UUTISET

22.11.2025

KARHUBASKET VOITOLLA MAAOTTELUTAUOLLE

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Korisliiga jää viikonlopun jälkeen kahden viikon maaottelutauolle. Karhubasket pelasi viimeisen pelin ennen taukoa perjantaina Kisahallissa, jossa viime kauden Suomen mestari Helsinki Seagulls isännöi kauhajokisia.

Karhubasketin Ike Nweke dominoi korin alustoja (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Ottelu oli Karhubasketin näytöstä. Puolustus oli tiivistä, jonka keskellä Gulls ei saanut omaa peliään käyntiin missään vaiheessa. Kotijoukkue sai heittopaikkoja, mutta huono heittopäivä ratkaisi pelin lopullisesti vieraille. Isännät upottivat kakkoset 48,7 (19/39) ja kolmoset 20 (6/30) prosentin tarkkuudella. Helsinkiläiset lähtivät otteluun Korisliigan tarkimpana kaukoheittojoukkueena. Eikä heittäminen sujunut vapaaheittoviivaltakaan, kun Lokkien vaparit upposivat vain 50 prosentin tarkkuudella (7/14).

Gulls aiheutti kauhajokisille 18 menetystä ja nappasivat 12 riistoa. Isännille menetyksiä tuli 13, mutta vieraat voittivat pisteet menetyksistä taistelun 13-17. Karhubasket oli parempi levyreissä 34-42. Kotijoukkueen ehdoton ykkönen oli Christian Keeling (23/1), joka upotti heittoja heti alusta saakka ja kokosi 23 pisteen saaliin.

-Tuon tasoista joukkuetta vastaan pitää onnistua monessa asiassa, Seagulls päävalmentaja Timo Saukkola aloitti pelin analysoinnin. Ja onnistumisten pitää tulla parhaalla tasolla. Tänään me ei siihen pystytty. Emme pystyneet luomaan hyviä heittopaikkoja ja jäimme jossain taistelutilanteissa kakkoseksi. Me kuitenkin yritettiin, kun saimme irtopalloja, menimme hyökkäyslevypalloihin ja olimme kentällä taistelemassa voitosta, mutta tosi laadukas ja lopputulos oli tämä, Saukkola tiivisti kamppailun.

Ty Berry pussitti Kisahallissa 13 pistettä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket pelasi erinomaisen avauspuoliajan. Tauolla lukemat olivat 34-50 ja parhaimmillaan oranssipaidat johtivat 27 pisteellä. Gulls oli hiipimässä kolmannen kympin alkupuolella takaisin peliin, kun menetyksiä alkoi kertyä, mutta todellista vaaraa vieraiden voitolle Gulls ei pystynyt asettamaan.

Ike Nweke (24/10/2) dominoi korin alustaa heti alusta saakka. Ty Berry (13/8/3) ja Andre Gustavson (10/8/2 riistoa) poimivat kahdeksan levypalloa mieheen. Christian Davis (13/1/2/2 riistoa) pelasi kauden parhaan pelinsä. Karhubasket siis voitti levypallot ja kolmoset upposivat 42,3 prosentin tarkkuudella (11/26), joten 63-84 voitto oli ansaittu.

-Olen tosi tyytyväinen ja voitto Kisahallista, mitä ei kovin usein ole tapahtunut, Janne Koskimies kertoi. Pidimme kotijoukkueen vain 63 pisteessä. Olemme löytäneet hyökkäyspäässä meille hyvän pelitavan, joka näkyi jo edellisessä pelissä Katajaa vastaan, jossa pelaajat pääsevät käyttämään omia vahvuuksiaan. Seagulls paransi puolustusta kolmannella neljänneksellä ja meille tuli kahdeksan menetystä. Heillä oli siinä mahdollisuus tulla peliin mukaan, mutta huono heittopeli helpotti meidän työtä tänään. Olemme puhuneet, että vieraspelaaminen pitää saada paremmaksi ja tänään ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvä. Nyt huilataan muutama päivä ja tiistaina palataan harjoituksiin. Olemme jenkkipelaajien kanssa harrastanut sauvakävelyä ja katsotaan, jos nyt siirrytään murtomaahiihtoon, Koskimies päätti analyysin hymyillen.

Jaeden Zackery teki kahdeksan pistettä ja jakoi kuusi syöttöä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket jää nyt parin viikon pelitauolle, mutta harjoitukset jatkuvat. Andre Gustavson liittyy maanantaina Susijengin leiritykseen, mutta palaa Kauhajoelle ainakin joulukuun puoliväliin saakka, jos sitä ennen pelipaikkaa ei ulkomailta löydy.

Karhubasket lähtee tauolle sarjataulukon kakkospaikalta. Sarjakärjessä on Salon Vilpas, jolla on rasitteena kaksi tappiota. Kauhajokisilla ja Tapiolan Hongalla tappioita on kolme. Tauon alkaessa Korisliigan runkosarja saavutti myös puolivälin. Toisen puoliskon 11 ottelun aikana ratkotaan mitkä kuusi joukkuetta jatkavat kautta ylemmässä loppusarjassa.

Karhubasketin seuraava ottelu on itsenäisyyspäivänä Tampereella Pyrintöä vastaan ja IKH Areenaan oranssipaidat palaavat keskiviikkona 10. joulukuuta.

20.11.2025

OTTELUENNAKKO: HELSINKI SEAGULLS – KARHUBASKET

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Korisliigan runkosarja saavuttaa tulevana viikonvaihteena puolivälin, kun joukkueet pelaavat 11 kierroksen. Karhubasket (7 voittoa/3 tappiota) matkaa perjantaina Helsinkiin, jossa kauhajokisia isännöi Helsinki Seagulls (7 voittoa/3 tappiota). Kyseessä on viime kevään Korisliigan finaalien uusinta. Kevään finaaleissa Seagulls on selkeästi parempi ja otti seurahistorian toisen Suomen mestaruuden puhtaasti voitoin 4-0.

Karhubasket ja Seagulls ovat 10 kierroksen jälkeen tasapisteissä, kun molemmat joukkueet ovat keränneet seitsemän voittoa, joka tarkoittaa 14 sarjapistettä. Kaksikon kanssa tasapisteissä on myös Honka. Sarjan kärkipaikalla on Salon Vilpas, jolla on rasitteena vain kaksi tappiota. Runkosarjan jälkipuoliskolla ratkotaan ne kuusi joukkuetta, jotka jatkavat kauttaan ylemmässä loppusarjassa. Viimeiset kuusi joukkuetta ratkovat putoajan sekä kaksi viimeistä pudotuspelipaikkaa.

