UUTISET

26.01.2026

KARHUBASKET VOITTI KORISLIIGAN RUNKOSARJAN

Ty Berry johdatti kauhajokiset voittoon (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket varmisti Korisliigan runkosarjan voiton lauantaina IKH Areenassa, kun se voitti Helsinki Seagullsit lukemin 79-74 (33-33). Kauden 11 kotivoitto nosti kauhajokiset 34 sarjapisteeseen, eikä tasapisteissä ennen runkosarjan päätöskierrosta ollut Tapiolan Honka voinut enää oranssipaitoja ohittaa, koska oli jäljessä keskinäisissä otteluissa.

Lähtökohdat lauantaille eivät olleet hyvät. Christian Davisin kausi oli päättynyt keskiviikkona tappiollisessa vierasottelussa Katajaa vastaan ja Ty Berryn pelaaminen oli hyvin epävarmaa ylävartalovamman takia. Vielä perjantaina Berry ei saanut paitaa päälleen, mutta yksi lisähuilipäivä sekä vahva teippaus antoivat hänelle mahdollisuuden pelata.

Berry olikin lauantaina se ratkaiseva palanen. Vajaan 26 minuutin peliajalla hän teki 30 pistettä, poimi seitsemän levypalloa ja tarjosi kolme syöttöä. Kakkoset uppoivat 70 ja kolmoset 50 (4/8) prosentin tarkkuudella. Viimeisellä kympillä Berry teki 11 pistettä kahden kolmosen siivittämänä.

Ty Berry (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Yksi pelaaja ei kuitenkaan peliä voitta, vaan siihen tarvittiin kuusi muutakin pelaajaa. Kauhajokiset lähtivät otteluun siis seitsemällä pelaajalla. Toki Gullseilta puuttui heidän takamies Kahron Ross, mutta siitä huolimatta vieraat saivat juoksuttaa kentälle 11 pelaajan kokoonpanon. Kauhajokisilta puuttuivat edelleen kaikki takamiehet Juuso Salmi (alavartalovamma), Jaeden Zackery (alavartalovamma) ja Fiifi Aidoo (ylävartalovamma). Takamiehiä tuurasi Kalle Koivunen (7/2/3), mutta myös muutkin pelaajat saivat vastuuta pallon käsittelyssä.

Kalle Koivunen upottamassa kolmosta (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kaikki seitsemän pelaajaa pääsivät pisteille. Berryn vanavedessä yli 10 pisteen pääsivät Ike Nweke (12/7/3), Antti Ahonen (11/8) ja Eemi Luukkonen (10/4/2), mutta myös Oliver Kandénin (5/4) ja Aamos Laavaisen (4/3) panosta tarvittiin. Kauhajokiset voittivat levypallot 40-37 ja olivat kaukoheittopelissä tarkemia, kun kolmoset upposivat 31,3 prosentin tarkkuudella (Gulls 25 %).

Vieraista Jalen Henry (19/7/3) ja peräti 38 minuuttia pelannut Christian Keeling (19/5/2/4 riistoa) tekivät 19 pistettä mieheen ja Trey Niemi (15/5/3) säesti kaksikkoa 15 pinnalla. Muut pysyivät kotijoukkueen puolustuksen pihdeissä.

Kauhajokiset johtivat avauskympin jälkeen 26-18, mutta toisella neljänneksellä pisteet olivat lujassa, joten vieraat veivät kympin 7-15 ja puoliajalle lähdettiin lukemista 33-33. Kolmannella neljänneksellä edettiin tasatahtiin ja johtopaikka vaihteli joukkueelta toiselle. Ratkaisu nähtiin päätösneljänneksellä, jonne lähdettiin lukemista 58-58. Koivunen ja Nweke askartelivat heti alkuun oranssipaidoille seitsemän pisteen etumatkan ja Berry hoiti loput.

-Meille ei enää toisella puoliajalla tullut niin paljoa menetyksiä toisella puoliajalla ja pystyimme tekemään pisteitä hyvin toisella 20 minuuttisella, päävalmentaja Janne Koskimies listasi voiton kulmakiviä. Saimme tehtyä tarpeeksi pisteitä ja kun vastustaja jäi 74 pisteeseen, niin silloin antaa itselleen mahdollisuuden voittaa. Se toteutui tällä viikolla molemmissa peleissä, mutta Joensuussa kaukoheittopeli ei ollut riittävän hyvään. Tänäänkään se ei ollut huippuhyvää, mutta riittävän hyvää. Pelaajia pitää saada kuntoon ennen viikon päästä alkavaa loppusarjaa ja pelaajatilannetta pitää tarkastella lähipäivinä, että jos saisimme joukkuetta vahvistettua. Christian (Davis) lähteen Jaedenin (Zackery) tavoin Yhdysvaltoihin ja menee siellä polvileikkaukseen. Tämä on ikävä juttu, sillä meillä on ollut todella huippuporukka tällä kaudella ja yhteishenki on ollut loistava. Tuntuu tylsältä, että nyt pelaajia lähteen, eikä tähän ei ole helppo tuoda uutta pelaajaa tai pelaajia. Emme voi lähestyä pudotuspelejä seitsemällä tai kahdeksalla pelaajalla, vaan nyt lähdetään miettimään, kuinka jatketaan, Koskimies kertoi.

Kauhajokiset voittivat runkosarjan kaikki 11 kotiottelua ja kaikki saldoa rasittavat viisi tappiota tuli vieraissa. Runkosarjan jälkeen ei ole aikaa huilata ja parannella vammoja, vaan loppusarjan käynnistyy perjantaina Kotkassa, jossa Karhubasket kohtaa KTP:n. Loppusarjassa on luvassa viisi koti- ja viisi vieraspeliä. Loppusarja alkaa siis perjantaina Kotkassa ja jatkuu kotiottelulla keskiviikkona 4. helmikuuta, jolloin IKH Areenaan saapuu vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun Salon Vilpas.

Antti Ahonen eli Ahosen Antti upotti lauantaina kolme tärkeää kolmosta (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Loppusarjan ohjelma lukitaan maanantaina, jonka jälkeen lipunmyynti käynnistyy osoitteessa Lippu.fi. Kaikki kausikortit ovat voimassa koko loppusarjan ajan aina pudotuspelien alkuun saakka. Loppusarja päättyy keskiviikkona 18.3 pelattavaan kotiotteluun ja pudotuspelit käynnistyvät heti seuraavalla viikolla. Maaottelutauko pysäyttää Korisliigan kamppailut helmikuun lopussa parin viikonajaksi, joten lauantaina 21. helmikuuta pelattavan kierroksen jälkeen seuraavat pelit pelataan lauantaina 7. maaliskuuta.

Karhubasket siis voitti Korisliigan runkosarjan. Honka oli toinen ja Salon Vilpas sijoittui kolmanneksi. Lauantaina varmistui myös se, että erittäin tahmea alkukauden pelanneen Katajan kiri jäi vajaaksi ja joensuulaisten ottelut jatkuvat alemmassa loppusarjassa, kun Kataja hävisi Lahdessa päätöskierroksen ottelun. Seagulls sijoittui runkosarjan neloseksi, kun Korihait hävisivät sunnuntaina Kotkassa KTP:lle jatkoajan jälkeen lukemin 108-107. Voitosta huolimatta kotkalaiset eivät kivunneet kuudetta paikkaa ylemmäksi, sillä sen saldo oli tasapisteisiin päätyneen kolmikon Gulls, Korihait, KTP huonoin keskinäisissä ottelussa. Kaikki kolme joukkuetta päätyivät 24 sarjapisteeseen saldolla 12 voittoa ja 10 tappiota.

