UUTISET

23.09.2026

KARHUBASKET SUOMEN CUPIN PUOLIVÄLIERIIN – KIPINÄ BASKET KAATUI ÄÄNEKOSKELLA 84–92

Karhubasket lunasti paikkansa Suomen Cupin puolivälieriin kaatamalla Kipinä Basketin Äänekoski Areena Pankkarilla keskiviikkona lukemin 84–92 (40–52). Voiton myötä oranssipaidat etenivät kahdeksan parhaan joukkoon lohkon toisena joukkueena puhtaalla pelillä edenneen KTP-Basketin seuraksi. Samalla selvisivät Suomen Cupin puolivälierien suuntaviivat: Karhubasket kohtaa marraskuussa joko Salon Vilppaan, Helsinki Seagullsin tai Kouvolan Kouvot.

Ottelun avauserä eteni tasaisissa merkeissä. Karhubasketin hyökkäystä sytytti heti alussa Antti Ahonen kahdella tarkalla kolmosella ja kakkosella. Ensimmäiselle tauolle poistuttiin vieraiden niukassa 23–24-johdossa.

Jerrell Bellamy paiskasi palloa alaspäin. Kuva: Janne Yli-Korhonen

Ratkaiseva nykäys nähtiin toisella neljänneksellä (17–28), jonka Karhubasket vei nimiinsä hyvällä viisikkopelillä. Jakson kohokohtiin lukeutuivat Aatu Kivimäen neljän pisteen suoritus (3+1) sekä Jerrell Bellamyn väkevä esiintyminen korin alla donkin muodossa. Puoliajalle marssittiin Karhubasketin komennossa lukemissa 40–52.

Kolmannella jaksolla (23–23) Kipinä sai heittopelinsä rullaamaan ja piti eron 12 pisteessä (63–75).

Päätösneljänneksellä Äänekosken 852-päinen kotiyleisö sai vielä toivoa, kun isännät kirivät kaksi minuuttia ennen loppusummeria kahdeksan pisteen päähän tilanteeseen 81–89. Karhubasket ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan varmisti lopulta 84–92-vierasvoiton.

Karhubasketin tehomiehenä hääri tupla-tuplan tuntumaan yltänyt Chandler Cuthrell (21 pistettä / 9 levypalloa). Sisäpeliä hallinnut Jerrell Bellamy upotti 19 pistettä täydellisellä heittopelillä kakkosten oltua 8/8, ja poimi lisäksi 7 levypalloa.

Antti Ahonen heittämässä kolmosta. Kuva: Janne Yli-Korhonen

Erinomaisen heittoillan pelannut Antti Ahonen pussitti 16 pistettä komealla kolmostarkkuudella (4/5).

– Aiempiin harjoitusotteluihin nähden pelissämme näkyi selvää kehitystä ja pelasimme ajoittain tosi hyvää koripalloa. Meiltä löytyy urheilullisuutta ja tulivoimaa. Vastapainona huonommat pätkämme ovat vielä liian heikkoja: silloin tulee helppoja virheitä ja tyhmiä menetyksiä. Ne asiat, jotka edellisistä otteluista oli pakko korjata tähän peliin, pystyimme kuitenkin suhteellisen hyvin korjaamaan, kommentoi Antti Ahonen.

Ottelu herätti huomiota jo ennakkoon, sillä kotijoukkue Kipinän riveissä nähtiin ensimmäistä kertaa rap-artisti Aleksi Lehikoinen (Gettomasa), joka kirjasi ottelussa 39 sekuntia peliaikaa. Vierasjoukkue sai otteluun vahvan tuen, sillä Kauhajoelta Äänekoskelle matkusti tilausbussillinen, 35 henkeä, äänekkäitä Karhubasket-faneja pitämään oranssia tunnelmaa yllä.

– Ottelu oli tyypillistä alkukauden peliä, jossa nähtiin runeja molempiin suuntiin. Meillä oli pelissä paljon hyviä hetkiä ja samalla toki myös heikompia pätkiä, jolloin Kipinä tuli peliin mukaan. Puolustuspäässä ja levypalloissa meidän tulee olla jatkossa fyysisempiä ja hyökkäyspäässä kurinalaisempia omassa toteutuksessamme. Liian usein lipsuimme halutuista asioista, jolloin peli ei ollut kontrollissamme. Toisaalta parhaimmillamme pelasimme hyviä pätkiä kentän molemmissa päissä, Karhubasketin päävalmentaja Konsta Mastomäki summasi.

Joukkue kiitteli ottelun jälkeen paikalle saapuneita faneja. Kuva: Janne Yli-Korhonen

Suomen Cupin puolivälierät

Miesten Suomen Cupin puolivälierävaiheeseen tiensä selvittivät Karhubasketin lisäksi Salon Vilpas, Bisons Loimaa, Kouvot, Korihait, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja KTP-Basket.

Puolivälieräparit arvotaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana kahdesta arvontakorista:
Arvontakori 1: Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Kouvot, KTP-Basket
Arvontakori 2: Kauhajoki, Bisons Loimaa, Kataja Basket, Korihait

Sarjamääräysten mukaisesti saman alkulohkon joukkueet eivät voi kohdata toisiaan puolivälierissä, joten lohkossa jo kohdattu KTP-Basket ei voi asettua Karhubasketia vastaan. Lisäksi arvontakorin 1 joukkueella on sääntöjen mukaan jälkimmäinen ottelu kotikentällään.

Puolivälierät ratkaistaan kahden ottelun yhteistuloksella. Karhubasketin mahdollinen puolivälierävastustaja ja otteluohjelma jakautuvat kahteen eri skenaarioon:

Vastassa Kouvot tai Helsinki Seagulls:
1. osaottelu: Keskiviikkona 11.11. klo 18.30 IKH Areena
2. osaottelu: Keskiviikkona 18.11. vieraissa (Kouvolassa tai Helsingissä)

Vastassa Salon Vilpas:
Mikäli arpa tuo vastaan Vilppaan, ottelupäivät kääntyvät toisinpäin Vilppaan BCL-ottelukiireiden vuoksi. Tällöin 1. osaottelu pelataan Salossa 11.11. ja ratkaiseva 2. osaottelu IKH Areenalla 11.–13.12.

Puolivälierän kotiotteluun IKH Areenalla pääsee Karhubasketin kausikortilla vapaasti.

Yksittäiset otteluliput tulevat myyntiin myöhemmin Lippu.fi-verkkokauppaan samoin hinnoin kuin Korisliigan runkosarjassa.

Katseet kohti Korisliigan avausta

Äänekosken Cup-taisto toimi joukkueelle kenraaliharjoituksena ennen ensi viikolla alkavaa Korisliiga-kautta.

Sarjapelit käynnistyvät vierasottelulla Kouvolassa:
Ke 30.9. klo 18.30: Kouvot – Karhubasket (MLL Areena  )

Korisliigan kotiavaus pelataan IKH Areenalla lauantaina 3. lokakuuta:
La 3.10. klo 16.00: Karhubasket – KTP-Basket (IKH Areena)

Yksittäiset otteluliput Korisliigan kotiotteluihin tulevat yleiseen myyntiin torstaina 24.9. klo 12.00 osoitteessa Lippu.fi.

Teksti: Janne Yli-Korhonen