Helsinki Seagulls – Karhubasket perjantaina 21.11. kello 18.30 Helsingin Kisahallissa

Karhubaskettia lähtee tukemaan täysi fanibussi. Jos fanibussiin ei ehtinyt tai päässyt mukaan, niin ottelua voi katsella suorana Ruudun välityksellä. Ruudun lähetys alkaa kello 18.20.

Karhubasket voitti edellisessä ottelussaan kotona Kataja Basketin 106-99. Vaikka Kataja on tällä hetkellä sarjataulukon jumbona, niin mikään helppo suupala joensuulaiset eivät olleet. Kataja esitteli uuden takamiehen De’Vion Harmonin. Harmonilla oli alla vain parit harjoitukset, mutta siitä huolimatta hän johti Katajan nousua voittokamppailuun päätösneljänneksellä. Yhteensä Harmon teki ensimmäisessä Korisliigan kamppailussa 36 pistettä ja tuotti jatkuvasti kauhajokisille vaikeuksia nopeudellaan.

Ty Berry teki Katajaa vastaan 30 pistettä ja upotti kolmoset 83,3 prosentin tarkkuudella (5/6) (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasketin voiton perusta oli hyvä heittopeli. Kakkoset upposivat 61 ja kolmoset 50 prosentin tarkkuudella. Hyvää heittopeliä edesauttoi 24 syöttöä, joilla heittopaikat rakennettiin hyville paikoille. Menetyksiä kauhajokisille tuli 10 kappaletta. Kataja menetti pallon 15 kertaa, upotti kolmoset 40,7 prosentin tarkkuudella, jotka eivät riittäneet voittoon, vaikka vieraat veivätkin levyrit 28-31.

Kauhajokisten pisteykkönen oli Ty Berry (30/2/3). Berry nakutti runsaan 30 minuutin peliajalla 30 pistettä. Yli 10 pisteen kauhajokista pääsivät myös Ike Nweke (14/6/3), Eemi Luukonen (14/3), Christian Davis (11/3), Jaeden Zackery (11/5/7/4 riistoa) ja Oliver Kandén (10/3). Lopullisen niitin ottelulle teki Zackery, joka ryöväsi pelivälineen Katajalta kolme kertaa loppuhetkillä.

Voitto oli Karhubasketin kolmas perättäinen ja joukkue on voittanut kauden kaikki viisi kotipeliä. Vieraissa on tullut kaksi voittoa. Ne tulivat paikallisvastustaja Kobrien vieraana 74-77 ja edellisessä vieraspelissä Uudessakaupungissa lauantaina 8. marraskuuta, kun sarjapisteet lähtivät Kauhajoelle lukemin 77-84.

Katajaa vastaan kokoonpanosta puuttuivat Andre Gustavson (alavartalovamma), Kalle Koivunen (alavartalovamma) ja Aamos Laavainen (alavartalovamma). Aleksi Riihimäen kausi on päättynyt alavartalovammaan ja Hugo Bomanin kausi ei ole vielä alkanut. Nähdäänkö Boman ensimmäistä kertaa kokoonpanossa perjantaina? Tai liittyykö joku kolmikosta Gustavson – Koivunen – Laavainen pelaavaan kokoonpanoon selviää perjantaina. Osviittaa tästä saadaan perjantaina kello 10, kun päävalmentaja Janne Koskimiehen ottelua ennakoivat kommentit ja joukkueen alustava kokoonpano tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle kello 10. Ne löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Ike Nweke (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Viime kauden mestari Seagulls hävisi kauden avausottelun vieraissa Lahdelle 85-79, mutta rakensi sen jälkeen seitsemän ottelun voittoputken, jolla nousivat sarjataulukon kärkeen. Edellisessä kamppailussa viime lauantaina helsinkiläiset hävisivät kärkiottelussa Salon Vilppaalle vieraissa. Vilpas oli lopulta parempi pistein 76-67. Tämä oli Gullsien toinen perättäinen tappio, sillä Vilpas peliä edelsi kotitappio Hongalle, kun Kisahallin tulostaululla olivat pelin jälkeen lukemat 82-91.

Honka voitti levypallot 34-43 ja espoolaiset upottivat kakkoset 69,4 sekä kolmoset 37 prosentin tarkkuudella. Gulls onnistui kakkosissa vain 41,9 prosentin tarkkuudella. Lokkien pisteykkönen Honkaa vastaan oli Rene Rougeau (18/10/3) 18 pisteellä. Häntä säestivät Christian Keeling (15/1/1), Ricky Waxlax (11/4/2) ja Kahron Ross (11/3/10).

Gulls #55 Christain Keeling (kuva: Samira Lee)

Vilpasta vastaan avainasemassa olivat levypallot. Ne helsinkiläiset hävisivät peräti 54-37 ja Vilpas haki 25 hyökkäyslevyriä, joista tekivät 22 pistettä. Gulls oli tarkempi kakkosissa (Vilpas 36,8 %, Gulls 50 %), mutta levyrit määrittelivät lopputuloksen, kun molemmat joukkueet takkusivat kaukoheittopelissä. Gulls upotti Salohallissa kolmoset 27,6 ja Vilpas 26,5 prosentin tarkkuudella. Lokkien pisteykkönen oli Ross (20/6/8), mutta muista pelaajista vain Rougeau pääsi yli 10 pisteen (19/9).

Gulls on siis ärsytetty kahdella perättäisellä tappiolla, joista toinen tuli kotona ja ärsytetty Lokki on paha vastus.

