UUTISET

12.03.2026

OTTELUENNAKKO: HELSINKI SEAGULLS – KARHUBASKET

Pelaako Skyler Flatten perjantaina? (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Korisliigan loppusarjat lähestyvät huipennusta. Jäljellä on kaksi kierrosta ja asetelmat sekä ylemmässä että alemmassa loppusarjassa ovat mielenkiintoiset. Karhubasket (19 voittoa/11 tappiota) lähtee loppusarjan viimeiseen vieraspeliin sarjataulukon kakkospaikalta, mutta neljän ottelun tappioputki on muokannut taistelun pudotuspelien kotiedusta kireäksi. Kauhajokisilla on edelleen kaikki omissa käsissä ja kakkospaikkaan riittää kaksi voittoa. Jos perjantaina Kisahallista tulee voitto, niin oranssipaidat varmistavat kotiedun.

Perjantain isännät Helsinki Seagulls (14 voittoa/16 tappiota) ovat oman paikkansa kuudenneksi lukinneet. Helsinkiläiset pääsevät nyt rakentamaan peliään kuntoon pudotuspeliä varten. Mitään riskejä peluutuksen suhteen ei tarvitse ottaa, joten jos jotain pientä vaivaa tai loukkaantumista on, nyt on mahdollisuus huilata. Gulls tulee kohtaamaan pudotuspelien avauskierroksella kolmanneksi sijoittuneen joukkueen. Tilanne sijojen kaksi – viisi kohdalla on täysin avoin, joten mitään käsitystä tulevasta vastustajasta helsinkiläisillä ei ole. Se voi olla Karhubasket, mutta myös KTP, Korihait tai Honka. Voipi olla, että Gulls toivoo pääkaupunginderbyä ensimmäiseksi pudotuspelikierrokselle.

Helsinki Seagulls – Karhubasket Kisahallissa perjantaina 13. maaliskuuta kello 18.30.

Ottelua voi katsella suorana Ruudun välityksellä. Ruudun lähetys alkaa kello 18.20.

Fanibussi ei ole perjantaina lähdössä Helsinkiin. IKH Areenan VIP-ravintolassa on kisakatsomo avoinna, joten peliä pääsee katsomaan hyvässä porukassa. VIP-ravintolan ulko-ovet avautuvat kello 18 ja tarjolla on pitsabuffa hintaan 14,90. Myös juomat ovat kylmiä.

Ty Berryn kolmoset upposivat tiistaina 66,7 prosentin tarkkuudella (4/6) (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Seagulls tulee sijoittumaan ylemmän loppusarjan kuudenneksi. Vilpas on jo varmistanut loppusarjan voiton ja saa kotiedun kaikkiin kevään pudotuspelisarjoihin. Karhubasket on toisena kahden sarjapisteen marginaalilla kolmikkoon KTP, Korihait ja Honka. Tämä nelikko ratkoo kahden viimeisen kierroksen aikana kolmen kotiedun kohtalon. Karhubasket on voittanut kahdesti KTP:n ja Korihait, mutta on molempia vastaan jäljessä koriedussa. Jos kauhajokiset päätyvät tasapisteisiin toisen näistä joukkueiden kanssa, niin vastustaja siirtyy edelle. Jos koko kolmikko on tasapisteissä, niin silloin kolmen joukkueen kohtaamisista muodostetaan oma sarjataulukko. Korihait kohtaa päätöskierroksella 18. maaliskuuta juuri KTP:n. Voitot keskinäisistä otteluista ovat kotkalaisten eduksi ennen viimeistä kohtaamista 2-1 ja koriero on 0. Jos KTP viimeisen ottelun voittaa, niin kolmikon Karhubasket – KTP – Korihait järjestys tasapisteissä olisi KTP – Karhubasket – Korihait, koska KTP:llä olisi viisi voittoa, Karhubasketilla neljä ja Korihailla kolme. Jos Korihait ottelun voittaa, niin kaikilla olisi neljä voittoa ja sitten aletaan vertailla keskinäisten otteluiden korieroa. Koska oranssipaidat ovat korierossa -22 pistettä KTP:tä vastaan ja -10 pistettä Korihaille, niin Haiden pitäisi voittaa ottelu yli 50 pisteellä, jotta Karhubasket nousisi KTP:n edelle. Tämä tuskin tulee tapahtumaan.