Loppusarjassa lähdetään nyt pelaamaan erittäin tärkeästä kotiedusta pudotuspeleihin. Kaikki kuusi ylemmän loppusarjan joukkuetta ovat nyt pudotuspelipaikkansa varmistanut, mutta kotietu on luvassa vain neljälle parhaalle. Alemman loppusarjan kaksi parasta joukkuetta pääsevät mukaan loppusarjaan ja toisesta paikasta kisaavat tällä hetkellä tasoissa 18 pisteessä oleva kolmikko Pyrintö, Lahti ja Bisons. Toki Kataja on kolmikkoa vain kaksi voittoa eli neljä sarjapistettä edellä.

Alemman loppusarjan viimeinen putoaa kauden päätteeksi divariin. Pitkään vain kahdessa voitossa ollut Kobrat ottivat runkosarjan lopussa kaksi voittoa, joista jälkimmäinen tuli Kouvoja vastaan, joten ero Kobrien ja kouvolalaisten välillä on ennen loppusarjaan neljä sarjapistettä.

23.01.2026

OTTELUENNAKKO: KARHUBASKET – HELSINKI SEAGULLS

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Korisliigan runkosarja huipentuu lauantaina pelattavaan päätöskierrokseen. Tai no, osa päätöskierroksen huipennuksesta tapahtuu sunnuntaina, kun kaksi ottelua pelataan silloin. IKH Areenassa kohtaavat lauantaina viimekauden finalistit. Runkosarjan voitosta pelaava Karhubasket (16 voittoa/5 tappiota) saa vieraaksi Helsinki Seagullsit (12 voittoa/9 tappiota) IKH Areenaan kello 17 alkavaan otteluun. Seagulls varmisti paikkansa ylempään loppusarjaan tiistaina, kun se voitti Korisliigaa pitkään johtaneen Salon Vilppaan kotona Kisahallissa jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 84-81.

Karhubasket – Helsinki Seagulls lauantaina 24. tammikuuta IKH Areenassa kello 17

Pääsyliput ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa pääaulassa kello 15, kun areenan ovet avataan ja ravintolat pyörähtävät käyntiin.

Huomisen ottelun isäntänä toimii IKH. Ottelussa juhlitaan myös Karhubasketin ja IKH:n 20-vuotista yhteistyötä. Luvassa on monenlaista ohjelmaa. Puoliajalla IKH:n työntekijöitä osallistuu ”IKH – Tekijöiden kauppa” heittokisaan.

Ensimmäisen ja toisen neljänneksen välissä käydään Oomin ”oomikä heitto” -haaste ja toisella pienellä tauolla Demix Dancers esittää vauhdikkaan esityksen.

Donkkaako Karhubasket Lokkien yli, kun marraskuussa Kisahallissa? (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket pelaa lauantaina runkosarjan voitosta. Voitto varmistuisi voitolla, sillä oranssipaidat ovat tasapisteissä olevaa Honkaa edellä keskinäisissä otteluissa. Jos kauhajokiset lauantaina häviää, niin runkosarjan voitto tulee myös, jos Honka häviää oman päätöskierroksen ottelunsa Biisoneille. Tämä ottelu pelataan sunnuntaina kello 17 Espoossa.

Runkosarjan voitto ei tuo mitään etua viikon päästä alkavaan ylempään loppusarjaan, mutta kaikki sarjapisteet tulevat loppusarjaan mukaan, joten jokainen piste on arvokas. Runkosarjasijoitusten perusteella muodostuu myös loppusarjan ottelu ohjelma.

Loppusarjassa aletaan pelaamaan pudotuspelien lähtöasetelmista. Neljä parasta saa pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle kotiedun eli aloittaa paras seitsemästä systeemillä pelattavan puolivälieräsarjan kotikentällä. Välieräpaikka tulee siis neljällä voitolla. Loppusarja päättyy keskiviikkona 18. maaliskuuta pelattavaan kierrokseen ja puolivälierät käynnistyvät heti perään seuraavan viikon alussa. Loppusarjan keskeyttää kauden toinen maaottelutauko. Tauko alkaa lauantaina 21. helmikuuta pelattavan kierroksen jälkeen, joten pelejä ei pelata 23.2. – 4.3. välisenä aikana ja loppusarja jatkuu 6. tai 7. maaliskuuta.

Karhubasketin lähtökohdat lauantain otteluun Seagullseja vastaan eivät ole helpot. Keskiviikkona Joensuuhun lähdettiin seitsemällä pelaajalla, mutta Christian Davisin ottelu päättyi loukkaantumiseen kolmannen kympin lopussa. Perjantaina selvisi, että Davis on sivussa loppukauden alavartalovamman takia, joka vaatii leikkausta. Isot TSEMPIT Christianille!

Muut sivussa olevat pelaajat ovat: Aleksi Riihimäki (alavartalovamma, ei pelaa enää kaudella 2025-26), Hugo Boman (alavartalovamma, pituus ?), Ty Berry (ylävartalovamma), Fiifi Aidoo (ylävartalovamma, sivussa arviolta maaottelutaukoon saakka), Juuso Salmi (alavartalovamma, arvio 2-4 viikkoa), Jaeden Zackery (alavartalovamma, 1-2 kuukautta).

Antti Ahonen oli keskiviikkona hyvässä heitossa Joensuussa (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kun Korisliigan otteluun lähtee vain seitsemällä pelaajalla, niin lähtökohdat ovat huonot. Tempo ja fyysinen taistelu kuormittaa pelaajia, joka näkyy menetyksissä, heittotarkkuudessa ja oikeastaan kaikessa tekemisessä kentällä. Keskiviikkona kauhajokiset haastoivat Katajaa 32 minuuttia, mutta sitten tilanteesta 58-58 joukkueelta loppui bensa ja joensuulaiset nykäisivät kuuden minuutin jakson 18-0. Karhubasket upotti kolmoset 16,1 prosentin tarkkuudella (5/31), mikä ei voittoon mahdollisuuksia tarjonnut. Ensimmäisen kympin joukkue voitti 15-23, kun heitot vielä Antti Ahosen (11/3) johdolla upposivat. Sitten paikkoja ei enää löytynyt ja menetykset alkoivat kerääntymään. Ne menivät koko ottelussa 9-12 ja Kataja teki menetyksistä 20 pistettä. Alussa pysyi kurissa myös Katajan pisteässä De’Vion Harmon. Harmon teki avauskympillä vain kaksi pistettä, mutta pelin päätyttyä koko Korisliigan pistetilaston ykkösnimellä oli kasassa 29 pinnaa. Toki siihen tarvittiin 27 pelitilanneheittoa. Sentteri Ike Nweke (21/11/6) ahersi tupla-tuplan ja myös Eemi Luukkonen (13/5) ylitti 10 pisteen rajan. Loppunumerot olivat Joensuun Motonet Areenalla 76-62 ja voitolla Kataja piti elossa toiveet ylemmän loppusarjan paikasta.

Vierastappioon päättyi oranssipaitojen kuuden ottelun voittoputki. Kauden kaikki viisi tappiota ovat tulleet vieraissa, joten 10 kotiottelua IKH Areenassa on tuonut 10 voittoa. Onnistuuko Karhubasket pelaamaan kotona tappiottoman runkosarjan ratkeaa lauantaina.