Seagullsien kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#0 Chrysostom Chukwuma, 190 cm, laituri, FIN, Sykki

#2 Trey Niemi, 187 cm, FIN , Sykki

#3 Kahron Ross, 180 cm, takamies, USA, Lehigh

#4 Rene Rougeau, 198 cm, laituri, USA, UNVL

#5 Elias Leskinen, 200 cm, laituri, FIN, Hyvinkään Ponteva

#7 Leo Johnson, 191 cm, laituri, FIN, WB-Pantterit

#10 Osku Heinonen, 194 cm, laituri, FIN, Tampereen Pyrintö

#22 Adong Makuoi, 205 cm, sentteri, CAN, Saskatchewan

#23 Michael Pietrzyk, 198 cm, laituri, POL, Rekolan Urheilijat

#25 Lenni Hervola, 183 cm, takamies, FIN, Helsingin NMKY

#40 Justus Kilpinen, 193 cm, laituri, FIN, Tampereen Pyrintö

#47 Ricky Waxlax, 196 cm, laituri, FIN, Malmin Super-Koris

#55 Christian Keeling, 191 cm, takamies, USA, North Carolina

Uusia pelaajia Gullsien miehistössä ovat Osku Heinonen, Justus Kilpinen, Trey Niemi, Kahron Ross ja ulkomaalaiset Cristian Keeling sekä Adong Makuoi.

Pyrinnön kasvatti Heinonen pelasi kaksi edellistä kautta ulkomailla. Ensin hän oli Islannissa, josta siirtyi kauden 2023-2024 lopussa Italiaan. Italian kakkostasolla hän pelasi viime kaudella Paperdi Juvecasertan joukkueessa. Keskiarvot olivat 8,8 pistettä ja 2,1 levyriä, kolmosten upotessa 37 prosentin tarkkuudella.

Syyskuun alussa Gulls tiedotti, että Justus Kilpinen liittyy joukkueeseen vuoden sopimuksella. Viime kaudella Pyrinnön kasvatti pelasi Biisoneissa ja näiden seurojen lisäksi hän on pelannut Kobrissa ja Korihaissa.

Trey Niemi on pelannut Korisliigaa Kaarinassa, Vilppaassa ja Korihaissa. Hän on käväissyt myös Kanadassa ja Italiassa. Viime kaudella Niemi pelasi KTP:ssä, josta siirtyi Espanjaan Sol Girones Bisbal Basquetiin, jossa hän pelasi viisi ottelua ja teki keskiarvoiksi kahdeksan pistettä, yhden levyrin ja 2,4 syöttöä.

Gulls #3 Kahros Ross johtaa Korisliigan syöttötilastoa 9,9 passilla (kuva: Samira Lee)

Kahron Ross johdatti BC Nokia Suomen mestariksi keväällä 2024. Mestaruuskaudella Ross teki keskiarvoiksi 12,9 pinnaa, 3,3 levyriä, 5,1 syöttöä sekä 1,5 riistoa. Nokialla hän jatkoi myös viime kaudella ja keskiarvot olivat 32 ottelussa 13,2 pistettä, 3 levypalloa, 5,7 syöttöä ja 1,2 riistoa. Korisliigan lisäksi Ross on pelannut ammattilaisurallaan Saksassa, Albaniassa, Iso-Britanniassa ja Itävallassa.

Cristian Keeling on 191 senttinen takamies. Keeling pelasi neljä kautta yliopistokoripalloa ja edusti viimeisellä yliopistokaudella 2019-2020 legendaarista North Carolina Tar Heelsiä (33 ott, 19,2 min, 6,4/2,8/0,6). Ammattilaisura käynnistyi Iso-Britanniassa ja sieltä matka jatku Georgiaan. Kauden 2022-2023 alussa hän pelasi yhden ottelun Korisliigaa Katajassa (8/1 syöttö), mutta jatkoi sen jälkeen kautta Tanskassa Horsens IC joukkueessa (16 ott, 28,5 min, 13,7/4,2/2,1/1,1 riistoa). Suurimman osan kaudesta 2023-2024 Keeling pelasi Ruotsissa, jossa joukkueena oli Koping Stars (27 ott, 31,9 min, 14,7/5,8/3,2/1,6 riistoa), kun Makedoniassa hän pelasi vain kaksi ottelua. Viime kaudella Keeling pelasi Bulgariassa 30 ottelua Spartak Pleven joukkueessa ja teki runsaan 31 minuutin peliajalla keskiarvoiksi 16,2 pistettä, 4,3 levyriä ja 3,8 syöttöä. Lisäksi hän rosvosi pelivälineen vastustajalta 1,5 kertaa ottelua kohden.

Gullsien sentterinä häärii 205 senttinen Adong Makuoi. Makuoi on Kanadalainen ja päätti viisi kautta kestäneen yliopistouran keväällä 2023 Tennessee Statessa (32 ott, 22,4 min, 9/5,5/1,1 torjuntaa). Kausilla 2022-2023 ja 2023-2024 hän pelasi Kanadan EBL-liigassa, jossa joukkueena oli Saskatchewan Rattlers. Kaudella 2023-2024 hän pelasi myös Kyproksella, mutta viime kaudella pelejä kertyi vain yksi ja se tuli Kosovossa KB Pejan joukkueessa (34 min, 3/4/1/1 torjunta).

Gulls #22 sentteri Adong Makuoi (kuva: Samira Lee)

Helsinki Seagulls tilastot (ottelut, peliminuutit, pisteet/levypallot/syötöt):

#0 Chrysostom Chukwuma, 10 ott, 20 min, 8,5/3,7/0,5

#2 Trey Niemi, 10 ott, 14,8 min, 6,5/1,6/1

#3 Kahron Ross, 10 ott, 33,5 min, 16,7/3,6/9,9/2,2 riistoa

#4 Rene Rougeau, 10 ott, 31,2 min, 17/8,3/2,6/2,2 riistoa/1,9 torjuntaa

#5 Elias Leskinen, 6 ott, 3,1 min, 0,7/1

#7 Leo Johnson, 4 ott, 1,6 min. 0/0,5

#10 Osku Heinonen, 10 ott, 22,2 min, 7,8/1,6/1,2

#22 Adong Makuoi, 10 ott, 22 min, 5,2/5/0,8/1,2 riistoa/1,9 torjuntaa

#23 Michael Pietrzyk, 1 ott, 0,7 min, 0/1

#25 Lenni Hervola, 5 ott, 2,2 min, 1/0,2/&0,2

#40 Justus Kilpinen, 8 ott, 5 min, 1,1/0,8/0,1

#47 Ricky Waxlax, 10 ott, 19,4 min, 6,4/2,8/0,7

#55 Christian Keeling, 10 ott, 29,3 min, 15,7/4/2/2 riistoa

Lokkien avausviisikkoa ei tarvitse pohtia, jos kaikki pelaajat ovat perjantaina terveenä. Jokaisessa 10 ottelussa viisikkona on ollut Ross, Heinonen, Rougeau, Keeling ja Makuoi. Penkiltä energiaa tuovat Niemi, Waxlax ja Chukwuma. Muista pelaajista vain Justus Kilpinen saa säännöllisiä minuutteja, kun käy tuuraamassa Rougeauta ja Makuoita isossa päässä.