Edellisen spekulaation voi sotkea Honka, joka voi vielä nousta tasapisteisiin kolmikon kanssa. Honka kohtaa vielä Korihait kotona ja päätöskierroksella Karhubasketin vieraissa. Nelikko on tasapisteissä, jos Karhubasket häviää viimeiset kaksi peliä, Honka häviää kotiottelun Korihaille, mutta voittaa Kauhajoella ja KTP häviää kotona seuraavan pelin Vilppaalle, mutta voittaa päätöspelissä Korihait. Tässä tapauksessa järjestys olisi KTP (9 voittoa), Korihait (6 voittoa), Honka (5 voittoa) ja Karhubasket (5 voittoa, mutta Honkaa vastaan 1-3).

Kaiken tuon yllä olevan spekulaation Karhubasket voi välttää voittamalla kaksi viimeistä ottelua. Silloin kauhajokiset sijoittuvat toiseksi ja kohtaavat pudotuspelien avauskierroksella alemman loppusarjan voittajan (Pyrintö tai Kataja). Voittamalla perjantaina Kisahallissa kauhajokiset nousisivat 40 sarjapisteeseen. Silloin Korihaiden tai Hongan maksimi pistemäärä on keskinäisen ottelun takia 38 pistettä, joten kauhajokiset sijoittuisivat kolmanneksi (esim. KTP 2/2 voittoa, Korihait 1/2 voittoa, Honka 1/2 voittoa) tai neljänneksi (KTP 2/2 voittoa, Korihait 0/2 voittoa, Honka 2/2 voittoa).

Koska spekulaatio on mukavaa, niin jatketaan alemman loppusarjan tilanteella. Jos kauhajokiset sijoittuvat ylemmän loppusarjan puolella toiseksi, niin vastustaja on alemman loppusarjan voittaja. Se on joko Pyrintö tai Kataja. Tämä saattaa ratketa lauantaina, jos Pyrintö voittaa kotona Kouvot ja Kataja häviää Loimaalla. Jos molemmat voittavat lauantaina tai Pyrintö häviää, niin alemman loppusarjan voittaja ratkaistaan päätöskierroksella keskiviikkona 18.3. Joensuussa, jossa joukkueet kohtaavat. Keskinäiset ovat nyt Pyrinnölle 2-1 ja koriero +9. Jos päätöskierrokselle lähdetään nykyisessä asetelmissa eli joukkueiden ero on kaksi sarjapistettä, niin tamperelaisille riittää loppusarjan voittoon 1-8 pisteen tappiokin. Jos otteluun lähdetään sarjapisteiden osalta tasoissa, niin päätöskierroksen voittaja on sarjan ykkönen.

Pyrintö on jo pudotuspelipaikkansa varmistanut. Kataja voi vielä tipahtaa ulos pudotuspeleistä, sillä jos joensuulaiset häviävät lauantaina Loimaalla sekä päätöspelin kotona Pyrinnölle ja Lahti voittaa Kobrat sekä päätöskierroksella Biisonit kotona, niin pudotuspelit jäävät haaveeksi, koska Lahti on keskinäisissä kohtaamisissa ollut parempi voitoin 3-1. Mielenkiintoiseksi päätöskierroksen tekisi Biisoneiden 12 pisteen voitto Katajasta lauantaina, sillä jos Pyrintö voittaisi Katajan päätöskierroksella, niin päätöskierroksen ottelun Lahti – Bisons voittaja nousisi pudotuspeleihin.

Kaikki asetelmat selkeytyvät viikonvaihteen kierroksen jälkeen, kun panokset viimeiselle kierrokselle keskiviikkona 18.3. ovat pöydällä.

Karhubasket kärsi tiistaina neljännen perättäisen tappion, kun Korihait hakivat 79-89 voiton IKH Areenasta. Kokonaisuudessaan ylemmän loppusarjan saldo on ollut kehno, sillä kahdeksasta ottelusta on tullut vain kaksi voittoa. Tappiosta huolimatta pelissä oli positiivisia elementtejä. Kaukoheittopeli oli edellisessä peleissä ollut täysin hukassa, joten 36 prosentin tarkkuus mahdollistaa pelien voittamisen. Menetysten määrä on takamiesten Juuso Salmen ja Fiifi Aidoon paluun jälkeen myös ollut vähäinen, mikä auttaa voittotaistelussa. Parannettavaa löytyy levypallopelaamisesta, sillä siinä Korihait olivat parempia lukemin 31-42. Myös viimeistely korin läheisyydestä täytyy olla tarkempaa, kuten päävalmentaja Janne Koskimies ottelun jälkeen painotti; – Olimme tänään pelissä mukana. Tänään se kaatui korin alta viimeistelyyn, kun sinne jäi toistakymmentä pistettä. Emme vain pystyneet laittamaan palloa sieltä koriin. Meidän pitää olla tilanteissa terävämpi, emmekä saa virheitäkään, kun olemme arkoja. Tuomarit eivät vihellä virheitä eikä pidäkään viheltää, vaan meidän pitää viimeistellä paremmin ja olla kovempia. Meillä on vastustajaa vähemmän menetyksiä ja enemmän syöttöjä, Koskimies listasi positiivisia asioita.