Ike Nweke teki keskiviikkona jälleen tupla-tuplan (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Helsinki Seagulls varmisti ylemmän loppusarjan paikan tiistaina, kun se voitti kotona Kisahallissa Salon Vilppaan lukemin 84-81. Gulls hävisi levypallot 34-48 ja salolaiset hakivat peräti 21 hyökkäyspään kakkospalloa, tehden niistä 14 pinnaa. Menetykset kirjattiin 10-14 ja pisteet menetyksistä 15-13. Vilpas upotti kolmoset 36,7 prosentin tarkkuudella, kun Lokkien vastaava tarkkuus oli 34,5. Näillä numeroilla kotivoittoa on vaikea uskoa, mutta Gulls upotti kakkoset 55,9 prosentin tarkkuudella, hankki 20 vaparia ja upotti ne 80 prosenttisesti. Vilppaan vastaavat lukemat olivat 44,7 prosenttia, 11 vaparia ja niiden onnistumisprosentti oli vain 54,5.

Christian Keeling (18/18/5/2) pelasi yhden kauden parhaista peleistä ja Ricky Waxlax (15/2) parhaan. Rene Rougeau (14/10/1/3 riistoa/4 torjuntaa) pelasi pelin ilman virhetilin täyttymistä ja uusin tulokas kokoonpanossa Jalen Henry (10/5) teki 10 pistettä, vaikka heitti kaikki kuusi kolmosta ohi. Myös Osku Heinonen (10) pääsi kaksinumeroisille pistelukemille. Takamies Kahron Ross (7/1/9) pelasi 27 minuuttia ja jakoi yhdeksän syöttöä. Ross johtaa Korisliigan syöttötilastoa 9,2 passin keskiarvolla. Oman panoksensa tärkeään voittoon toivat myös Trey Niemi (7/1/4) ja Chrysostom Chukwuma (3/3).

Ennen voittoa Vilppaasta Gulls oli hävinnyt pääkaupunkiseudun paikallisottelussa Hongalle Espoossa numeroin 100-87. Tappiota edelsi kolme perättäistä voittoa Biisoneista 85-80, Pyrinnöstä 75-87 ja Kobrista 75-107.

Lokkien vierassaldo on tällä kaudella kuusi voittoa ja neljä tappiota. Lopullinen kotisaldo Kisahallissa on kuusi voittoa ja viisi tappiota. Voitolla lauantaina Seagulls sijoittuu runkosarjassa neljänneksi, mutta tappion myötä lopullinen sijoitus saattaa olla kuudes.

Seagulls ja Karhubasket kohtasivat toisensa 21. marraskuuta Kisahallissa. Silloin kauhajokiset hakivat sarjapisteet mukaansa 63-84 vierasvoitolla. Puoliajalla oltiin lukemissa 34-50. Kolmannen neljänneksen helsinkiläiset voittivat 16-11, mutta todellista uhkaa vierasvoitolle ei aiheutunut. Kauhajokiset voittivat levypallot 34-42 ja olivat tarkempia heittopelissä. Kakkoset upposivat 54,1, kolmoset 42,3 ja vaparit 91,7 prosentin tarkkuudella. Gullsien heitot upposivat kakkosissa 48,7, kolmosissa 20 ja vapariviivalta 50 prosenttia. Karhubasketin pisteykkönen oli Ike Nweke (24/10/2) ja myös Christian Davis (13/1/2) sekä Ty Berry (13/8/3) pääsivät kaksinumeroisille pistelukemille. Lokeista oli myös kolme pelaajaa kaksinumeroisissa pistelukemissa. He olivat Christian Keeling (23/1), Kahron Ross (12/2/5) ja Rene Rougeau (10/4/2).

Seagullsien kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#0 Chrysostom Chukwuma, 190 cm, laituri, FIN, Sykki

#1 Jalen Henry, 203 cm, sentteri, USA, Southern Illinois (USA)

#2 Trey Niemi, 187 cm, FIN , Sykki

#3 Kahron Ross, 180 cm, takamies, USA, Lehigh

#4 Rene Rougeau, 198 cm, laituri, USA, UNVL

#5 Elias Leskinen, 200 cm, laituri, FIN, Hyvinkään Ponteva

#10 Osku Heinonen, 194 cm, laituri, FIN, Tampereen Pyrintö

#16 Jonas Kaivos, 195 cm, takamies, FIN, WB-Pantterit

#23 Michael Pietrzyk, 198 cm, laituri, POL, Rekolan Urheilijat

#25 Lenni Hervola, 183 cm, takamies, FIN, Helsingin NMKY

#40 Justus Kilpinen, 193 cm, laituri, FIN, Tampereen Pyrintö

#47 Ricky Waxlax, 196 cm, laituri, FIN, Malmin Super-Koris

#55 Christian Keeling, 191 cm, takamies, USA, North Carolina

Gulls #3 Kahros Ross johtaa Korisliigan syöttötilastoa 9,2 passilla (kuva: Samira Lee)

Uusi nimi Seagullsien kokoonpanossa on 203 senttinen sentteri Jalen Henry. Kokenut ja 30-vuotias Henry pelasi yliopistokorista neljä kautta SIU-Edwardsvillessä. Viimeisellä yliopistokaudella 2017-2018 hän teki keskiarvoiksi 29 ottelussa ja 28,1 minuutin peliajalla 16,2 pistettä, 7,3 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Ammattilaisura alkoi kaudella 2018-2019 Ranskassa ja seuraavalla kaudella hän pelasi Korisliigaa Korihaissa 16 ottelua (17,5/6,8/2,5) ja BC Nokiassa 11 ottelua (7,3/4,5/1,4). Ura jatkui Tsekissä, Portugalissa ja Unkarissa, ennen kuin hän palasi Korisliigaan ja Uuteenkaupunkiin (8 ottelua, 12,9/7,3/1,1) kaudella 2021-2022. Matka on jatkunut Kyproksen, Sveitsin ja Unkarin kautta Viroon, jossa hän pelasi viime kaudella Tartu Ulikool Maks&Mooritsin joukkueessa (31 ott, 26,9 min, 14,9/6,6/2). Tämän kauden hän aloitti Liettuassa Jonavassa, jossa pelejä kertyi 11 kappaletta ja tilastoihin tuli keskiarvoiksi tuli 9,3 pistettä, 5 levypalloa ja 1,3 syöttöä runsaan 21 minuutin peliajalla. Lokkeissa Henry on nyt pelannut neljä ottelua 19,3 pisteen ja 8,3 levypallon keskiarvolla.

Toinen uusi pelaaja kokoonpanossa on nuori Jonas Kaivos. Kaivos pelasi alkukauden divari A:ssa HBA-Märskyn joukkueessa. Pelejä tuli divarissa tällä kaudella yhdeksän ja keskiarvot olivat 9,7 pistettä, 2,9 levyriä ja 3,8 syöttöä.