Tässä on tullut lueteltua useammankin pelaajan nimi, mutta totuus on se, että Rene Rougeau on Lokkien sydän. Rene saapui Korisliigaan kaudella 2017-2018 ja johdatti heti ensimmäisellä kaudella kauhajokiset Suomen mestariksi. Päätös Rougeaun hankkimiseksi lakeuksille tehtiin Oravankujalla korttipöydässä ja voisi sanoa, että sököringin päätöksellä on ollut suuri vaikutus Korisliigan lähihistoriaan. Ennen saapumista Suomeen Rougeau oli pelannut Meksikossa ja Israelissa. Rougeau palasi Kauhajoelle kaudeksi 2018-2019 ja tuloksena oli toinen Suomen mestaruus.

Sitten Mr. Rougeau pelasi pari kautta Ranskassa, mutta palasi oranssipaitoihin kaudella 2021-2022 ja tulos oli… Suomen mestaruus. Kaudeksi 2022-2023 mestari vaihtoi Seagullseihin ja lopputuloksen arvaavat kaikki, sillä Gulls nosteli ensimmäistä kertaa pantteria toukokuussa 2023. Kaudella 2023-2024 Kahron Ross, Greg Gibson ja BC Nokia juhlivat mestaruutta, joten Rougeau hävisi ensimmäistä kertaa finaalit, mutta viime keväänä tämä virhe korjaantui, kun Rougeau johdatti finaalien arvokkaimpana pelaajana Gullsit jälleen kultakantaan.

Gulls #4 Rene Rougeau (kuva: Samira Lee)

Eikä Renen tahti oli hidastunut tälläkään kaudella. Hän johtaa Korisliigan blokkitilastoa 1,9 torjunnan keskiarvolla, on riistoissa kolmantena (2,2) ja levypalloissa 8,3 keskiarvo oikeuttaa sijaan kahdeksan. Lisäksi hän on tehnyt 17 pistettä ottelua kohden ja jakanut 2,6 syöttöä. Rougeau on myös ottanut 3,6 kolmosta ottelua kohden ja upottaa ne joukkueensa parhaalla tarkkuudella 50 prosenttia.

Rougeau on löytänyt hyvän yhteispelivireen Kahron Rossin kanssa. Ross pelaa 33,5 minuuttia ottelua kohden ja johtaa koko Korisliigan syöttötilastoa 9,9, syötön keskiarvolla. Lisäksi Ross tekee 16,7 pistettä ottelua kohden ja riistää pallon 2,2 kertaa ottelussa. Rossin heittotarkkuus on ollut erinomainen, sillä kakkoset uppoavat 59 ja kolmoset 53,6 prosentin tarkkuudella.

Erinomainen heittäjä Osku Heinonen on vielä hakenut virettä bonuskaaren takaa, sillä kolmoset uppoavat 28,9 prosentin tarkkuudella. Tästä huolimatta Gulls on Korisliigan tarkin kaukoheittojoukkue 37,5 prosentin tarkkuudella. Rougeaun ja Rossin lisäksi Keeling (48,2 %) on ollut erinomaisessa heitossa ja Waxlax (34,2 %) sekä Niemi (35,3 %) käyttävät kaukoheittopaikat, jos niitä tulee.

Sentteri Makuoi on vielä hakenut rooliaan ja on ajoittain ollut virhevaikeuksissa. Jos hän joutuu virhevaikeuksiin, jää Gulls pienikokoiseksi ja tätä oranssipaitojen pitää perjantaina hyödyntää.

Joukkueiden tilastovertailu (sijoitus Korisliigassa):

Pisteet per ottelu: KB 85,6 (8.)/Gulls 85,6 (8.)

Päästetyt pisteet: KB 82,4 (4.)/Gulls 75,5 (1.)

Hyökkäyslevypallot: KB 11,7 (8.)/Gulls 10,2 (12.)

Levypallot: KB 38,1 (8.)/Gulls 37,8 (9.)

Syötöt: KB 17,5 (8.)/Gulls 18,9 (5.)

Riistot: KB 7,3 (4.)/Gulls 9,6 (1.)

Menetykset: KB 11,4 (2.)/Gulls 11,1 (1.)

Torjunnat: KB 1,6 (11.)/Gulls 4,6 (2.)

1p: KB 73,6 % (8.)/Gulls 75,2 % (6.)

2p: KB 53,7 % (3.)/Gulls 50,8 (9.)

3p: KB 34,2 % (6.)/Gulls 37,5 % (1.)

Joukkueet tekevät saman verran pisteitä ottelua kohden, mutta Gulls päästää 6,9 pistettä vähemmän omiin. Lokit menettävät palloa vähiten koko sarjassa (11,1 menetystä per ottelu), joten vastustaja ei pääse juoksemaan nopeita ja tekemään helppoja koreja. Puolustusta auttaa myös riistot, joita Lokit tekevät 9,6 ottelua kohden. Myös tuo lukema on Korisliigan paras.

Kauhajokiset ovat menetyksissä kakkosena, joten menetysten määrä korostuu perjantaina, kun voittajaa ratkotaan. Kotijoukkuetta ei saa päästää kaarella heittopaikkoihin ja kolmosten lisäksi levypallopelaaminen näyttelee ratkaisevaa osaa.

Gullsien päävalmentaja Timo Saukkolan ottelua ennakoivat kommentit tulevat näkyviin basket.fi sivustolla perjantaina kello 10. Samalla tulee näkyviin myös Lokkien alustava kokoonpano ja ne löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Korisliiga jää viikonlopun jälkeen parin viikon maaottelutauolle. Karhubasket palaa parketille itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta Tampereella, kun Tampereen Pyrintö isännöi oranssipaitoja kello 15 alkavassa ottelussa Pyynikillä.

Karhubasketin seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 10. joulukuuta. Silloin vieraaksi IKH Areenaan saapuu Bisons Loimaa. Ottelu alkaa kello 18.30 ja lipunmyynti on käynnissä osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti käynnistyy 10.12. kello 16.30, kun areenan ulko-ovet avataan.

