KAUNIS KIITOS JA KUMARRUS

Olen viettänyt neljä hienoa vuotta Kauhajoella, jonka aikana minua on kohdeltu erittäin hyvin ja kunnioittavasti. Haluan kiittää koko Kauhajokea ja kauhajokisia tästä. Oli hienoa, että sain olla mukana toiminnassa, jonka vuoksi moni itseni mukaan lukien sai kokea isoja tunteita. Välillä pettymyksen tunteita, mutta myös paljon onnistumisen tunteita. Tämä on varmaan viime kädessä se, miksi teen työtäni urheilun parissa.

Iso kiitos Vesa Ojalalle, Mikki Perälälle ja Sami Toiviaiselle, jotka toivottivat minut tervetulleeksi töihin vuonna 2015. Veskulle tietenkin vielä erittäin iso kiitos lisää, koska luotti keltanokkapäävalmentajaan ja antoi mahdollisuuden toimia joukkueen päävalmentajana kahden vuoden ajan. Tämä ajanjakso ei varmasti unohdu koskaan.

Joukkueet, pelaajat ja staffit, joissa olen päässyt toimimaan ovat olleet upeita. On ollut etuoikeutettua päästä työskentelemään kanssanne. Toivottavasti tiemme kohtaa vielä jossain vaiheessa elämää. Isot tsempit Jannelle seuraavaan ajanjaksoon päävalmentajana. Yhteistyömme jatkuu hieman eri tavalla, mutta tärkeintä on, että se jatkuu.

En lähde erikseen nimeämään kaikkia minua tukeneita ihmisiä, teitä on niin monta! Toivon, että ymmärrätte 😊 Taustaryhmä, faniklubi, sponsorit/tukijat, yleisö, toimitsijat, seuran juniorit, seuran juniorivalmentajat, kaverini ja ystäväperheeni, kaikki ansaitsevat kiitokset. Pelaajien ja taustahenkilöiden perheet, olette korvaamattomia ja ehkä maailman ymmärtäväisimpiä ihmisiä. Kiitos!

Nyt minun on aika kääntää uusi lehti elämässäni ja muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle. Siellä odottaa muutokset ennen kaikkea henkilökohtaisessa elämässäni, jonka vuoksi sinne halusin takaisin muuttaa. Muutoksia tapahtuu toki korisrintamallakin ja olenkin onnellinen siitä, että ensi kaudella pääsen tekemään ainakin kaksi reissua Kauhajoelle.

Hymyillään kun tavataan!

Peace and out,

Coach Jussi

 

Karhubasket kiittää Jussi Laakso mahtavasta työstä joukkueen valmentajana. Jussi luotsasi oranssipaitoja kahden kauden aikana 103 ottelussa. Voittoja tuli 75 kappaletta ja tappioita 28, voittoprosentin ollessa loistava 72,8.

Pudotuspeleissä jälki oli vieläkin kovempaa. Kahden kauden aikana kaksi mestaruutta, eikä kukaan voi vaatia enempää. 26 ottelua, 22 voittoa ja neljä tappiota, muodostavat voittoprosentiksi hurjan 84,6. Tuo voittoprosenttilukema on kovin pääsarjan historiassa, jos laskuista jätetään pois valmentajat, jotka ovat valmentaneet yhdessä tai kahdessa ottelussa.

Laakson johdolla Karhubasket pelasi myös historiansa ensimmäiset europelit. Niistä saldoksi tuli neljä voittoa ja kaksi tappiota.

Isot kiitokset Jussille ja onnea sekä menestystä Seagullsien päävalmentajan pestiin!

(kuva: Erkki Hautaviita)

Karhubasket juhli mestaruutta kansanjuhlassa

Karhubasket järjesti yhteistyössä Kauhajoen kaupungin kanssa mitalijuhlat Ojalan Pakarin pihalla keskiviikkona 29. päivä toukokuuta. Toisena vuonna peräkkäin mitalijuhla sai kultaiset kehykset, kun Karhubasket voitti Suomen mestaruuden Korisliigan finaaleissa. Finaalisarjassa kaatui Kouvolan Kouvot otteluvoitoin 4-1 ja ratkaiseva finaaliottelu pelattiin karhuluolassa viime sunnuntaina.

Mitalijuhlassa oli jälleen mukana Provion Oy, joka järjesti Ojalan Pakarin pihalle rekan, jonka lavalla juhlallisuudet pidettiin. Provion järjesti myös Karhubasketin pudotuspelien kotiotteluihin VIP-tilat, jotka toimivat hienosti.