Helsinki Seagulls tilastot (ottelut, peliminuutit, pisteet/levypallot/syötöt):

#0 Chrysostom Chukwuma, 21 ott, 18,7 min, 7,6/3,1/0,4

#1 Jalen Henry, 4 ott, 30,1 min, 19,3/8,3/1/1,3 riistoa

#2 Trey Niemi, 21 ott, 14,5 min, 6,4/1,8/1,6

#3 Kahron Ross, 21 ott, 33,6 min, 16,6/3,7/9,2/2,2 riistoa

#4 Rene Rougeau, 19 ott, 30,4 min, 15,8/8,2/2,9/1,9 riistoa/2,2 torjuntaa

#5 Elias Leskinen,11 ott, 4,2 min, 0,5/1,3/0,1

#10 Osku Heinonen, 21 ott, 22,3 min, 7,3/1,7/1,2

#16 Jonas Kaivos

#23 Michael Pietrzyk, 2 ott, 1,8 min, 1/1

#25 Lenni Hervola, 7 ott, 2,3 min, 1,1/0,3/0,3

#40 Justus Kilpinen, 17 ott, 7,5 min, 2,9/1,2/0,1

#47 Ricky Waxlax, 20 ott, 21,2 min, 5,9/3,2/0,6

#55 Christian Keeling, 21 ott, 30,3 min, 16,2/4/1,9/1,8 riistoa

Gullsien tehonelikko Ross (33,6 min, 16,6 pistettä), Keeling (30,3 min, 16,2 p), Rougeau (30,4 min, 15,8 p) ja Henry (30,1 min, 19,3 p) pelaa paljon ja ovat tehokkaita. Rougeau (42,6) ja Keeling (43,7) ovat joukkueensa tarkimmat kolmospyssyt, mutta Niemi (40) ei ole paljoa jäljessä. Osku Heinonen ottaa 4,7 kolmosta ottelua kohden ja onnistumisprosentti on lähtenyt alkukauden takeltelun jälkeen nousuun ollen nyt 33,3 prosenttia. Keeling ottaa eniten kolmosia, kun hänen kädestään lähtee kuusi kolmosta per ottelu.

Gulls #4 Rene Rougeau (kuva: Samira Lee)

Joukkueiden tilastovertailu (sijoitus Korisliigassa):

Pisteet per ottelu: KB 84,2 (9.)/Gulls 85,1 (7.)

Päästetyt pisteet: KB 79,9 (1.)/Gulls 81,4 (3.)

Hyökkäyslevypallot: KB 13,2 (5.)/Gulls 11,2 (10.)

Levypallot: KB 40,2 (6.)/Gulls 37,6 (10.)

Syötöt: KB 17,3 (8.)/Gulls 18,3 (5.)

Riistot: KB 7,9 (4.)/Gulls 8,9 (2.)

Menetykset: KB 13,4 (7.)/Gulls 11,3 (1.)

Torjunnat: KB 2 (12.)/Gulls 4,7 (1.)

1p: KB 73,4 % (9.)/Gulls 76,7 % (4.)

2p: KB 52,4 % (7.)/Gulls 50,4 (10.)

3p: KB 33,1 % (6.)/Gulls 36,1 % (1.)

Molemmat joukkueet kuuluvat puolustuksessa Korisliigan kärkikolmikkoon, kun Karhubasket päästää häviten pisteitä per ottelu 79,9 ja Gulls vain hitusen enemmän 81,4. Hyökkäyspeli on aika tasavahvaa ja kauhajokiset heittävät enemmän kolmosia, mutta prosentti on helsinkiläisiä huonompi ja kakkosissa suhde on toisinpäin. Levypalloissa oranssipaidoilla on etu, mutta Gulls riistää enemmän ja menettää vähemmän. Nämä johtopäätökset on tehty koko kauden lukemilla, mutta lauantaina vallitsee poikkeusolosuhteet.

Joukkueiden päävalmentajien Janne Koskimies ja Timo Saukkola ottelua ennakoivat kommentit tulevat näkyviin lauantaina kello 10 ja löytyvät TÄSTÄ linkistä. Samasta paikasta löytyvät myös joukkueiden alustavat kokoonpanot.

Karhubasket – Helsinki Seagulls lauantaina 24. tammikuuta IKH Areenassa kello 17

Pääsyliput ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa pääaulassa kello 15, kun areenan ovet avataan ja ravintolat pyörähtävät käyntiin.

22.01.2026

VAJAAMIEHINEN KARHUBASKET HÄVISI KATAJALLE

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket lähti Korisliigan runkosarjan viimeiseen vieraspeliin keskiviikkona. Matkakohteena oli Joensuu, jossa ylemmän loppusarjan paikkaa tavoitteleva Kataja Basket isännöi kauhajokisia. Oranssipaidat olivat matkassa seitsemällä pelaajalla ja jälleen ilman takamiehiä. Ehkäpä suurin tavoite oli välttää uusia loukkaantumisia ja siinä sivussa haastaa Katajaa. Loukkaantumisilta ei vältytty, kun vähäinen pelaajamäärä kuormittaa pelaajia runsaasti. Christian Davis sai alavartalovamman kolmannen kympin lopussa, kun neljännestä oli pelaamatta vajaat kaksi minuuttia ja lukemat 53-52. Edessä on tutkimukset yhteistyökumppani Terveystalolla heti torstaina.

Christian Davisin loukkaantuminen pienensi oranssipaitojen ryhmän kuuteen pelaajaan (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Haastamisessa kyllä onnistuttiin. Katajalta puuttui pelistä Jermaine Marshall. Kun Korisliigan pisteykkönen De’Vion Harmon pysyi avauskympillä kahdessa pisteessä ja oranssipaitojen Antti Ahonen (11/3) oli hyvässä heittovireessä, niin kauhajokiset johtivat kymmenen minuutin jälkeen 15-23.

Antti Ahonen (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Toisella neljänneksellä Kataja kampesi peliin mukaan. Henri Kantonen (16/4/3) oli ollut jo avauskympillä kotijoukkueen selvästi paras pelaaja ja vahvat esitykset jatkuivat myös toisella kympillä. Myös sentteri Jared Kimbrough (14/12) pelasi hyvin ja Harmon (29/3/3 riistoa) pääsi vauhtiin, niin Kataja siirtyi johtoon ennen kympin puoliväliä. Eemi Luukkonen (13/5) piti vieraita edellä, mutta menetykset alkoivat kerääntymään ja Kataja voitti neljänneksen 28-16, päästen puoliajalle neljän pisteen etumatkalla (43-39).

Eemi Luukkonen (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Oranssipaitojen haastaminen jatkui. Ike Nweke (21/11/6) viimeisteli tarkasti, Christian Davis (4/6) onnistui pari kertaa ja Kalle Koivunen (6/2/4) tuurasi puuttuvia takamiehiä ansiokkaasti. Haastaminen sai lopun runsas minuutti ennen kolmannen neljänneksen loppua, kun Davis loukkaantui, mikä lamaannutti vierasjoukkueen. Harmon teki kympin loppuun viisi pistettä ja päätösneljännekselle lähdettiin lukemista 58-53.

Nweke tasoitti lukemiksi 58-58, kun ottelua oli jäljellä kahdeksan minuuttia. Sitten menovesi loppui kuuteen pelaajan tippuneen vierasjoukkueen moottoreista. Kataja nykäisi kuuden minuutin jakson 18-0, pääarkkitehtinä toimiessa Harmon. Loppu oli kosmetiikkaa ja Kataja voitti ottelun lopulta 76-62.