Fiifi Aidoo teki tiistaina 4 pinnaa ja jakoi 3 syöötöä. Hän oli myös kotijoukkueen paran +/-tilastossa lukemalla +4 (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Sentteri Ike Nweke (27/5) oli oranssipaitojen pisteykkönen 27 pinnalla. Ty Berry (23/5/2) teki 23 pistettä ja upotti kolmoset 66,7 (4/6) prosentin tarkkuudella. Muista pelaajista vain kapteeni Oliver Kandén (10/3) pääsi kaksinumeroisille pistelukemille. Kalle Koivunen upotti kaksi kolmosta 50 prosentin tarkkuudella ja Fiifi Aidoo pelasi hyvät 18 minuuttia. Aidoolle on varmasti vastuuta tulossa Helsingissä lisää.

Kauhajokiset pelasivat tiistaina ilman Skyler Flatteniä. Hän toipuu ylävartalovammasta, mutta oli mukana joukkueen harjoituksissa torstaina aamupäivästä. Pelaaminen ratkeaa varmasti perjantaina. Joey Holifield on matkannut tällä viikolla Yhdysvaltoihin toipumaan alavartalovammasta, eikä enää esiinnyt Karhubasketin kokoonpanossa. Päävalmentaja Janne Koskimiehen perjantain ottelua alustavat kommentit ja alustava kokoonpano löytyy perjantaina kello 10 TÄSTÄ linkistä.

Seagulls hävisi tiistaina kotona Kisahallissa KTP:lle pistein 84-92. Lokkien saldo ylemmän loppusarjan peleistä on sama kuin kauhajokisilla eli kaksi voittoa ja kuusi tappiota. Tiistain tappio oli helsinkiläisille toinen perättäinen, sillä edellisessä ottelussa tappio tuli Uudessakaupungissa Korihaille lukemin 86-73.

Gulls pelasi tiistaina ilman ehkäpä joukkueen tärkeintä syömähammasta Rene Rougeauta. Myös Ricky Waxlax oli tuosta ottelusta sivussa. Rougeaun puuttuminen näkyi levypalloissa, jotka KTP voitti 30-41. KTP haki 12 hyökkäyslevyriä ja teki niistä 15 pistettä. Gulls upotti kakkoset 58,1 ja kolmoset 30,8 prosentin tarkkuudella. KTP eteni voittoon, kun se heitti kaukoheitot 38,1 prosentilla. Christian Keeling (23/6) teki 23 pistettä. Trey Niemi (24/2/2) oli kentän paras pistemies yhdessä KTP:n Koen Sapwellin kanssa. Niemi upotti kaksi kolmosta 50 prosentin tarkkuudella ja seitsemän kakkosta 70 prosentilla. Jalen Henry (13/7) pääsi myös yli 10 pisteen ja takamies Kahron Ross (9/4/13/3 riistoa) jakoi 13 passia sekä riisti kolmesti. Tiistaisesta Ruudun lähetyksestä verkkotoimitus poimi tiedon, että Rougeaulla tai Waxlaxilla ei ole mitään vakavampaa vammaa, mutta molemmat saattavat missata loput pelit ennen pudotuspelejä.