17.11.2025

KARHUBASKET KAATOI KATAJAN

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Lauantain Korisliigan ottelu oli houkutellut IKH Areenaan kauden ennätysyleisön, kun paikalla oli 2023 katsojaa. Katsojat saivat nauttia vauhdikkaasta ja runsaskorisesta ottelusta. Alkuun näytti siltä, että kauhajokiset menevät menojaan, mutta joensuulaiset nousivat lopussa taistelemaan sarjapisteistä.

Kotijoukkueelta puuttuivat kokoonpanosta viime viikolla joukkueessa debytoinut Andre Gustavson, Kalle Koivunen ja Aamos Laavainen. Poissaoloista huolimatta oranssipaidat pitivät kovaa tempoa yllä ja kasvattivat ensimmäisen neljänneksen lopussa 9-0 jaksolla johtoasemansa 11 pisteeseen.

Ty Berry teki 30 pistettä ja upotti kolmoset 83,3 prosentin tarkkuudella (5/6) (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Myös toinen kymppi meni Karhubasketin tahdissa. Kaukoheittopeli oli kohdillaan ja avauspuoliajalla kolmoset upposivat 58,8 prosentin tarkkuudella (10/17). Hyökkäyspeliä johti Ty Berry (30/2/3), mutta myös Fiifi Aidoo (9/2/3) ja Eemi Luukkonen (14/3) olivat hyvin esillä. Kauhajokiset johtivat tauolla lukemin 57-44.

Jos kotijoukkueella oli poissaoloja, niin Kataja on niistä kärsinyt koko kauden. Uusi vahvistus, takamies De´Vion Harmon (36/1/2), oli saanut alle vain parit harjoitukset, mutta osoitti olevansa pelimies. Harmon teki puoliaikaan mennessä 17 pistettä ja vauhti vain kiihtyi loppua kohden. Tauolla samassa lukemassa (17) oli Jermaine Marshall (23/12/2), tuottaen toistuvasti kauhajokisten puolustukselle ongelmia korin läheisyydessä.

Takamies De´Vion Harmon teki 36 pistettä vajaan 30 minuutin peliajalla (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kataja kiri Harmonin johdolla viimeisen neljänneksen alkupuolella 0-14 jaksolla eron seitsemään pisteeseen (92-85). Hetkeä myöhemmin eroa oli enää kolme pistettä, kun Henri Permanto (4/2) säkitti kaksi vaparia. Berry ja Ike Nweke (14/6/3) teki kuitenkin helpottavat pisteet ja Jaeden Zackery (11/5/7/4 riistoa) ratkaisi pelin kolmella riistolla. Lopussa Harmon teki kolmosella päätöslukemiksi 106-99.

Oranssipaitojen Jaeden Zackery ratkaisi pelin lopussa kolmella riistolla (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kotijoukkueesta kaikki yhdeksän pelaajaa pääsivät pisteille ja kuusi ylsi kaksinumeroisille pistelukemille. He olivat edellä mainittujen lisäksi kapteeni Oliver Kandén (10/3) ja Christian Davis (11/3).

Kataja oli tauolla tappiolla levypalloissa 20-13, mutta petrasi levypallopelaamista toisella puolikkaalla ja voitti levyrit 28-31. Myös joensuulaisten kaukoheittopeli parani pelin edetessä, sillä toisella puoliajalla vieraat upottivat kahdeksan kolmosta ja koko ottelun tarkkuudeksi tuli 40,7 prosenttia. Menetykset kirjattiin 10-15, mikä käänsi vaakakupin kotijoukkueelle. Tarkka heittopeli sitten viimeisteli voiton, kun kakkoset upposivat 61 ja kolmoset 50 prosentin tarkkuudella. Isoa roolia hyvissä heittoprosenteissa näyttelivät syötöt, jotka kirjattiin kotijoukkueen eduksi 24-12.

Toimme tällä viikolla hyökkäyspäähän uusia asioita ja selkeästi pallo liikkui tänään paremmin, valmentaja Risto-Matti Rousku lähti analysoimaan peliä. Syöttö – menetyssuhde taisi olla tässä pelissä kauden paras. Tiesimme Katajan uudesta takamiehestä sen, että hän on vasenkätinen ja ajaa hanakasti korille. Olimme hänen puolustuksessa vähän lepsuja ja teimme pieniä virheitä. Sekä Harmonin ja Marshallin olisimme voineet tehdä parempaa duunia puolustuspäässä. Alla oli aika rikkonainen harjoitusviikko ja toivottavasti saamme sairasosastolta lisää miehiä treeneihin, mutta sen näkee maanantaina, Rousku kertoi.

Korisliigan runkosarja saapuu puolivälinkrouviin ensi viikonvaihteessa. Samalla alkaa myös parin viikon maaottelutauko. Karhubasket kohtaa viimeisessä ottelussa ennen taukoa Seagullsit vieraissa, joten sen jälkeen on kertaalleen kohdattu jokainen joukkue.

Perjantaina kauhajokiset kohtaavat Kisahallissa ärsyyntyneen lokkilauman, sillä puolustava Suomen mestari hävisi lauantaina vieraissa sarjakärki Vilppaalle 76-67. Tappio oli helsinkiläisille toinen perättäinen, kun edellisen kotiottelun Gullsit hävisivät Hongalle 82-91.

Seuraavan kotiottelun kauhajokiset pelaavat keskiviikkona 10. joulukuuta, kun IKH Areenaan vieraaksi saapuu Bisons Loimaa.

Eemi Luukkonen ja Jermaine Marshall kävivät tiukkaa pystypainia läpi ottelun (kuva: Janne Yli-Korhonen)

14.11.2025

OTTELUENNAKKO: KARHUBASKET – KATAJA BASKET

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket (6 voittoa/3 tappiota) palaa viikon mittaiselta tauolta IKH Areenan parketille lauantaina, kun vieraaksi kello 18 alkavaan otteluun saapuu Kataja Basket (2 voittoa/7 tappiota). Kauhajokiset voittivat edellisen ottelun Uudessakaupungissa viime lauantaina. Korihait kukistui lukemin 77-84. Kataja puolestaan päätti seitsemän ottelun tappioputken samaisena lauantaina Joensuussa, kun sarjakärki Vilpas joutui lähtemään kotimatkalle Saloon 87-83 tappion jälkeen.