Pantteri, Töyssy & Tervaniemi Duo ja taustalla mestarijoukkue (kuva: Erkki Hautaviita)

Keskiviikon juhlallisuudet keräsivät arviolta 1500 henkilöä paikalle. Juhlassa esiteltiin Karhubasketin mestaruusjoukkue, joka sai juhlaväeltä hurjat suosionosoitukset. Kauhajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse Hautala piti juhlapuheen ja kaupunginjohtaja Linda Leinonen kertoi koripallon merkityksestä Kauhajoelle. Musiikista vastasi Duo Töyssy & Tervaniemi, sekä juhlan lopuksi Pasi ja Anssi esittivät Karhubasket Fan Clubin virallisen biisin oranssi on meidän.

Kauhajoen kaupunginjohtaja Linda Leinonen nosti pantteripatsaan juhlakansan nähtäville (kuva: Erkki Hautaviita)

Karhubasketin puheenjohtaja Vesa Ojala jakoi ansaitusti kiitoksia omassa puheenvuorossaan. Ojala kiitti faneja, jotka ovat tuonneet oranssipaitojen kotiotteluihin mahtavan tunnelman ja olleet myös hienosti mukana monissa vieraspeleissä. Kiitosta saivat myös järjestysmiehet, kanttiiniväki ja muut toimijat, kuten saliryhmä, jotka ovat saaneet kotiottelut toimimaan. Ojala kiitti myös taustaryhmää, joka kerää rahoituksen toimintaan, sekä yrityksiä, joiden avulla toimintaa pyöritetään. Karhubasket teki tiistaina yritysvierailuja pantteripatsaan kanssa.

YLE lähetti juhlat suorana areenan kautta ja juhlat ovat vielä sieltä katsottavissa.

Kiitos kaikille, jotka tekivät mitalijuhlista ikimuistoisen!

Karhubasket mukaan BCL karsintoihin

Viime sunnuntaina toisen perättäisen Suomen mestaruuden voittanut Karhubasket on päättänyt lähteä mukaan Basketball Champions Leaguen eli BCL:n karsintoihin. Tulevalla BCL-kaudella järjestetään kaksi karsintakierrosta. Karsinnoista BCL:n runkosarjaan selviää kahdeksan joukkuetta. BCL:n runkosarja alkaa lokakuun 8. tai 9. päivä. Karsintojen ensimmäisen kierroksen osaottelut pelataan syyskuun 17-18 päivä ja 21-22 päivä. Ensimmäisen karsintakierroksen voittajat selviävät toiselle karsintakierrokselle yhteistuloksen perusteella. Jos pisteet ovat toisen osaottelun jälkeen tasan, niin pelataan jatkoaika, jotta jatkoon menijä selviää.

Toisen kierroksen osaottelut pelataan syyskuun 24-25 päivä ja jälkimmäiset osat 28-29 päivä.

BCL:n karsintojen otteluparit arvotaan heinäkuun alussa Genevessä. Karhubasket tulee olemaan paikalla ja raportoi arvonnoista some-kanavilla.

Viime kaudella Karhubasket oli ensimmäisen mestaruuden jälkeen mukana BCL:n karsinnoissa. Seurahistorian ensimmäiset europelit sujuivat hienosti, kun joukkue kaatoi ensimmäisellä karsintakierroksella Romanian mestari CSM Oradean molemmissa osaotteluissa. Toisella karsintakierroksella kauhajokiset nappasivat kaksi voittoa Bulgarian mestari Levski Sofiasta, mutta kolmannella karsintakierroksella kohdattu ranskalainen Nanterre oli sitten liian kova pala Karhubasketille.

Karhubasketin ja kaupungin mitalijuhla keskviikkona

Karhubasket ja Kauhajoen kaupunki järjestävät keskiviikkona (29.5.) mitalijuhlan. Mestaruutta juhlitaan Ojalan Pakarin takapihalla kello 18.00 alkaen. Ohjelma alkaa kello 18.30.