Ike Nweke teki Jouensuussa jälleen tupla-tuplan 21 pisteellä ja 11 levyrillä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Tilastoja on turha sen suuremmin analysoida. Todetaan vain, että Kataja voitti levyrit 44-41, upotti kakkoset 57,4 prosentin tarkkuudella ja menetykset kirjattiin 9-12. Joensuulaiset tekivät menetyksistä 20 pistettä. Katajan kaukoheittopelin ei sujunut, sillä kolmoset upposivat vain 16,7 prosentin tarkkuudella (4/24). Karhubasketin kolmoset upposivat alussa mukavasti, mutta vajaalla miehistöllä pelatessa, hyvien heittopaikkojen rakentaminen oli vaikeaa. Oranssipaitojen kolkkiprosentti oli pelin lopussa jopa kotijoukkuetta heikompi, sillä vain 5 kolmosta 31 heitosta löysi tiensä sukkaan, mikä antaa prosentiksi 16,1.

-Onnittelut Katajalle voitosta, päävalmentaja Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen lehdistötilaisuuden. Itsellä on aika sekavat fiilikset. Matkustetaan 500 kilometriä seitsemällä pelaajalla ja tietäen meidän joukkueen kuormituksen edellisessä otteluissa, loukkaantuminen päälle, niin tässä vähän pelataan meidän pelaajien terveydellä. En tietenkään syytä tästä ketään, kun tilanne on mikä on. Kun kuormitus on iso, niin riskit kasvavat, eikä tilanne nyt varmasti helpotu. Kallekin (Koivunen) on ollut loukkaantuneena ja pelasi tänään 34 minuuttia. Iso hatunnosto meidän pelaajille esityksestä ja pelistä. Kataja teki 76 pistettä ja heillä on vain seitsemän syöttöä, joten paremmalla heittopelillä meillä olisi ollut mahdollisuudet. Mutta jaloissa painaa ja emme pääse hyville heittopaikoille. Peliä on turha analysoida. Nyt pitää miettiä kuinka jatketaan ja kuinka lähdetään kohti lauantain seuraava peliä, sekä siitä eteenpäin. Vaikea nähdä, että apuja saataisiin, kun Juuso Salmelle tuli alavartalovamma harjoituksissa ja Ty Berryn Korihait pelissä saama ylävartalovamma ei vaadi leikkausta, mutta tuskin ovat lauantaina mukana, Koskimies kertoi.

Runkosarjan päätöskierros pelataan lauantaina ja Karhubasket saa vieraaksi ylemmän loppusarjan paikan tiistain kotivoitolla Vilppaasta varmistaneen Helsinki Seagullsit. Viime kauden finaaliuusinta ei varmasti saa sellaisia lähtökohtia, jonka peli ansaitsisi. Kauhajokiset lähtevät otteluun todennäköisesti kuudella pelaajalla, mutta joukkue tarvitsee fanien ja kotiyleisön tukea nyt paljon. Lauantain ottelu alkaa kello 17 ja lipunmyynti on käynnissä osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa lauantaina kello 15, kun areenan ovet avataan.

Lauantaina ottelu on Karhubasketin ja IKH:n 20 vuotisen yhteistyön juhlaottelu. IKH toimii luonnollisesti isäntänä ja ottelun aikana on monenlaista extraohjelmaa. Ottelun jälkeen IKH Areenassa musisoi RM Bilebändi, joten after bileet jatkuvat pelin jälkeen.

Vaikeista lähtökohdista huolimatta Karhubasket pelaa lauantaina runkosarjan voitosta. Luonnollisesti myös Seagulls haluaa voittaa ja ottaa mukaan mahdollisimman paljon sarjapisteitä lauantaina 31. tammikuuta alkavaan ylempään loppusarjaan.

Loppusarjan ohjelma muodostuu runkosarjasijoitusten perusteella ja sijoituksesta riippuen kauhajokisten seuraava kotipeli on helmikuun puolella. Loppusarjan ohjelma julkaistaan runkosarjan päätöksen jälkeen, kun lopulliset sijoitukset on saatu selville.

Kaksi ylemmän loppusarjan paikkaa on vielä ennen päätöskierrosta jaossa. Niistä taistelee kolme joukkuetta, Korihait, KTP ja Kataja. Asetelmat päätösviikonlopulle ovat mielenkiintoiset. Kataja matkaan lauantaina Lahden vieraaksi ja tarvitsee ehdottomasti ottelusta voiton, jotta ylemmän loppusarjan paikka on vielä mahdollinen. Se ratkeaa sunnuntaina kello 17 pelattavassa KTP – Korihait ottelussa. Jos Kataja on voittanut lauantaina, niin joensuulaiset pelaavat ylemmässä loppusarjassa Korihaiden vierasvoitolla tai jos KTP voittaa ottelun yli 10 pisteellä. Jos KTP voittaa ottelun 1-9 pisteellä, niin Kataja on ulkona. Asetelma muuttuu, jos Gulls häviää lauantaina Kauhajoella. Silloin KTP jää voitosta huolimatta alempaan loppusarjaan, jos kaikki neljä joukkuetta Gulls, Hait, Kataja ja KTP ovat tasoissa sarjapisteissä saldolla 12 voittoa ja 10 tappiota.

Loppuun vielä erityiskiitos Karhubasketin pienelle, mutta äänekkäälle faniryhmälle, joka ajeli noin 500 kilometrin matkan poikki Suomen Joensuuhun. Väkevää tekemistä! Tätä arvosti suuresti Karhubasketin koko joukkue ja vierailu sai kiitosta ottelun jälkeen myös Katajan päävalmentaja Petri Virtaselta.

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

21.01.2026

OTTELUENNAKKO: KATAJA BASKET – KARHUBASKET

Korisliigan runkosarjan viimeinen viikko on pyörähtänyt käyntiin. Karhubasketin (16 voittoa/4 tappiota) osalta se käynnistyy keskiviikkona, kun edessä on vieraspeli Joensuussa Kataja Baskettia (10 voittoa/10 tappiota) vastaan.

Oranssipaidat ovat sarjataulukon kärjessä ja runkosarjan voiton varmistamiseen tarvitaan yksi voitto kahdesta viimeisestä ottelusta, sillä kakkosena oleva Honka on yhden voiton eli kahden sarjapisteen päässä ja on tasapisteissä kauhajokisia jäljessä keskinäisten otteluiden korisuhdevertailussa. Honka voitti tiistaina vieraissa Pyrinnön ja espoolaisilla on enää yksi runkosarjan ottelu pelaamatta.

Tiistaina Salon Vilpas hävisi Seagullseille Kisahallissa, joten salolaisista tuli ensimmäinen joukkue, joka sementoi lopullisen runkosarjan sijoituksen. Karhubasket tai Honka ovat ykkönen ja kakkonen, Vilpas sijoittuu kolmanneksi, mutta kolmen muun loppusarjan paikan järjestyksen ratkovat Seagulls, Korihait, KTP ja Kataja. Seagulls on ylemmässä loppusarjassa, mutta sen sijoitus ratkeaa viikon mittaan.