Karhubasket – Kataja Basket lauantaina 15.11. kello 18 IKH Areena

Lipunmyynti on käynnissä osoitteessa Lippu.fi. Lipunmyynti IKH Areenan pääaulassa lauantaina 15.11. käynnistyy kello 16, kun IKH Areenan ulko-ovet avautuvat. Samalla myös areenan ulko-ovet avautuvat.

Otteluisäntänä toimii Etelä-Pohjanmaan Opisto. Otteluisännän opiskelijat esiintyvät kentällä juuri ennen ottelun alkua ja puoliajalla. Ennen ottelua laulun esittää  Voice of Finlandista tuttu Rosita Mäntyniemi ja tauolla esillä on opiston tanssijat sekä maailman parhaaksi nuoreksi kitaristiksi valittu Juho Rantamaunus. Lyhyillä tauoilla esiintyy Demix Dancers.

Karhubasketin viime lauantain voitto oli toinen peräkkäinen ja kauden toinen vierasvoitto. Voiton avainkohdat olivat toisen puoliajan parantunut levypallopelaaminen, vastustajaa tarkempi heittopeli (2p 55 %, 3p 42,9 %) ja Ty Berry loppuhetken ratkaisut. Berry teki ottelussa 23 pistettä ja niistä 11 syntyivät viimeisen vitosen aikana. Kauhajokiset johtivat ottelua 61-76 Berryn kolmosen jälkeen, kun kellossa oli jäljellä runsaat neljä minuuttia. Hait yrittivät vielä väkisin kammeta mukaan voittotaisteluun Ville Tahvanaisen kahdella kolmosella, mutta lopun onnistumiset eivät korjanneet kotijoukkueen kaukoheittoprosenttia. Se oli koko ottelussa 22,6 prosenttia. Kun kakkosetkin upposivat 48,7 prosentin tarkkuudella, niin Haiden etulyöntiasema pelitilanneheittojen määrässä (9 kpl) ei voittoa tuonut.

Karhubasketilta yli 10 pisteen pääsivät Berryn lisäksi Ike Nweke (17/6), Jaeden Zackery (11/3/5) ja Andre Gustavson (10/2). Mutta koko joukkue taisteli hienosti ja tasaiset minuutit olivat varmasti isossa osassa, kun ratkaiseva karkumatka toisella puoliajalla otettiin. +/- tilastossa vahvasti plussalla olivat Antti Ahonen (+12, 9 min 2/3), Eemi Luukkonen (+9, 25 min, 5/6/3) ja Fiifi Aidoo (+8).

Ty Berryn käsi ei vapissut ratkaisuhetkillä Uudessakaupungissa (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Aleksi Riihimäen kausi päättyi loukkaantumiseen, Hugo Boman (alavartalovamma) ei vielä ole kautta aloittanut ja viime lauantaina kokoonpanosta puuttui Kalle Koivunen. Pieniä vammoja Ukissa tuli, joten kauhajokisten kokoonpano lauantaille on vielä arvoitus. Hieman osviittaa kokoonpanosta saadaan lauantaina kello 10, kun päävalmentaja Janne Koskimiehen ottelua alustavat kommentit ja joukkueen alustava kokoonpano tulevat näkyviin basket.fi -sivustolle. Ne löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Se on varmaa, että jos tutkii sarjataulukkoa ja vetää siitä johtopäätöksiä lauantain otteluun, niin Kataja ei saa osakseen sellaista arvostusta mitä pitäisi. Katajalla on kasassa vain kaksi voittoa ja sarjasijoitus on viimeinen. Joensuulaiset ovat sijoitustaan huomattavasti parempi joukkue.

Katajalla on ollut haasteita loukkaantumisten kanssa. Myös kaksi vahvistusta on mennyt vaihtoon. Kauden avausottelussa kaikki näytti vielä hyvältä, kun Kataja haki KTP:stä 74-77 vierasvoiton. Mutta sen jälkeen joensuulaiset hävisivät peräti seitsemän ottelua putkeen. Pyrinnön vieraana Kataja hävisi 17 pisteellä (95-78), mutta kuusi muuta tappiota tuli 2-10 pisteen erolla.

Kantonen on ollut voittamassa Karhubasketissa kahta Suomen mestaruutta ja pelannut maaotteluita Susijengissä (Kuva: All Over Press)

Tappioputki päättyi Joensuussa viime lauantaina, kun sarjaykkönen Salon Vilpas hävisi Motonet Areenalla pistein 87-83. Katajalla oli kokoonpanossa vain yksi vahvistus ja kahdeksan pelaajaa. Kun yksi pelaaja ei minuutteja saanut, niin joensuulaiset käyttivät tällä kaudella voittoisaksi taktiikaksi noussutta seisemän pelaajan rotaatiota. Toki Vilppaallakin oli poissaoloja, mutta Katajan kahdeksikko pelasi hyvin. Jermaine Marshall (20/12/2) teki 20 pistettä, Henri Kantonen (21/6/5) 21 ja Joonas Timonen (12/2/3) 12. Katajan pisteykkönen oli Henri Permanto (23/8) 23 pisteellä. Kokenut Antti Kanervo (4) pelasi tämän kauden ensimmäisen ottelunsa ja Katajan oma kasvatti Otso Purmonen (6/2) pelasi hurjat 31 minuuttia.

Kokoonpanomuutoksista puhuttaessa esiin nousevat nimet Jaquan Carlos, joka siirtyi viiden pelin jälkeen Kobriin ja Jayden Taylor. Taylor pelasi Katajassa kuusi ottelua ja jatkaa kautta nyt KTP:ssä.

Max Besselinkin kausi jäi vain kahteen otteluun. Sentteri Jared Kimbrough on ollut sivussa kolmesta edellistä kamppailusta ja Teemu Knihtinen edellisestä. Myös Jermaine Marshall on missannut pelejä, joten loukkaantumisia on riittänyt.

Loukkaantumisia paikkaamaan Kataja on värvännyt Henri Kantosen, jolla on pelattuna kuusi ottelua. Kantosen sopimus oli kuuden viikon mittainen ja kestää 23. marraskuuta saakka. On mielenkiintoista nähdä, että jatkaako Kantonen maaottelutauon jälkeen Katajassa. Katajalla on myös reservissä Thomas Tumba, joka on palautumassa viime kaudella tulleesta alavartalovammassa.