Ohjelma:

klo 18.30 Mestarijoukkue Karhubasketin esittely

klo 18.45 Juhlapuheet, Karhubasketin PJ Vesa Ojala, Kauhajoen kaupunginvaltuuston PJ Lasse Hautala ja kaupunginjohtaja Linda Leinosen haastattelu.

klo 19.00 Kahvia ja pullaa + pelaajahaastatteluja

klo 20.00 Töyssy & Tervaniemi Duo (tuttu mm. Villi Kortti TV-ohjelmasta)

Juhla-alue on siis Ojalan Pakarin takapihalla, Puistotien varressa. Esiintymislava nykyisen Jysk huonekalurakennuksen päädyssä, entisen Vakio-Sähkön takapuolella. Juhla-alueeksi on varattu koko tuo alue, eikä alueelle voi ajaa autolla. Parkkeeraus Topeekan varteen, Sanssin koulun pihaan tai muille paikoitusalueille.

YLE lähettää juhlat suorana areenassa.

Oranssia päälle ja mukaan juhlimaan Karhubasketin toista mestaruutta!

Tervetuloa!

Korisliigan viidennen finaalin lippuinfoa

Korisliigan viides finaali pelataan Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallissa sunnuntaina. Ottelu alkaa kello 16. Karhubasket johtaa finaaleja voitoin 3-1, mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.

Ennakkoon lippuja myydään osoitteessa www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesportissa. Ennakkolipussa myytävät numeroidut istumapaikat ovat jo myyty loppuun. Numeroimattomia lippuja myydään vielä netissä ja Kauhajoen Kesportissa huomenna lauantaina alkaen kello 10. Kesportissa lippuja on myytävänä rajallinen määrä. Lipunmyynti salilla alkaa sunnuntaina kello 14.30. Salilla lippuja on myös myynnissä rajallinen määrä.

Numeroimattomalla lipulla istumapaikkoja on alakerran päätykatsomoissa ja sunnuntaina niiden eteen sijoitettavilla lisätuoleilla. Lisäksi loppuunmyydyn yläkatsomon edessä on kaksi penkkiriviä vapaita paikkoja ja yläkatsomon takana yksi tuolirivi.

Nyt kannattaa olla asialla ja varmistaa lippu sunnuntaina finaaliin!

Fanibussi Kouvolaan perjantaina 24.5.

Taistelu Suomen mestaruudesta ja pantteripatsaan haltijasta seuraavaksi vuodeksi on täydessä käynnissä Korisliigan finaaleissa. Kahden ottelun jälkeen ottelusarja on lukemissa 1-1, kun sekä Karhubasket että Kouvot ovat voittaneet kotiottelunsa.

Keskiviikkona pelataan kolmas finaali koulukeskuksen liikuntahallissa. Ottelu alkaa kello 18.30. Lippukauppa käy kuumana osoitteessa www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kespotissa. Nyt kannattaa toimia, jos haluaa varmistaa paikkansa katsomossa. Lipunmyynti on auki myös finaalisarjan viidenteen peliin, joka pelataan Kauhajoella sunnuntaina 26. päivä toukokuuta kello 16.

Neljäs finaali pelataan Kouvolassa, Lumon areenalla perjantaina 24.5. Ottelu alkaa kello 18.15. Matkaan lähdetään perjantaina kello 11.00 (HUOM! aika) Ojalan Pakarin takapihalta. Matkan hinta on 40 e/45 e, sisältäen pääsylipun.

Nyt loput finaalien pelipäivät kalenteriin ja ilmoittautuminen perjantain fanibussiin sisään! Ilmoittautumiset lomakkeella tai tekstiviestillä numeroon 044 985 4825.

Finaalien aikataulu:

Ke 22.5. klo 18.30

Pe 24.5. klo 18.15

Su 26.5. klo 16.00

Ti 28.5. klo 19.00 (tarvittaessa)

To 30.5. klo 18.10 (tarvittaessa)

Lipunmyynti finaalien kotipeleihin alkaa keskiviikkona kello 9 osoitteessa www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesportissa. Muista varmistaa paikkasi kauden huipentumaan ajoissa!

Lippujen hinnat (Karhubasketin kotipelit):

Aikuiset 25 €

Opiskelija/eläkeläinen 18 €

Lapsi 7-12 v 10 €

Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta 7-12 v) 55 €.

Junioripassilla ja Staff-kortilla vapaapääsy kaikkiin Karhubasketin peleihin.

Liput ostettavissa ennakkoon www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesport (Porvarintie 1).

