruus, tuli Koskimiehen päävalmentajakaudella. Kolmen mestaruuden lisäksi Karhubasket on tuona aikana ollut joka kausi mitaleilla. Kolmen kullan lisäksi (2018, 2019, 2022) on tullut kolme hopeaa (2021, 2023, 2025) ja yksi pronssi (2024). Kausi 2019-2020 jäi kesken koronan takia ja juuri päättyneellä kaudella kausi päättyi puolivälierätappioon Katajalle.

Koskimies on siis todellakin jäätänyt jälkensä Kauhajokiseen koripalloon. Mutta menestys Korisliigassa on vain yksi osa-alue, jossa Koskimiehen ja hänen tiiminsä ovat menestyneet. On nostettava esille hänen työnsä paikkakunnan lasten ja nuoren parissa ja heidän hyväkseen. Koskimies on ideoinut ja toteuttanut joukkueensa kanssa kiusaamisen vastaista kampanjaa, jossa on mukana kouluja Kauhajoen lisäksi ympäristökunnista. Kampanjassa opettajat valitsevat luokasta kuukauden joukkuepelaajan, joka ehkäisee ja puuttuu kiusaamiseen sekä ottaa kaikki ryhmänsä oppilaat huomioon. Joukkue käy sitten palkitsemassa valitut oppilaat koululla ja palkitut oppilaat sekä heidän luokkakaverit ovat saaneet kutsun Karhubasketin kotiotteluun. Kampanjan lisäksi Koskimies on osallistunut erilaisten lasten ja nuorten ohjaamiseen, sekä ollut mukana juniorijoukkueiden valmennuksessa.

-Tämä ajanjakso on ollut tuloksellisesti poikkeuksellinen, mutta silti vielä erityisemmän ja upeamman siitä olette tehneet kaikki te, joidenka kanssa olen saanut tämän matkan kulkea, Janne Koskimies kertoo. Minua on kohdeltu täällä Kauhajoella aina todella lämpimästi ja Etelä-Pohjalaisuus on varmasti osa minua lopun elämääni.

-Ja uskallan väittää niin monien täällä pelanneiden tai valmentaneiden jakavan saman tunteen. Sellaista puheenvuoroa, jonka Kantosen Henkka puolivälieräsarjan jälkeen pressissä piti, ei ihan joka päivä tule ammattilaisurheilussa vastaan.

Seitsemästä Korisliigamitalista, yhteensä 16 eri maassa pelatuista kansainvälisistä otteluista sekä tietysti kaikista mukana olleista huippupersoonista on lukemattomia tarinoita, joita kokoonnumme muistelemaan kuvien ja videoiden kera tänään perjantaina 17.4 klo 18:30 IKH-Areenan VIP-ravintolaan. Ohjelma:

VIP-ravintolan ulko-ovet aukeavat klo 18.

Buffet ruokailu hintaan 14,90 euroa kello 18 -> pizza- ja wing-buffa. Ruokaa on varattu 100 henkilölle.

Tilaisuus on kaikille avoin. Silloin äänessä ovat Janne Koskimiehen lisäksi mm. Vesa Ojala, Mikko Katajisto, Risto-Matti Rousku ja Pertti Holma. Tarinoista ei tule olemaan pulaa – vastuu toki siirtyy kuulijoille.