De’Vion Harmon on ollut mukana USA:n nuorisomaajoukkueessa ja voittanut nuorten MM-kultaa

Carlosin ja Taylorin tyhjille tonteille on kiinnitetty ensimmäisenä 188 senttinen takamies De’Vion Harmon. Harmon on saapunut Suomeen ja peliluvat lienevät kunnossa, kun hänet on Katajan kokoonpanoon lisätty. Ensiesiintyminen Korisliigassa tapahtuu todennäköisesti lauantaina IKH Areenassa.

Harmon pelasi kaksi edellistä kautta NBA:n G-liigassa. Kaudella 2023-2024 hän edusti Indiana Mad Antsia (25 ott, 23,7 min, 11,9/2,7/3,2). Kaudella 2024-2025 joukkueena oli Westchester Knicks (27 ott, 22,1 min, 9,8/2,9/2,8). Harmonin yliopistoura kesti neljä kautta. Koulut olivat kovia. Ura alkoi kaudella 2019-2020 Oklahomassa, jossa hän pelasi kaksi kautta. Sen jälkeen matka jatkui Oregoniin ja viimeinen yliopistokausi 2022-2023 meni Texas Techissä (32 ott, 31,1 min, 13,6/2,9/3,6/1,6 riistoa).

Katajan kokoonpano (pelinumero, nimi, pituus, pelipaikka, kansallisuus, kasvattajaseura):

#1 De’Vion Harmon, 188 cm, takamies, USA, Texas Tech

#3 Jared Kimbrough, 203 cm, sentteri, USA, Samford

#4 Jermaine Marshall, 198 cm, laituri, USA, Samford

#5 Joonas Timonen, 189 cm, takamies, FIN, PuHu Juniorit

#8 Otso Purmonen, 186 cm, FIN, Joensuun Kataja

#10 Eetu Lähdetniemi, 206 cm, sentteri, FIN, Munkkiniemen Kisapojat

#17 Valtteri Pokela, 195 cm, laituri, FIN, Joensuun Kataja

#18 Antti Kanervo, 193 cm, takamies, FIN, Äänekosken Huima

#21 Teemu Knihtinen, 194 cm, laituri, FIN, Kouvot

#23 Thomas Tumba, 196 cm, laituri, FIN, Peli-Karhut

#33 Max Besselink, 202 cm, laituri, FIN, Helsingin NMKY

#45 Henri Permanto, 197 cm, laituri, FIN, Peli-Karhut

#55 Henri Kantonen, 198 cm, takamies, FIN, Topo Juniorit

Takamies Joonas Timonen #5 siirtyi kesällä KTP:stä Katajaan (kuva: Kuvaaja Mikko Mäkelä, mikko.makela@gmail.com, @mikolla. © Mikko Mäkelä 2025)

Katajasta Tuomas Hirvonen ja Hannes Pöllä siirtyivät kesällä Kotkaan. KTP:stä toiseen suuntaan matkasi Joonas Timonen. Lahdesta saapui Eetu Lähdetniemi ja näiden jälkeen kokoonpanoa on täydennetty Kanervolla, Tumballa ja Kantosella.

Katajan tilastot (ottelut, minuutit, pisteet/levypallot/syötöt):

#1 De’Vion Harmon

#3 Jared Kimbrough, 6 ott, 28,1 min, 10,3/6,8/0,7

#4 Jermaine Marshall, 6 ott, 27,5 min, 16,8/8,5/1,5/1,8/1,8 riistoa

#5 Joonas Timonen, 9 ott, 27,9 min, 10/2,9/1,8

#8 Otso Purmonen, 7 ott, 13,1 min, 2,4/1,9/0,1

#10 Eetu Lähdetniemi, 9 ott, 8,7 min, 1,1/1/0,3

#17 Valtteri Pokela

#18 Antti Kanervo, 1 ott, 17,4 min, 4

#21 Teemu Knihtinen, 8 ott, 28,8 min, 6,8/5/1,4

#23 Thomas Tumba

#33 Max Besselink, 2 ott, 21,5 min, 8,5/3,5/0,5

#45 Henri Permanto, 9 ott, 32,5 min, 12,8/4,4/2,2

#55 Henri Kantonen, 6 ott, 31,9 min, 16,5/3,7/4,5/1 riisto

Katajan pisteykkönen on 198 senttinen laituri Jermaine Marshall. Marshall on tehnyt pisteitä 16,8 pisteen keskiarvolla. Kakkoset hän on upottanut 52,4 ja kolmoset 36,4 prosentin tarkkuudella. Kun Kimbrough on sivussa, niin Marshall on komennettu sentterin pelipaikalle. Kantonen on pelannut loistavasti, mutta loikan seuraavalle tasolle on ottanut Henri Permanto, joka tekee pinnoja 12,8 keskiarvolla ja pelaa yli 32 minuuttia ottelua kohden. Otso Purmonen on myös ottanut vastuuta, kun sitä on poissaolojen takia ollut tarjolla.

Katajan #45 Henri Permanto on noussut isoon rooliin (kuva: @ellajalava.sportsphotography/ https://ellajalava.kuvat.fi/kuvat/)

oukkueiden tilastovertailu (sijoitus Korisliigassa):

Pisteet per ottelu: KB 83,3 (9.)/Kataja 82 (10.)

Päästetyt pisteet: KB 80,6 (3.)/Kataja 86,8 (6.)

Hyökkäyslevypallot: KB 11,9 (8.)/Kataja 11,4 (9.)

Levypallot: 39,2 (7.)/Kataja 39,3 (6.)

Syötöt: KB 16,8 (9.)/Kataja 15,1 (11.)

Riistot: KB 7,3 (4.)/Kataja 5,2 (12.)

Menetykset: KB 11,6 (2.)/Kataja 13,2 (5.)

Torjunnat: KB 1,8 (11.)/Kataja 1,4 (12.)

1p: KB 72,3 % (11.)/Kataja 76,4 % (4.)

2p: KB 52,9 % (6.)/Kataja 51,8 (8.)

3p: KB 32,6 % (7.)/Kataja 31,6 % (8.)

Molemmat joukkueet tekevät suunnilleen saman verran pisteitä per ottelu. Kataja päästää 6,2 pistettä enemmän, mikä näkyy joukkueen tappio tilastossa. Tehtyjen pisteiden tapaan, pelitilanneheitot uppoavat joukkueilta yhtä tarkasti. Myös levypallopelaaminen on tasaväkistä, mutta eroa tulee menetyksissä ja riistoissa. Erot joukkueiden välillä ovat pieniä, joten lauantaina ottelun voittaa se, kumpi kahmii enemmän levyreitä, menettää vähemmän ja on tarkempi kolmosissa.