Keskiviikon kolmas finaali alkaa kello 18.30

Keskiviikon Korisliigan kolmas finaaliottelu alkaa kello 18.30. Aikaisemmin alkamisajaksi oli merkitty 18.15, mutta koska YLE:n on keskiviikkona kuvaamassa käsipallon finaaleja, eivätkä pääse kuvamaan finaalia Kauhajoelle, niin alkamisaika päätettiin muuttaa ”normaaliin” keskiviikon alkamisaikaan. Kolmatta finaalia voi katsella suorana Elisa Viihteen kanavalta.

Fanibussi Kouvolaan maanantaina 20.5.

Puolustava Suomen mestari Karhubasket selvitti tiensä Korisliigan finaaleihin kaatamalla suoraan neljässä ottelussa KTP:n. Finaaleissa vastustajaksi tulee Kouvolan Kouvot, joka voitti välieräsarjassa Salon Vilppaan ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa.

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu pelataan perjantaina 17. päivä toukokuuta kello 18.30 karhuluolassa. Lippuja saa ennakkoon osoitteesta www.ennakkolippu.com (aukeaa tiistai iltana) ja Kauhajoen Kesportista (lipunmyynti aukeaa Kesportissa ke 15.5. klo 9). Muista varmistaa paikkasi finaalien kotiotteluihin ajoissa!

Ensimmäinen vieraspeli pelataan Kouvolassa maanantaina 20.5. kello 18.30. Matkaan lähdetään maanantaina kello 11.30 (HUOM! aika päivitetty 15.5. klo 8) Ojalan Pakarin takapihalta. Matkan hinta on 40 e/45 e, sisältäen pääsylipun.

Nyt finaalien pelipäivät kalenteriin ja ilmoittautumista fanibusseihin kehiin! Ilmoittautumiset lomakkeella tai tekstiviestillä numeroon 044 985 4825.

Finaalien aikataulu:

Pe 17.5. klo 18.30

Ma 20.5. klo 18.30

Ke 22.5. klo 18.15

Pe 24.5. klo 18.15

Su 26.5. klo 16.00 (tarvittaessa)

Ti 28.5. klo 19.00 (tarvittaessa)

To 30.5. klo 18.10 (tarvittaessa)

Lipunmyynti finaalien kotipeleihin alkaa keskiviikkona kello 9 osoitteessa www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesportissa. Muista varmistaa paikkasi kauden huipentumaan ajoissa!

Lippujen hinnat (Karhubasketin kotipelit):

Aikuiset 25 €

Opiskelija/eläkeläinen 18 €

Lapsi 7-12 v 10 €

Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta 7-12 v) 55 €.

Junioripassilla ja Staff-kortilla vapaapääsy kaikkiin Karhubasketin peleihin.

Liput ostettavissa ennakkoon www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesport (Porvarintie 1).

Korisliigan finaalit alkavat karhuluolassa perjantaina

Puolustava Suomen mestari Karhubasket kohtaa Korisliigan finaaleissa Kouvolan Kouvot. Finaalit alkavat Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallissa perjantaina kello 18.30. Lipunmyynti aukeaa vielä tiistaina osoitteessa www.ennakkolippu.com. Huomenna keskiviikkona lipunmyynti käynnistyy Kauhajoen Kesportissa kello 9.

Karhubasket voitti välierissä KTP:n puhtaasti otteluvoitoin 4-0. Kouvot ja runkosarjan voittaja Salon Vilpas järjestivät eeppisen välieräsarjan, joka ratkesi vasta seitsemännessä ottelussa. Tuon ratkaisevan vierasottelun Kouvot voittivat lukemin 82-91.

Finaalien aikataulu:

  1. Pe 17.5. kello 18.30 Karhubasket – Kouvot
  2. Ma 20.5. kello 18.30 Kouvot – Karhubasket
  3. Ke 22.5. kello 18.15 Karhubasket – Kouvot
  4. Pe 24.5. kello 18.15 Kouvot – Karhubasket
  5. Su 26.5. kello 16.00 Karhubasket – Kouvot (tarvittaessa)
  6. Ti 28.5. kello 19.00 Kouvot – Karhubasket (tarvittaessa)
  7. To 30.5. kello 18.10 Karhubasket – Kouvot (tarvittaessa)

Lippujen hinnat:

Aikuiset 25 €

Opiskelija/eläkeläinen 18 €

Lapsi 7-12 v 10 €

Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta 7-12 v) 55 €.

Junioripassilla ja Staff-kortilla vapaapääsy kaikkiin Karhubasketin peleihin.

Liput ostettavissa ennakkoon www.ennakkolippu.com ja Kauhajoen Kesport (Porvarintie 1).