Nelikon lisäksi tarjolla on sitten vielä kaksi paikkaa. KTP hävisi tiistaina Kouvoille, joten jos kotkalaiset haluavat mukaan ylempään loppusarjaan, heidän täytyy voittaa runkosarjan päätöskierroksen ottelussa kotona Korihait, jos Kataja voittaa kaksi viimeistä otteluaan. Tilanne saattaa mennä kutkuttavaksi, jos Korihait voittavat keskiviikkona Lahden kotona, mutta häviävät päätöskierroksella KTP:lle ja samaan aikaan Kataja voittaa keskiviikkona Karhubasketin ja lauantaina Lahden. Tällöin kaikkien kolmen joukkueen lopullinen saldo olisi 12 voittoa ja 10 tappiota. Tässä tapauksessa näiden kolmen joukkueen keskinäisistä otteluista muodostettaisiin oma sarjataulukko. Siinä kaikilla olisi kolme voittoa ja kolme tappiota. Järjestys ratkaistaisiin näiden korieron perusteella. Ennen päätöskierroksen ottelua KTP – Korihait korierot keskinäisistä ovat: Korihait +6, KTP -2, Kataja -4, joten KTP:n 1-9 pisteen voitto jättäisi Katajan alempaan loppusarjaan.

Lisädramatiikkaan päätöskierrokselle tuo se erikoinen seikka, että päätöskierroksen kamppailut pelataan samaan alkamisaikaan, mutta nyt vain KTP – Korihait ottelu pelataan sunnuntaina. On siis mahdollista, että joensuulaiset joutuvat seuraamaan TV:stä tasaista kamppailua Steveco Areenalta, jonka lopulta KTP voittaa kahdeksalla pisteellä. Tämä skenaario voidaan välttää sillä, että Karhubasket voittaa lauantaina Seagullsit IKH Areenassa, jolloin myös Gulls olisi saldossa 12 voittoa ja 10 tappiota. Silloin lopullinen järjestys olisi: 4. Gulls, 5. Kataja, 6. Korihait ja KTP jäisi alemman loppusarjan puolelle.

Ike Nweke teki voitossa Korihaita vastaan tupla-tuplan 21 pisteellä sekä 13 levypallolla (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Joensuussa toivotaankin ensin tappiota Karhubasketille, mutta ennen kuin viikko on ohi, niin kannustetaan hurjasti oranssipaitoja voittoon. No kannustusta oranssipaidat tarvitsevatkin, sillä joukkueen loukkaantumistilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan. Sivussa ovat takamiehet Jaeden Zackery (alavartalovamma) ja Fiifi Aidoo (ylävartalovamma). Heidän paluunsa kentälle menee arviolta helmikuun loppupuolella alkavalle maajoukkue tauolle saakka. Hugo Boman (alavartalovamma) on sivussa ja saa tarkempaa arviota toipumisesta sekä mahdollisista toimenpiteistä ensi viikon alussa. Viime ottelussa Ty Berry sai ylävartalovamman, joka pitää miehen sivussa ainakin parisen viikkoa. Juuso Salmi oli jo palaamassa kentälle, mutta harjoituksissa tapahtui loukkaantuminen ja paluu kentälle tuskin tapahtuu ennen helmikuuta. Kun ennestään Aleksi Riihimäen oli jo ohi, niin keskiviikkona piiiiiitkälle matkalle Joensuuhun saadaan seitsemän pelaajaa eikä tilanne lauantain kotiotteluun näytä sen paremmalta. No loukkaantumiset ovat joukkueelle tuttua kauraa ja seitsemällä pelaajalla otettiin loppusyksystä muutama voittokin.

Ty Berry ei hyvin suurella todennäköisyydellä pelaa Joensuussa (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kataja Basket – Karhubasket keskiviikkona 21.1. kello 18.30 Joensuun Motonet Areenalla

Ottelua voi katsella suorana Ruudun välityksellä, jossa lähetys Joensuusta alkaa keskiviikkona kello 18.30.

Karhubasket viilettää mukavassa kuuden ottelun voittoputkessa. Edellinen tappio tuli Hongan vieraana 16. joulukuuta lukemin 97-79. Viime keskiviikkona kauhajokiset voittivat jatkoajan jälkeen IKH Areenassa Korihait lukemin 97-90. Voitto oli joukkueen kauden 10 kotona ja puhtaaseen kotisaldoon kotiotteluissa tarvitaan enää voitto Seagullseista runkosarjan päätöskierroksella.

Kauden kaikki neljä tappiota ovat tulleet vieraspeleissä. Ilman sarjapisteitä paluumatka lakeuksille on alkanut Loimaalta (89-77), Salosta (116-75), Kotkasta (86-77) ja Espoosta (97-79). Oranssipaidat kohtasivat Katajan IKH Areenassa marraskuun puolivälissä ja silloin voitto tuli lukemin 106-99. Tuo ottelu oli Korihaiden pistelinko De´Vion Harmonin ensimmäinen Korisliigassa ja hän tekikin debyytissä 36 pistettä. Kertaalleen Harmon on ylittänyt 40 pisteen rajan ja edellisessä voittoisassa vieraspelissä Salossa hän teki 36 pinnaa. Harmon johtaa koko Korisliigan pistetilastoa 29,9 pinnan keskiarvolla.

Takamies De´Vion Harmon teki 36 pistettä vajaan 30 minuutin peliajalla joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa IKH Areenassa 15.11. (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Muuten ensimmäinen kohtaaminen oli heittopelin juhlaa, kuten loppunumerot kertovat. Karhubasket upotti 14 kolmosta 50 prosentin tarkkuudella ja myös kakkoset erinomaisesti, kun niiden onnistumisprosentti oli 61. Kataja upotti kakkoset peräti 71,4 prosenttisesti, mutta onneksi kolmosissa vieraiden tarkkuus jäi ”vain” 40,7 prosenttiin. Kun heittopeli oli tarkkaa, niin levypalloja ei hirveästi ollut tarjolla, mutta ne vei lopulta nimiinsä Kataja 28-31. Menetykset kirjattiin 10-15, mutta joensuulaiset hankkivat Harmonin johdolla viisi vaparia isäntiä enemmän.

Tuon Kauhajoella kärsityn tappion jälkeen Katajan saldo oli 2 voittoa ja 8 tappiota. Sarjasijoitus oli viimeinen, kun myös Kobrille oli tullut alkukaudesta kotitappio. Mutta pohjalta ei ole kuin yksi suunta ja tuon marraskuun 15. päivän jälkeen Kataja on hävinnyt vain kahdesti ja voittanut kahdeksan ottelua, joten kurssin kääntäminen on ollut melkoinen ja se voi huipentua vieläpä ylempään loppusarjaan. Kahta voittoa se vielä vaatisi.

Nuo kaksi tappiota ovat tulleet kotona KTP:lle 83-94 ja Hongalle 74-79. Honkatappioon näyttivät haihtuvat haaveet ylemmästä loppusarjasta, mutta sitten kukistui silloinen sarjaykkönen Vilpas ja melkein kaikki on taas mahdollista.

Katajan kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#2 De’Vion Harmon, 188 cm, takamies, USA, Texas Tech

#3 Jared Kimbrough, 203 cm, sentteri, USA, Samford

#4 Jermaine Marshall, 198 cm, laituri, USA, Samford

#5 Joonas Timonen, 189 cm, takamies, FIN, PuHu Juniorit

#8 Otso Purmonen, 186 cm, FIN, Joensuun Kataja

#10 Eetu Lähdetniemi, 206 cm, sentteri, FIN, Munkkiniemen Kisapojat

#17 Valtteri Pokela, 195 cm, laituri, FIN, Joensuun Kataja

#18 Antti Kanervo, 193 cm, takamies, FIN, Äänekosken Huima

#21 Teemu Knihtinen, 194 cm, laituri, FIN, Kouvot

#23 Thomas Tumba, 196 cm, laituri, FIN, Peli-Karhut

#33 Max Besselink, 202 cm, laituri, FIN, Helsingin NMKY

#45 Henri Permanto, 197 cm, laituri, FIN, Peli-Karhut

#55 Henri Kantonen, 198 cm, takamies, FIN, Topo Juniorit

Jos Harmon on ollut kääntämässä Katajan kurssia, niin myös Korisliigan pistetilaston seiska (18,3) ja levyritilaston kasi (8,1) Jermaine Marshall on pelannut hyvin. Thomas Tumba on palannut kentälle loukkaantumisen jälkeen ja Antti Kanervo tuo joukkueeseen kokemusta.