Saako Kataja mukaan uuden takamiehen? Onko mukana joku pelaaja sairastuvalta? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus lauantaina. Ja ensimmäisenä asiaa valaisee päävalmentaja Petri Virtasen ottelua alustavat kommentit ja joukkueen alustava kokoonpano. Ne tulevat näkyviin lauantaina kello 10 ja löytyvät TÄSTÄ linkistä.

Karhubasket – Kataja Basket lauantaina 15.11. kello 18 IKH Areenassa

Liput ovat myynnissä ennakkoon osoitteessa Lippu.fi. IKH Areenan lipunmyynti aukeaa lauantaina kello 16 IKH Areenan pääaulassa.

10.11.2025

KARHUBASKET VOITTI KORIHAIT WINTTERISSÄ

(kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket haki lauantaina kauden toisen vierasvoiton, kun se haki sarjapisteet Uudestakaupungista. Voitto oli kauhajokisten toinen peräkkäinen ja samalla kärkikuusikon asetelmat alkavat hahmottumaan, kun 22 ottelun mittainen runkosarja alkaa lähestyä puoliväliä. Sarjataulukon kärkijoukkueet Gulls ja Vilpas hävisivät viikonlopun ottelunsa, joten heidän etumatka kutistui kahteen sarjapisteeseen takana tulevaan kolmikoon Karhubasket, Pyrintö ja Honka.

Lauantaina ottelun avauskymppi pelattiin tasaisesti ja sen jälkeen lukemat olivat 15-15. Isäntien Mikael Aalto (26/9) oli tehokkaalla pelipäällä. Aallon (7) johdolla Hait hakivat ottelussa 18 hyökkäyslevypalloa, kun menetykset kirjattiin 13-17, niin ovi kotivoitolle oli raollaan.

Jaeden Zackery (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Toisella neljänneksellä oranssipaidat ottivat pienoisen etumatkan. Oliver Kandén (6/4) upotti molemmat kolmosensa ja Jaeden Zackery (11/3/5) ajeli tuloksekkaasti korille. Zackeryn kakkosen jälkeen tilanne oli kympin puolivälissä 24-30. Hait eivät vieraita päästäneet karkumatkalle ja Andre Gustavsonin (10/2) kakkonen siirsi joukkueet puoliajalle lukemissa 38-41.

Andre Gustavson torjumassa Haiden heittoa (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Kolmannen neljänneksen loppupuolella Ty Berryn (23/3/2) kaksi kolmosta lähetti kauhajokiset karkumatkalle. Eemi Luukkonen (5/6/3) donkkasi eroksi yhdeksän pistettä ja Luukkosen vaparin jälkeen Gustavsonin kolmonen viimeisteli 0-12 jakson, muokaten tilanteen lukemiin 49-62. Jalen Jackson (14/8/6/5 riistoa) teki kympin loppuun kuusi pistettä, joten päätösneljännekselle lähdettiin lukemista 55-62.

Ike Nweke (17/6) palautti eron yli 10 pisteen. Viitisen minuuttia ennen loppua eroa oli turvallisen tuntuiset 15 pistettä (61-76). Hait yrittivät vielä kammeta mukaan voittotaisteluun Ville Tahvanaisen (12/1) kolmosilla, mutta Berry oli loppuhetkillä avainasemassa ja Karhubasket pääsi tuulettamaan 77-84 yhdessä paikalle saapuneiden fanien kanssa.

Ike Nweke (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Ovi oli raollaan Haiden kotivoitolle, mutta kaukoheittopeli ei ollut kohdallaan. Kotijoukkue upotti kolmoset 22,6 (7/31) ja kakkoset 48,7 prosentin tarkkuudella. Tässä oli varmasti osansa myös oranssipaitojen puolustuksella. Karhubasket upotti kolmoset 42,9 (9/21) ja kakkoset 55 prosentin tarkkuudella. Levypallot ja menetykset toivat uusikaupunkilaisille yhdeksän pelitilanneheittoa enemmän, mutta kauhajokiset parempi pallonliike loi paremmat heittopaikat. Syötöt tilastoitiin luvuin 11-18.

-Meillä oli läpi ottelun vaikeuksia Mikael Aallon kanssa, päävalmentaja Janne Koskimies lähti analysoimaan voittopeliä. Kun hän meni kolmannella kympillä vaihtoon, niin meille tuli hyvä jakso. Saimme pidettyä eroa pitkään, mutta Hait tulivat lopussa lähelle, kun osuivat kolmosissa. Lopussa emme pelanneet fiksusti, kun tuli nopeita ratkaisuja, mutta Ty (Berry) laittoi kaikki heitot sisään. Pystyimme myös toisella puolikkaalla parantamaan levypallopelaamista, varsinkin omalla korilla. Keskiviikon jälkeen meillä oli vain yksi treeni ja kun kolme jenkkiä sekä Andre Gustavson tulivat mukaan keskiviikkona, niin päätimme lähteä tänään puolustamaan samalla taktiikalla kuin Kouvoja vastaan. Yleensä emme näin halua Ukia vastaan pelata, mutta nyt päätimme näin tehdä, ettemme ole ihan sekaisin puolustuspäässä. Nyt kahden viikonaikana ennen maajoukkuetaukoa meillä on vain kaksi peliä. Varmasti saamme nyt ennen taukoa ja sen aikana kirittyä asioita kiinni, mitä loukkaantumiset ovat sotkeneet syksyn aikana, Koskimies kertoi suunnitelmista.

Ty Berryn käsi ei vapissut ratkaisuhetkillä (kuva: Janne Yli-Korhonen)

Karhubasket palaa parketille ensi lauantaina, kun se saa vieraaksi IKH Areenaan kello 18 alkavaan otteluun Kataja Basketin. Katajan alkukausi on ollut haastava, mutta ehkäpä joensuulaisten lauantaina nappaama kotivoitto sarjakärki Vilppaasta kääntää heidän kurssiaan. Katajan tähtipelaajana häärii Henri Kantonen. Takamies Kantonen oli Karhubasketin kanssa voittamassa mestaruuksia keväällä 2018 ja 2022. Liput lauantain otteluun ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi.

(kuva: Janne Yli-Korhonen)