#0 Chrysostom Chukwuma, 28 ott, 18,6 min, 7,1/3/0,5

#1 Jalen Henry, 13 ott, 29,1 min, 18,9/6,9/1,5

#2 Trey Niemi, 30 ott, 16,7 min, 8,6/1,9/1,7

#3 Kahron Ross, 27 ott, 33,7 min, 16,4/3,7/8,6/2,2 riistoa

#4 Rene Rougeau, 26 ott, 31 min, 14,7/8,5/3,4/2,1 riistoa/2,3 torjuntaa

#5 Elias Leskinen, 15 ott, 4,1 min, 0,6/1,1/0,1

#10 Osku Heinonen, 30 ott, 22,4 min, 7,8/1,7/1,1

#16 Jonas Kaivos, 3 ott, 4,1 min, 0,3/0,7

#23 Michael Pietrzyk, 2 ott, 1,8 min, 1/1

#25 Lenni Hervola, 10 ott, 3,9 min, 1,4/0,2/0,7

#40 Justus Kilpinen, 26 ott, 8,5 min, 2,5/1,2/0,2

#47 Ricky Waxlax, 28 ott, 22,7 min, 5,8/3/0,7

#55 Christian Keeling, 28 ott, 30,8 min, 15,9/4,3/2/1,9 riistoa

Gulls #3 Kahros Ross johtaa Korisliigan syöttötilastoa 8,6 keskiarvolla (kuva: Samira Lee)

Jos Rougeau on pois, niin hän jättää ison aukon Gullsien kokoonpanoon. Rene on sarjan viideksi paras levypallopelaaja, riistoissa hän on neljäntenä ja johtaa torjuntatilastoa. Jos Waxlax puuttuu, niin silloin avausviisikosta puuttui kaksi palasta. Trey Niemi kiitti tiistaina vastuusta ja teki 24 pistettä. Myös Chrysostom Chukwuma on pelannut erinomaisen kauden. Kahron Ross jakaa sarjassa eniten syöttöjä ja hänen kanssa riittää tekimistä. Jalen Henry on Lokkien paras pistemies, joten hänet pitää vartioida tarkasti.

Henry on myös erinomainen kaukoheittäjä. Osumatarkkuus on ollut 40,5 prosenttia. Muita vaarallisia pelaaja bonuskaaren takaa ovat Christian Keeling (3p 43,3 %), Niemi (37,6) ja Osku Heinonen (32,4), vaikka Heinonen ei vielä ole kaukoheitoille parasta virettä löytänytkään.

Joukkueiden tilastovertailu (sijoitus Korisliigassa):

Pisteet per ottelu: KB 82,6 (11.)/Gulls 84,9 (9.)

Päästetyt pisteet: KB 82,5 (2.)/Gulls 83,2 (3.)

Hyökkäyslevypallot: KB 12,7 (8.)/Gulls 10,5 (12.)

Levypallot: KB 39,3 (8.)/Gulls 36,8 (12.)

Syötöt: KB 17 (8.)/Gulls 17,9 (5.)

Riistot: KB 7,1 (7.)/Gulls 8,7 (3.)

Menetykset: KB 13 (7.)/Gulls 10,9 (1.)

Torjunnat: KB 1,7 (12.)/Gulls 4,5 (2.)

1p: KB 72,9 % (9.)/Gulls 77,5 % (4.)

2p: KB 51,8 % (8.)/Gulls 51,3 (10.)

3p: KB 32,3 % (8.)/Gulls 35,5 % (2.)

Joukkueet tekevät miltei saman määrän pisteitä ottelua kohden ja päästävät myös miltei saman verran pisteitä. Gullseilla on etu pisteissä ja kauhajokisten etu puolustuspäässä on marginaalinen. Helsinkiläiset ovat sarjan toiseksi tarkin kaukoheittojoukkue, mutta kauhajokiset ovat hiukan tarkempia kakkosissa. Levyreissä Karhubasketilla pitäisi olla pienoinen etu ja jos Rougeau puuttuu, niin etua voisi olla enemmänkin, mutta se pitää vielä käyttää hyväksi. Pallosta pitää huolehtia, sillä Gulls on avain kärkijoukkueita riistoissa ja menetyksiä helsinkiläiselle tulee sarjassa vähiten.

Ovatko Rougeau ja Waxlax kokoonpanossa? Siihen saadaan hieman ennakkokäsitystä perjantaina kello 10, kun päävalmentaja Timo Saukkolan ottelua alustavat kommentit ja alustava kokoonpano tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle. Ne löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Helsinki Seagulls – Karhubasket Kisahallissa perjantaina 13. maaliskuuta kello 18.30.

Muista IKH Areenan VIP-ravintolan kisastudio perjantaina alkaen kello 18.

Karhubasketin ylemmän loppusarjan viimeinen kotiottelu pelataan keskiviikkona 18. maaliskuuta kello 18.30 IKH Areenalla. Silloin vieraaksi saapuu Tapiolan Honka. Kyseisessä ottelussa panosta riittää ja riippuen otteluista ennen sitä, niin panos voi olla todella suuri.

Liput on myynnissä osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona pääaulassa kello 16.30, kun areenan ovet avataan ja ravintolat pyörähtävät käyntiin.