Katajan #45 Henri Permanto on noussut isoon rooliin (kuva: @ellajalava.sportsphotography/ https://ellajalava.kuvat.fi/kuvat/)

Katajan tilastot (ottelut, minuutit, pisteet/levypallot/syötöt):

21 De’Vion Harmon, 11 ott, 30,5 min, 29,9/3,8/4,3/1,6 riistoa

#3 Jared Kimbrough, 15 ott, 25,2 min, 9,7/7,3/0,8

#4 Jermaine Marshall, 17 ott, 26,2 min, 18,3/8,1/1/1,3 riistoa

#5 Joonas Timonen, 20 ott, 24,5 min, 7,8/2,1/1,7

#8 Otso Purmonen, 11 ott, 10,5 min, 1,8/1,4/0,3

#10 Eetu Lähdetniemi, 11 ott, 7,8 min, 0,9/1,1/0,4

#18 Antti Kanervo, 9 ott, 14,2 min, 3,4/1/0,4

#21 Teemu Knihtinen, 19 ott, 21 min, 5,1/3,7/1,8

#23 Thomas Tumba, 10 ott, 22,7 min, 6,5/3,1/1,1

#33 Max Besselink, 2 ott, 21,5 min, 8,5/3,5/0,5

#45 Henri Permanto, 20 ott, 27,4 min, 9,8/4/1,6

#55 Henri Kantonen, 17 ott, 31,6 min, 13,4/4,8/5,3/1,1 riistoa

Myös loukkaantumisesta kärsinyt Jared Kimbrough on parantanut kauden mittaa, kun rooli joukkueessa on hahmottonut. Henri Kantonen on isossa roolissa ja pelaa yli 31 minuuttia ottelua kohden.

Joonas Timonen on Katajan tarkin heittäjä bonuskaaren takaa, kun hänen kolmosensa uppoavat 43,8 prosentin tarkkuudella. Ahkerimpia kaukoheittäjiä ovat Kantonen (3p 29,1 %) ja Henri Permanto (28 %). Harmon upottaa kolmoset vajaalla 33 prosentilla, mutta kakkosissa osumatarkkuus on 55 ja vapariviivalla 88 prosenttia. Ja vapareita liukas takamies osaa hankkia ajoilla korille.

Eemi Luukkonen ja Jermaine Marshall (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Joukkueiden tilastovertailu:

Pisteet per ottelu: KB 85,4 (7.)/Kataja 88,7 (4.)

Päästetyt pisteet: KB 80,1 (1.)/Kataja 87,4 (8.)

Hyökkäyslevypallot: KB 13,1 (7.)/Kataja 12,6 (8.)

Levypallot: 40,2 (6.)/Kataja 39,5 (7.)

Syötöt: KB 17,6 (6.)/Kataja 16,7 (9.)

Riistot: KB 8 (4.)/Kataja 6 (11.)

Menetykset: KB 13,5 (7.)/Kataja 12,1 (2.)

Torjunnat: KB 2,1 (11.)/Kataja 2 (12.)

1p: KB 73,6 % (8.)/Kataja 80,6 % (2.)

2p: KB 52,7 % (6.)/Kataja 54,8 (1.)

3p: KB 34 % (4.)/Kataja 32,5 % (8.)

Kataja tekee pikkuisen enemmän pisteitä ottelua kohden, mutta päästää omiin 7,3 pistettä Karhubaskettia enemmän. Se on aika merkittävä ero, mutta siinä pitää huomioida, että Kataja menettää palloa vähemmän ja on koko Korisliigan tarkin kakkosissa. Myös vapariviivalta joensuulaiset ovat tarkkoja.

Keskiviikon avainasiat ovat, että pystyykö kauhajokisten vajaalla pelaava kokoonpano hankaloittamaan riittävästi Katajan ajoja korille ja kakkosten onnistumisprosentti olisi saatava mahdollisimman matalaksi. Luultavasti Kataja yrittää määritellä ottelun tempoa, joten kauhajokisten olisi syytä poimia levypallot ja onnistua kolmosissa.

Mikä on kauhajokisten lopullinen kokoonpano ja jaksetaanko vajaalla miehistöllä painaa koko 40 minuuttinen? Onko Katajan fokus vielä ylemmässä loppusarjassa ja kestääkö kotijoukkue pakkovoiton painetta?

Päävalmentajien Janne Koskimies ja Petri Virtanen ottelua alustavat kommentit, sekä joukkueiden alustavat kokoonpanot löytyvät TÄSTÄ linkistä keskiviikkona kello 10.

Karhubasketin seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 24. tammikuuta, kun IKH Areenaan saapuu vieraaksi runkosarjan päätöskierroksen otteluun viime kevään Suomen mestari ja Karhubasketin finaaleissa lyönyt Helsinki Seagulls. Lokkien liihotusta lakeuksille johtaa Rene Rougeau. Kamppailu alkaa lauantaina kello 17 ja liput ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi.

Korisliigan ottelut jatkuvat loppusarjoissa. Karhubasket varmisti kevään pudotuspelipaikan pääsemällä mukaan ylempään loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa on luvassa viisi kotipeliä lisää ja ylempi loppusarja pyörähtää käyntiin lauantaina 31.1., mutta silloin kauhajokiset eivät kotipeliä alustavan ohjelman mukaan pelaa, vaan kotiottelut IKH Areenalla jatkuvat helmikuun puolella. Loppusarjan ohjelma julkaistaan runkosarjan päätöskierroksen jälkeen, arviolta maanantaina 26. tai tiistaina 27. tammikuuta.

15.01.2026

SITKEÄ KARHUBASKET VOITTI KORIHAIT

Ty Berryn käsi ei vapissut ottelun ratkaisuhetkillä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket, joka on jo varmistanut paikkansa ylemmässä loppusarjassa, sai keskiviikkona vieraaksi IKH Areenaan Korihait. Hait tavoittelevat paikkaa kuuden parhaan joukkoon, joka toisi paikan ylemmässä loppusarjassa ja varmistaisi samalla pudotuspelipaikan. Uusikaupunkilaisilla oli siis ottelussa kotijoukkuetta enemmän panosta.

Karhubasket lähti jo toiseen peräkkäiseen otteluun kahdeksan pelaajan rosterilla. Tästä huolimatta oranssipaidat olivat hakeneet voiton lauantaina Kouvolasta, mutta kaikkien takamiesten puuttuminen näkyi keskiviikkona menetysten määrässä. Korihait olivat kahdessa edellisessä ottelussa voittaneet kärkikolmikosta Hongan vieraissa ja viime lauantaina kotona Vilppaan jatkoajan jälkeen.

Kauhajokiset menettivät jo avauspuoliskolla pallon yhdeksän kertaa ja koko ottelussa menetyksiä tuli peräti 22 kappaletta. Menetyksistä vieraat rankaisivat 31 pistettä. Varsinaisen peliajan lopussa tuli yksi menetys, jonka jälkeen Hait tekivät korin, joten ratkaisua otteluun lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Antti Ahonen upottamassa kolmosta (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket nappasi ottelun alussa 8-2 johtoaseman, mutta uusikaupunkilaiset nousivat 0-6 jaksolla tasoihin ja pitivät ottelua hallussaan Jamir Harrisin (14/1) kolmosilla. Frank Champion (29/13/2/2 riistoa/2 torjuntaa) aiheutti ongelmia isäntien puolustukselle läpi ottelun. Champion teki jo avauspuoliskolla 13 pistettä ja johdatti Hait 41-43 johtoon, kun joukkueet siirtyivät puoliajalle.

Kolmannen neljänneksen alussa Champion antoi vieraille viiden pisteen etumatkan (45-50), mutta kapteeni Oliver Kandénin (14/3) kaukoheittopeli ja Christian Davisin (15/9/4) veivät oranssipaidat johtoon. Karhubasket voitti kolmannen kympin 15-11, joten neljännelle kympille lähdettiin lukemista 56-54.

Ike Nweke otti Mikael Aallosta voiton korinaluspelissä ja teki tupla-tuplan 21 pisteellä sekä 13 levypallolla (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Johtopaikka pysyi isännillä, kun Kalle Koivunen (3/3 syöttöä) ja Antti Ahonen (12) keräsivät onnistumisia. Myös Ike Nweke (21/13/3) viimeisteli tehokkaasti, mutta Hait eivät luovuttaneet. Mikael Aalto (10/3/3) upotti pari tärkeää vaparia ja Jalen Jackson (20/3/3/5 riistoa) ryöväsi lopussa pallon, upotti kakkosen korin läheisyydestä ja jatkoajalle lähdettiin lukemista 80-80.

Jatkoajalla Berry ja Nweke askartelivat Karhubasketin viiden pisteen etumatkalle (85-80). Jackson ja Champion pitivät Hait mukana, mutta Berryn viisi peräkkäistä pistettä olivat ottelulle lopullinen niitti ja Davis viimeisteli loppulukemat 97-90 vapaaheittoviivalta.

Karhubasket voitti lopulta levyrit 39-37. Menetykset (15-22) käänsivät ottelua vieraille ja Hait upottivat kakkoset 54,5 prosentin tarkkuudella, tehden korinläheisyydestä 40 pistettä Championin johdolla. Kouvolassa kauhajokiset olivat tuskailleet kaukoheittojen kanssa, mutta nyt 16 kolmosta upposi hyvällä 44,4 prosentin tarkkuudella, joka kantoi oranssipaidat voittoon. Myös 76 prosentin tarkkuudella uponneisiin vapaaheittoihin voi olla tyytyväinen.

-Korihait olivat kahdessa voittopelissä kärkijoukkueita Vilpasta ja Honkaa vastaan tehneet kovat pistelukemat, niin 31 pistettä meidän menetysten jälkeen, en olisi uskonut meidän voittomahdollisuuksiin, päävalmentaja Janne Koskimies aloitti pelin jälkeisen analyysin. Menetykset oli tärkeä asia ennen ottelua ja tiedämme, että pystymme siinä parantamaan. Kouvolassa tuli paljon ohiheittoja, mutta tänään upotimme 16 kolmosta ja vastustajan onnistumisprosentti kolmosissa oli huonompi. Meidän pelaajat pelaavat aivan äärirajoilla tällä hetkellä. Tässäkin pelissä osumia tuli, kun kahdeksalla pelaajalla pelataan jatkoaikapeli. Pitää olla ylpeä pelaajien taistelusta. Näyttää siltä, että sarjajumbo yrittää vain kahdeksalla pelaajalla repiä voittoa, mutta olemme sarjan kärjessä. Tämä on minulle iso yllätys, että olemme sarjan kärjessä ja siitä pitää antaa kaikki kunnia meidän pelaajille. Olimme kurinalaisia ja hermokontrolli pysyi. Kaunista se ei ollut, mutta sillä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä, Koskimies kertoi.

Eemi Luukkonen tilastoi keskiviikkona rivin 14 pistettä, 4 levyriä ja 3 syöttöä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Vajaamiehinen Karhubasket saa nyt vetää happea viikon verran, ennen kuin edessä on ensi keskiviikkona vierasottelu Joensuussa Katajaa vastaan. Toivottavasti Juuso Salmi saadaan takamiehistä mukaan. Kolmikko Jaeden Zackery, Fiifi Aidoo ja Hugo Boman ovat varmuudella sivussa. Zackery on kotona USA:ssa toipumassa alavartovammasta ja Aidoon toipuminen operaatiosta menee helmikuun puolelle.

Kataja on myös taistelemassa ylemmän loppusarjan paikasta, mutta se vaatisi voittoja kahdesta viimeisestä ottelusta, vaikka joensuulaiset kävivät keskiviikkona voittamassa Vilppaan Salossa lukemin 89-92. Välttämättä kaksi voittoa ei Katajalle riitä, sillä tilanne on kimurantti, kun lopullisia paikkoja kuuden parhaan joukkoon ratkotaan

Verkkotoimitus teki aamupalaverissa ennustuksen lopullisesta järjestyksestä:

  1. KTP, 13 voittoa – 9 tappiota, 26 pistettä.
  2. Kataja, 12-10, 24 pistettä.
  3. Hait, 12 – 10, 24 pistettä.
  4. Seagulls, 11-11, 22 pistettä.
  5. Pyrintö, 11-11, 22 pistettä.

Toki tämä ennustus saattaa mennä myttyyn jo tänään torstaina, kun Seagulls matkaa Espooseen Hongan vieraaksi. Voitolla Gulls varmistaisi ylemmän loppusarjan paikan ja jättäisi enää kaksi paikkaa ylempään loppusarjaan tarjolle.

Karhubasket pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun lauantaina 24. tammikuuta, kun vieraaksi IKH Areenaan saapuu juuri Seagulls. Viime kevään finaaliuusintaan on hyvä päättää runkosarja ja Rene Rougeaun vierailu herättää aina mielenkiintoa. Ottelu alkaa kello 17 ja liput ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi.

Runkosarjan päätöksen jälkeen vaihdetaan nopeasti loppusarjoihin, jossa on luvassa viisi kotipeliä lisää. Ylempi jatkosarja kännistyy lauantaina 31. tammikuuta, mutta todennäköisesti silloin kauhajokiset eivät kotona pelaa. Loppusarjan ohjelma mudostuu runkosarjasijoitusten perusteella ja pelipäivät saadaan lukittua maanantaina 26. tai tiistaina 27. tammikuuta. Heti kun ohjelma loppusarjaan on selvillä, niin se julkaistaan Karhubasketin verkkosivuilla ja sometileillä. Maajoukkuetauko (23.2. – 3.3.), joten ennen taukoa viimeinen pelipäivä mahdollinen pelipäivä on lauantai 21. helmikuuta ja seuraava kierros pelataan lauantaina 7. maaliskuuta. Loppusarja päättyy viimeiseen kierrokseen keskiviikkona 18. maaliskuuta ja kevään huipentavat pudotuspelit käynnistyvät sen jälkeen nopeasti.